keskiviikko 29. toukokuuta 2013

8. Luku

Mirkku ja Arska.


Kirkas alkukesäinen ilta-aurinko sai Mirkun siristämään silmiään. Hän kääri vapisevilla käsillään sätkää ja katsoi vieressä istuvaa Arskaa.
-Arska, oonko sanonu, että kun sun nimen kirjaimet sekoitetaan, niistä tulee rakas?
Arska katsoi lasittunein silmin Mirkkua ja nosti pullon huulilleen.
-Mirkku, meiltä loppuu viina.
Puistossa ei ollut muita kuin he. Ohikulkevien ihmisten katseet huomasi, vaikka he istuivat heihin selin.

Arska taivutti itsensä selälleen. Korkealla taivaalla lentokone teki valkoista viivaa. Näytti aivan kuin joku piirtäisi siniselle paperille viivaa valkoisella tussilla.
-Mä näin yöllä unen. Taas sen saman painajaisen lapsuudesta, jossa isä makaa oksennuksessa.
-Millanen sä olit lapsena Arska, Mirkku keskeytti.
-En mä paljon muista. Huomaamaton ja kiltti. Mä yritin olla mahdollisimman helppo ja käyttäytyä niin, ettei isä ainakaan mun takia alkais juomaan. Mä muistan ne kodin kynnykset. Kävelin ne aamuisin ennen kouluun lähtöä samassa järjestyksessä. Eteisen kynnykseen oli astuttava kahdesti ja makuuhuoneen kerran. Myöhemmin tuli muitakin tapoja. Mulla oli sellaset marmorikuulat, joita piti heitellä niin, että ne kaikki osuu toisiinsa. Mä ajattelin, että jos ne ei osuis tai astuisin kynnysten päälle väärässä järjestyksessä, isä alkais juomaan. Kyllä se työnsä hoiti, ei se sillon juonu, mutta sit kun tehdas meni ei jääny kun se juominen. Mä muistan sen juhannuksen. Olin ehkä 10. Mä keinuin pihan keinuissa. Kaikki mun ympärillä olevat aikuiset joi. Mä näin kun isä hoippui kotiin sisälle. Menin myöhemmin perässä ja näin kun isä makas sängyssä selällään yltäpäätä oksennuksessa. Lääkintämiehet sanoi että tukehtuminen. Mä päätin, että en koskaan juo viinaa. Parikymppisenä löysin maailman ihanimman naisen. Se sano, että puhu paha olo pois. En mä puhunu, mä join se pois. Join sen naisenkin pois. En mä sitä syytä. Mä valitsin viinan. Ihan niinku isäni.

Mirkusta näki ahdistuksen. Sen silmistä melkein pystyi lukemaan sen mitä se seuraavana kertoi.
-Mä muistan sen hengityksen. Vieläkin haistan makean sikarin tuoksun sen hengityksestä. Hengitys tuli ihan lähelle ja se syveni. Mä olin ihan liikkumaton ja oli pimeää. Muhun sattu, mutta isä silitti samalla mun päätä. Se sano, että tämä on isän ja Mirkun oma salaisuus. Isä anto mulle salaisuuden jälkeen suklaata. En mä äitille kertonu ku vaan, että isä antaa suklaata. Äiti oli huolissaan vaan mun hampaista. Että isä pilaa mun hampaat. Ei se tienny, että se saatana pilas multa kaikki. Se pilas mun lapsuuden, naiseuden, se pilas saatana kaikki, koko elämän. Siinä ei yhdet hampaat paljoo tunnu, kun  koko tulevaisuus on raiskattu. Mä en voi vieläkään olla pimeessä ja ei.. En mä voinu ketään oikeesti lähelle päästää pitkään aikaan. Sit mä päästin. Se olikin hyvä mies. Se ei satuttanu mua. Mut ei musta vaan ollu siihen. Mulla oli liikaa arpia ja mä valutin niitä sen miehen päälle. Se oli vaan liian raskasta meille molemmille.Mä käärin sätkän.

Jos joku olisi katsonut aurinkoa Mirkun silmien läpi, niin aurinko olisi näyttänyt valuvan hiljalleen kohti maata. Pieni tuulenvire sai Mirkun kyyneleen liikkumaan poskea pitkin kohti Mirkun korvaa.
-Arska, oonko mä koskaan sanonu, että jos sun nimen kirjaimet sekoitetaan, niin niistä tulee rakas?

http://www.youtube.com/watch?v=iyfu_mU-dmo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti