maanantai 27. tammikuuta 2014

VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 4.

Jos mikään ei muutu.


Poika katsoo vastapäätä istuvaa miestä suoraan silmiin. Sanat, jotka heidän välillään kulkevat, ovat merkitykseltään niin raskaita, että ne halkovat ilmaa, osuvat toisiinsa, kimpoilevat takaisin ja porautuvat kohteisiinsa. Sanat sanotaan todeten. Ne ovat vuosikymmeniä vanhoja sanoja, jotka ovat hautuneet unohdettujen sanojen kellareissa. Nyt poika on päättänyt kaivaa sanat esiin, muodostaa niistä lauseita ja laittaa lauseiden perään kysymysmerkin ja katsoa vastapäätä olevaa miestä syvälle silmiin ja odottaa vastauksia. Mikään muu ei riitä.

Mies katsoo pöydän yli poikaa. Poika tuijottaa herkeämättä takaisin. Mies näkee pojassa itsensä, mutta pojassa näkyy jotain, mitä mies ei tunne. Jotain miehelle tuntematonta ja ne kysymykset, jotka tuo tuntematon puoli pojassa tuo kuuluviksi, saa miehen hieman varuilleen ja sanat miehen sisältä jää roikkumaan puolikkaina suupielistä. Mies vastailee, mutta enimmäkseen kuuntelee, sillä kysymykset soivat ilmassa äänekkäämmin kuin miehen antamat vastaukset.

Poika näkee vastapäätään miehen, isän, pojan, vanhuksen, itsensä, sukupolvien takaa tulleen mieshahmon ja sanat, jotka hän hahmolta kuulee, maalaa pojan mieleen kuvaa, joka muistuttaa häntä itseään. Sanat muodostavat kuvan hänestä itsestään ja poika näkee itsensä kaksikymmentä vuotta myöhemmin, neljäkymmentä vuotta myöhemmin, kaksikymmentä vuotta aiemmin ja näkee satojen vuosien taakse, näkee useita erinimisiä miehiä, mutta vain yhden mieshahmon. Poika istuu pöydän molemmilla puolilla ja kuuntelee itseään itse esittämillä kysymyksillään. Muutamalla kysymyksellä poika piirtää viivaa omasta elämästään edellisiin mieshahmojen elämiin ja se viiva on luotisuora. Ja se mieshahmo on tuttu, hän on nähnyt sen eteisen peilistä joka ikinen aamu. Hahmo, joka on imenyt itseensä kaiken kuin pesusieni ja sieni on vuosien kuluessa tullut niin painavaksi, että vesi alkaa valua siitä yli puristamatta. Poika kuuntelee mieshahmon elämää vuosikymmenia sitten. Kuulee, että mieshahmo on ollut helppo puoliso, alainen ja vanhempi. Mieshahmo on kaivanut itselleen omaa hautaansa. Kuulee, että mieshahmot ovat olleet kilttejä, mukavia, alistuneita ja menneet kiltisti sille paikalle, joka heille on osoitettu ja ankaruudella ja vaatimisella heidät on pidetty paikoillaan, hiljaa, heidät on sijoitettu eteiseen ovimatoiksi ja mieshahmo on suostunut ovimatoksi ja kun tarpeeksi monet likaiset kengät on pyyhitty mieshahmon kasvoihin, niin mieshahmo on noussut. Tarttunut nyrkkiin, pulloon tai vieraaseen naiseen. Mieshahmo on noussut lattialta liian myöhään. Mies on noussut lattialta alkoholistina, pettäjänä tai tappajana. Kapina on pakenemista ja se hetkellinen sisäinen rauha pakenemisen hetkellä on hävinnyt heti kun liike on lakannut.

Poika juoksee junan läpi kotiin, eteisen peilin eteen. Hän katsoo itseään ja näkee siellä kaikki elämänsä mieshahmot. Peili täyttyy pelokkaista, alistuneista miehistä ja poika huutaa, huutaa, HUUTAA hahmoille tappavia sanoja. Poika ravistaa peilikuvaa ja mieshahmot sinkoilevat lattialle ja poika huutaa, hyppii hahmojen päälle, hakkaa, hakkaa kovemmin ja repii palasiksi. Mieshahmot valuvat verenä eteisen matolle, anovat armoa, mutta poika ei armoa enää tunne. Hän hakkaa tappaakseen, iskee puukkoa niin syvälle rintaan, että selkä tulee vastaan ja poika huutaa kuolemaa, huutaa elämää ja hahmo hahmon perään jää velttona paikoilleen ja heidän kuvansa häipyy peilistä ja poika näkee hien ja kyyneileiden läpi vain yhden hahmon peilissä, hänen oman kuvansa. Hän näkee vain oman kuvansa ja hän lysähtää voipuneena seinää vasten ja hän vaipuu uneen, jossa hän näkee tyttöhahmon lähestyvän häntä liikkein, joka ei jätä mitään arvailujen varaan. Hän liikkuu tanssilattialla saalistajan katseellaan ja poika lähestyy häntä ja tarttuu hahmoon lupaa kysymättä, avaa huulet raolleen ja suutelee sanomatta mitään. Todellisuus, uni ja humala sekoittuvat pojan mielessä ja hän ei tiedä onko mukana unessa, muistoissa vai oikeassa elämässä. Poika tuntee vahvuutta, jota ei ole ennen tuntenut ja tyttöhahmo hänen edessään lankeaa vahvuuden edessä. Hänen ympärilleen kerääntyy pojan elämän ihmishahmoja, jotka vaativat poikaa irrottamaan otteensa tyttöhahmosta. Poika ei kuuntele heitä. Hän ei anna heidän sanoilleen mitään arvoa. Poika tietää mitä tekee. Hänen ei tarvitse kysyä keneltäkään lupaa toteuttaakseen elämäänsä. Hän kääntyy ihmishahmoja päin ja puhkeaa äänekkääseen nauruun. Tuttavat, sukulaiset, vanhemmat, kumppanit, esimiehet katsovat poikaa hämmentyneinä. Hän tietää, että ei ole koskaan enää kenekään ovimatto, eikä koskaan enää vuosikymmenten takaiset äänet ohjaa häntä kulkemaan toisten tallomia polkuja. Ja ensimmäisen kerran elämässään poika kumartuu tanssivan tyttöhahmon eteen niin, että kukaan ihmishahmojen joukossa ei voi olla huomaamatta hänen persettään. Poika kävelee ulos todellisuudesta, unesta, humalasta, mistä lie, mutta tietoisena itsestään ja elämästään ja tyytyväisempänä kuin koskaan ajatuksesta, että tästä hetkestä eteenpäin poika määrittää itse oman elämänsä ja peiliin katsoessa hän näkee vain yhden hahmon, hänen omansa ja matka, joka tästä hetkestä alkaa kuljettaa hänet korkeammalle kuin hän on itse kuvitellut edes pääsevänsä.

faith no more-digging the grave.

tiistai 21. tammikuuta 2014

VUOSI PARISUHTEESTANI


Viikko 3

Treffi-ilmoitus.


Olen viikon päästä 38-vuotta täyttävä mieshenkilö Tampereelta. Asun nelikerroksisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Asunnossa on kolme huonetta. Yksi huoneista näyttää siltä kuin siellä asuisi lapsi. Niin siellä asuukin. Joka toinen viikonloppu ja joka keskiviikko ja torstai.
Minulla on siis lapsi.
Minä olen isä ja yhteishuoltaja.
On minua muillakin termeillä tituleerattu, mutta ei mennä niihin.
En tiedä, miksi kuvailen kotiani. Me emme voi tapailla täällä, koska olen naimisissa.
Minulla on siis vaimo. Joka viikonloppu ja arkisin maanantaista perjantaihin.
Olen siis ukkomies, varattu, korvamerkittyä lihaa, millä nimellä sitä nyt haluaakaan kutsua.
Sanon heti, niin ei tule yllätyksenä. Ovat kertoneet, että kun laittaa ilmoitukseen olevansa naimisissa, saa enemmän vastauksia. En epäile sitä.

Sosiaalinen statukseni, palkkatuloni ja omaisuuteni ei kannustanut minua laittamaan ilmoitustani Eliittikumppanit-sivustolle. Jos Eliittikumppanin arvonimen ansaitsee kyseisillä kriteereillä, olen antieliittiä. Joten sosiaalisen aseman tai varallisuuden vuoksi minua ei kannata saalistaa. Olen melko laimea kala. Minulle on luontaisempaa tulla toimeen kuin huuhtoa kultaa. Tosin en pane pahakseni rapsuttaa arvasta moninumeroista lukua.

Harrastan lajeja, jotka eivät kasvata lihaksia. Suhteen alussa harrastan vain sinua. Siinä mielisairauden himokkaassa tilassa, jossa koko suhteen yhteenlasketusta seksimäärästä harrastetaan 80%  ja jossa ollaan jatkuvassa suhdehyperventilaation tilassa ja jossa ruumista ja sielua yhteensulatetaan pakkomielteisellä osin jopa perverssillä tavalla. Siinä ei ehdi harrastaa mitään muuta. Sen jälkeen kun aika on toiminut rauhoittavana psyykelääkkeenä ja elämä normalisoituu harrastan lukemista, kirjoittamista, teksti-tv:n katselua, leikkimistä, syömistä, musiikin kuuntelua, elokuvien katselua ja jalkapallotulosten seuraamista.
Kuten huomaat harrastan asioita, joita tehdään kotona.
Olen siis aina kotona.
Sanon heti, niin ei tule yllätyksenä.

Kuuntelen keskimääräistä parempaa musiikkia.
Luen keskimääräistä parempaa kirjallisuutta.
Kirjoitan keskimääräistä parempaa tekstiä.
Teen keskimääräistä parempaa ruokaa.
Olen siis hifistelijä muutaman asian suhteen ja ihan vaan sen takia, että tunnen ihanaa ylemmyyttä keskivertojunttien keskuudessa.
Ja mikä tärkeintä.
Tiedän kuka teki Saksan voittomaalin jalkapallon mm-kisojen finaalissa vuonna 1990.
Kiinnostavuuteni nousi uusiin sfääreihin.

Poliittinen kantani on lähempänä vasenta kuin oikeaa laitaa. Arvoni on lähempänä liberaalia viivaa kuin konservatiivista viivaa. Olen enemmän kettutyttö kuin tarhaaja. Kannatan pohjoismaista hyvinvointivaltiota, Olof Palmelaista sosiaalidemokratiaa, humanismia, progressivista verotusta, moniarvoisuutta, seksuaalista tasa-arvoa ja julkisia palveluja. Uskon myös omaan vastuuseen onnen saavuttamisessa. Kannatan uskoa omiin uusiin ideoihin. Mielestäni suuryritysten tapa kiertää veroja veroparatiisien kautta on tuomittavampaa kuin nälkäänsä varastaminen.
Yhteenvetona voisin todeta, etten saisi itselleni selänpesijää Persujen saunaillassa.

Arvostan ihmisessä itselleen nauramisen taitoa, että ei ihan aina ota itseään vakavasti.
Arvostan ihmisessä kyseenalaistamisen taitoa, että uskaltaa haastaa vanhat pinttyneet tavat, jotka eivät enää tässä ajassa rakenna yhtään mitään, vaan jarruttavat uuden syntymistä.
Arvostan laajakatseisuutta, että muistaa katsoa välillä myös sivuillensa ja taaksensa.
Arvostan rakastamisen taitoa, sekä henkisellä että fyysisellä puolella.
Arvostan uskallusta käydä itselle vierailla mailla. Mukavuusaluittensa rajamailla.

Rakastan lastani. Se tulee kanssani suhteeseen bonusraitana halusi sitä tai ei, niin kuin vaimoni on minulle sanonut. Lapseni on minulle elämäni tärkein saavutus. Sinulle ei jää vaihtoehtoja. Saat minut ja lapseni. Jos se on sinulle ylitsepääsemätöntä, vastaa toiseen ilmoitukseen. Olen niinsanottu osallistuva isä. Teen lapseni kanssa kaikenlaista. Kuinka kiehtovaa on seurata maailmaa seitsemänvuotiaan silmin. Maailma täynnä pieniä yksityiskohtia, salaisuuksia, että välillä oikein hävettää olla aikuinen, joka ei enää näe niitä. Olen pehmeä isä. Seitsemänvuotiaan kanssa se ei vielä liiemmälti tuota ongelmia. Toiset seitsemän vuotta ja olen kusessa.

En pidä tekopyhyydestä, että tuomitsee toisessa ihmisessä teot, mitkä on itsekin tehnyt. Siinä tulee tuominneksi koko ihmisrodun.
En pidä oikeamielisyydestä, että luulee tietävänsä paremmin, mikä on oikea tapa elää ja toimia ja tuputtaa uskoaan ympäristöönsä.
En pidä mielensäpahoittajista, jotka loukkaantuvat pienemmästäkin pierusta, joka maailma heidän yliherkän nenänsä edessä pierasee.

Pelkään liian monia asioita. Pelkään käärmeitä ja yhdysvaltalaisia republikaaneja. Yhdessä he saisivat myrkkyhampaillaan tuhottua koko maailman. Lisäksi minulla on menettämisen pelko, konfliktien pelko, riittämättömyyden pelko. Pelkoja, jotka ovat läpi elämäni kulkeneita perkeleitä, jotka vasta aika ja terapia hiljalleen vaimentavat.

Kumppanina olen helppo. Olen alistuvainen ja tottelevainen. Annan pyytämättä kumppanilleni kaiken mitä hän tahtoo. Autonavaimet, kaukosäätimen, luvan mennä aina kun siltä tuntuu, yhteisen peiton, viimeisen palan suklaata, luvan sanoa kaiken mitä sylki suuhun tuo, luvan hyökätä puolustautumatta, sieluni, ruumiini ja oman tahtoni.
Uskon silti ihmisen hyvyyteen. Siihen, että jos ihminen haistaa heikon lihan, niin se ei välttämättä raatele sitä ja ime verestä tyhjäksi jättäen tyhjänä kuorena lojumaan katujen reunamille.
Uskon ihmisen keskeneräisyyteen ja siihen,
että mitä vanhemmaksi tulee sitä keskeneräisemmältä tuntuu.

Niin, lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että ei pidä etukäteen rajoittaa itseään minkäänlaisten raja-aitojen taakse, mutta alaston nainen pehmeine ihoineen, tuoksuvine voiteineen, kutsuvine huulineen, sääret, reidet, selän kaarevuus, rintojen hekumallisuus, silmien viekotteleva katse, käsien vaativa kosketus ja kaiken keskellä salaisuus, joka jää vain meidän väliseksemme.

Se saa minut valitsemaan naisen. Ja se nainen seisoo vastapäätäni ja sanat, jotka jäävät sanomatta ovat turhia, sillä pian syöksymme mielisairauden maailmaan ja harrastamme vain toisamme ja ulkopuolinen maailma on vain pakollista maisemaa.

Niin ja ikä on muutakin kuin numero.
Ja ulkonäöllä on väliä.

Olen tosiaan naimisissa ja rakastan vaimoani, mutta hei, ei elämässä kaiken kuulu olla helppoa.

antony and the johnsons-bird gerhl






sunnuntai 12. tammikuuta 2014

VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 2.

Rakas päiväkirjani.

9.1.2014 
Rakas päiväkirjani. Luin tänään kirjaa. Petteri Pietikäisen hulluuden historiaa. Siinä käydään seikkaperäisesti läpi mitä hulluus kullakin aikakaudella on tarkoittanut ja miten sitä on hoidettu. 1800 -luvun alkupuolella erään saksalaisen mielisairaalan, asyylin, naispotilaista suurin osa kärsi mieshulluudesta, joka ilmeni pidättäytymisen puutteena. Seksuaalisuutta kuvattiin mustan laguunin hirviönä, joka lymyää oljyisissä vesissä. (s. 107)
Yhdysvaltalainen lääkäri Henry Darley kuvaa itsetyydytystä seuraavin sanakääntein: ``Kasvot ja kädet kalpenevat, verettömyys alkaa vaivata, silmät kadottavat yhä enemmän luonnollisen terävyytensä ja loistonsa. Niistä, jotka itsesaastutuksen tai haureuden tähden ovat kadottaneet järkensä, tuskin yksikään täysin paranee.``
Näillä kriteereillä mitattuna olen elänyt hullujen keskellä koko elämäni. Se selittää paljon asioita. En ole huomannut sitä, koska taidan itsekin kuulua tuohon hullujen suureen laumaan, joka yön pimeinä tunteina saalistaa öljyisillä käsillään varomattomia uhrejaan haureuden ja hulluuden loputtomalle polulle. Ja saalista saamatta lopulta saastuttaa itsensä oljyisillä käsillään.

Ei tämä mihinkään liity. Halusin vain sanoa.

Rakas päiväkirja. Laskin kirjan pöydälle ja aloin lukea iltapäivälehteä netistä. Siinä silmiini osui otsikko 20 vinkkiä miehelle parempaan avioseksiin. Heti alkupuolella vinkki, kokeilkaa olla muutama päivä ilman seksiä. Tauko tekee parille hyvää ja seksi maistuu sen jälkeen entistä paremmalta. Muutaman päivän tauko! Minkälaisessa maailmassa kirjoittaja oikein elää vai vittuileeko hän minulle artikkelissaan. Ihan vinkkinä arvon kirjoittajalle, että keskimääräisessä parisuhteessa kaksi päivää ilman seksiä ei ole tauko. Se on aika, jolloin mies ehtii juuri ja juuri edellisestä 12 minuutin hurmiollisesta suorituksestaan pukea housut takaisin jalkaansa ja sytyttää savukkeen. Hetikö sitä sen jälkeen pitäisi taas verkkareita riuhtoa alas ja ryhtyä haureuden tekoihin. Sehän olisi fysiologisestikin mahdoton tehtävä, sillä niin kovassa tahdissa jäykistyy miehellä vain selkä. Artikkelin kirjoittaja olisi niin suljettu asyylin synkimpään huoneeseen pakkopaitaan kahlittuna 1800-luvulla ja ihan syystä. Omaa hulluuttaan ei aina tarvitse noin julkisesti lähteä jakamaan.

11.1.2014
Rakas päiväkirja. Tänään oli lauantai. Pelasimme aamulla sanajahtia koneella. Se on yhteinen harrastuksemme. Istumme vierekkäin sohvalla ja yritämme keksiä sanoja kirjainviidakosta. Välillä etusormemme osuvat yhtaikaa samalle kirjaimelle aiheuttaen romanttisen tunnelatauksen välillemme. Onneksi se tunne kestää alle sekunnin, sillä silloin kun pelataan, niin pelataan ja silloin kun pussataan,  niin aletaan nukkumaan. Neljältä alkoi hommat. Olimme päättäneet laittaa hääkuvat albumiin. Pienet tarrat ensin kuvan kulmiin ja kiinni albumiin. Minä sain vastuun tarrojen laittamisesta. Kankeat sormet yhdistettynä pieniin tarroihin oli perkeleellinen yhdistelmä. Anteeksi kiroiluni. Lapsena en kiroillut koskaan. Olin kiltti lapsi. Parisuhteet ovat kuorineet minusta esiin kiroilijan. Samaan aikaan alkoi jääkiekkopeli Blues-Jyp. Otin koneen pöydälle ja seurasin sm-liigan sivuilta tilanteen kehittymistä. Sivuston ollessa auki, kuuluu aina pieni kilahdus, kun jollakin paikkakunnalla tehdään maali. Sanoit, että ääni ärsyttää sinua. Katsoin syvälle silmiisi neljä tarran palaa sormissani ja yksi nenässäni ja suustani singahteli muutama tarra sanoessani. Anteeksi kulta, mutta voisin kuunnella näitä pelejä myös radiosta tai ostaa kanavapaketin ja katsoa telkkarista, joten aika vähällä pääset, että ainoa merkki otteluista on pieni kilahdus silloin tällöin. Sitä paitsi se on erittäin pieni ääni niihin kilahduksiin, joita sinä toisinaan päästät. Kohtuutta kulta sanomisiin. Espoon pelistä kuului illan aikana kaksi kilahdusta. Molemmat Jypin maalin merkiksi. Mielialani koheni ja tarrat osuivat kohteisiinsa sadan prosentin tarkkuudella. Kahdeksan jälkeen ensimmäinen albumi valmistui. Oli aiemmin puhetta, että toista emme alottaisi. Yhdeksältä aloitimme toisen albumin.

Otin viinipöntön esiin. Sormissani ei ollut enää tuntoa, joten ajattelin tasapainottaa asiaa sillä, että turruttaisin hieman päätänikin. Tarrojen liimailu ei jaksanut enää kiinnostaa. Ajatus karkaili. Mieleeni lirvahteli ajatuksia miehenä olemisen jatkumosta. Nuorena karkailee mopo monen asian suhteen, vähän vanhempana karkaa kumppanit, vuosia eteenpäin, niin karkailee hiusraja ja ajatukset, kunnes lopulta tullaan tilanteeseen, jossa virtsa alkaa karata ja sen jälkeen tuleekin kuolema. Itse olen menossa hiusrajan ja virtsan karkaamisen välitilassa. Lopulta en jaksanut enää tarroja. Keskityin häistä jääneeseen viinipöntön tuhoamiseen. Näin ollen saimme samoihin aikoihin loppuun hääprojektimme. Vaimoni kuvat ja minä viinin. Tasan meni. Häät olivat lopullisesti paketissa. Spotifysta kuului Jesse Kaikurantaa ja Bad Boys Blueta. Sain ajatuksen Grungebileistä.

Rakas päiväkirja. Olipa viikko. Parisuhde on elämän mittainen työleiri. Hetkeksi kun pistää itsensä kuvitteelliselle riippumatolle selälleen makaamaan ja jää suu auki odottamaan äärimmilleen viritettyä naisvartaloa tuomassa rypäleitä ja kuohuviiniä, niin riippumaton viereen tulee lauma naissotilaita, jotka hakkaavat sanoillaan ja aseillaan turhat romanttiset haihattelut ja fantasiat uneksian mielestä.

Kun joskus saisi jotain ilmaiseksi, mutta ansaittava kaikki on.
Parisuhde.
Rakkaus. 

stone temple pilots-interstate love song




keskiviikko 8. tammikuuta 2014

VUOSI PARISUHTEESTANI

VIIKKO 1

Paska valuu alaspäin.

Syyskuun 14. päivä kello 13.40 alkoi vesikuuro. Sellainen aivan tavallinen neljän kuukauden pituinen vesisade. Vesi imi loputkin syksyn valot asfaltin pinnasta. Syksyn viimeisenä iltapäivänä mies seisoi bussipysäkillä. Hän katsoi pysäkin seinällä olevaa aikataulua huomaten, että seuraava bussi tulisi vasta seitsemän minuutin kuluttua. Mies ei halunnut odottaa. Työpäivästä väsyneenä ja neljän kuukauden sateesta kastuneena mies päätti hölkätä kotiin. Kotona odottaisi nainen. Mies sulki itsensä ajatuskuplaan. Kuplan sisällä vaimo oli eteisessä odottamassa miestään, syli avoinna, kuohuviinilasit vuoden viimeisen päivän kunniaksi täytettynä, pitkän, raskaat painot mielestä riisuvan halauksen antavana. Mies odotti suudelmaa, jossa kieli tanssisi vartalon läpi ja katsetta, jossa olisi voimaa ja lupausta villistä rakkauden yöstä ja ne ihanat sanat, jotka hän lausuisi riisuisivat miehen aseista ja vaatteista. Vaate vaatteelta he riisuutuisivat, vaatteista tulisi jono eteisen ovelta sängynpäätyyn, himmenisivät valot, kuuluisi ääniä, jotka olisivat tuleva synnyttämään maailman uusia ääniä, peitot ja vartalot kietoutuneena ja solmussa toisiinsa, rakkaudesta jäisi jäljet lakanaan ja sieluun, ulkona paukkuisi raketit, valuisivat valoviivana heitä kohti, kahta alastonta, rakkauskuplan sisässä yhtenä, kiinnittettynä toisiinsa vierekkäin, sisäkkäin ja mies sitoisi itseensä sytytyslangan, sytyttäisi sytkärillä, lentäsi taivaalle ja räjähtäisi vaimonsa eteen kauniimpana ja voimakkaampana kuin koskaan. Mies hölkkäsi rappuset ylös, avain lukkoon ja kaikki tämä olisi toteuttamista vaille valmis.

Eteisessä miestä vastaan tuli nuppineula. Pieni punainen pallopää ja terävä vartalo. Nuppineula puhkaisi miehen ajatuskuplan. Kupla haihtui ilmaan kuin nousukausi. Ei lentänyt vaatteet vaan perkeleet. Sohvalla istui nainen. Hän oli sulkenut itsensä puhekuplaan. Mies otti eteisestä nuppineulan. Painoi sillä naisen puhekuplaa. Kupla ei puhjennut. Se kasvoi. Mies luki puhekuplassa olevat sanat. Ne eivät olleet vaatteita riisuvia sanoja. Miehen ennakolta maalaama kuva illan kulusta revittiin samantien alas. Palaset lentelivät sohvan eri osiin. Tuhannen palan palapeli, mahdotonta koota yhden illan aikana. Mies tarkkaili naista, nainen ärsyyntyi, mies pettyi tehden sen näkyväksi, nainen ärsyyntyi, vuoden viimeinen riita seitsemän tuntia ennen seuraavaa vuotta. Raketit paukkuivat ikkunan takana kuin merkkinä maailmansodasta. Mies ryhdistäytyi ja päätti rikkoa kaavaa, onnistumatta. Vanhat perkeleet imuroivat uudet ajatukset ja mies toisti samat kaavat ja sanoi ne samat sanat, anteeksi, anteeksi, anteeksi, ennenkuin riita oli edes alkanut ja vaikka anteeksipyydettävää ei edes ollut. Vanha asetelma toistui. Mies meni selälleen makamaan, antautuneena, alistettuna, omasta tahdostaan. Nainen hyökkäsi. Samalla nainen muuttui miehen silmissä Margaret Thatcheriksi. Rautarouva sinkoili sanoja, työväki pulustautui ja lopulta alistui.
Välillä pelattiin jääkiekkoa. Nainen oli Ilves. Mies oli Jyp. Ilves hyökkäsi. Jyp puolustatui. Ilves hyökkäsi rajummin. Jyp kilpikonnapuolustautui. Puolustukseen tuli aukko, Tarkki hörppäsi siniviivavedon taaksensa. Mies halusi mennä pimeään komeroon itkemään tappiota niin kuin oli lapsena aina mennyt. Lopulta välirauha, rauhanneuvottelut Martti Ahtisaaren kanssa ja iltaa kohden raketit alkoivat vinkua jo iloisemmin.

Sanotaan, että paska valuu alaspäin. Ihminen toistaa edellisen sukupolvensa virheet. Ketju ei katkea. Lapsi imee mallit ja tavan elää ja tuntea vanhemmiltaan, jotka ovat imeneet ne omilta vanhemmiltaan, jotka ovat imeneet ne omilta vanhemmiltaan... Ympäristö muokkaa lasta omalta osaltaan, mutta tavat elää ja toimia on opittuja. Ketju ei katkea ellei sitä katkaise. Niin kauan kuin elää tiedostamatta ja tietämättä mitä edellisiltä sukupolvilta on omaan syliin valunut, niin ketju ei katkea. Hyvin usein sieltä valuu syliin paskaa. Tapoja, jotka enemmän tuhoavat kuin rakentavat. Sieltä valuu syliimme myös paljon hyvää ja säilyttämisen arvoista. Ehkä olisi parempi tunnistaa ja tiedostaa edellisten sukupolvien omaa elämäämme ja toimintaamme orjuuttavat tavat. Synnyttää tilalle uusia rakentavia tapoja, jotta tulevat sukupolvet olisivat vapaita vuosisatojen takaa valuvasta paskasta. Uudet sukupolvet voivat sitten synnyttää uutta paskaa, mutta se on paljon terveellisempää kuin uida vanhassa muiden suoltamassa paskassa. Se antaa vapauden.

Mies herää vuoden ensimmäiseen aamuun. Hän suutelee naista poskelle. Menee keittiöön ja laittaa kahvin tippumaan. Mies lukee koneeltaan tarinaa, jossa mies on ajatuskuplassa matkaamassa naisen luokse. Mies vaihtaa mies-sanan tilalle sanan minä. Minähän tässä matkaan haaveineni kohti kotia. Menen takaisin makuuhuoneeseen. Sanon vaimolleni, että tervetuloa vuoteen 2014. Tänä vuonna paska, jossa välillä uimme, on meidän omaamme. Siihen ei ole sekoitettuna menneisyyden muinaispaskaa. Levätköön ja eläköön he rauhassa. Ei kuulu meille.

Menen ikkunan eteen ja sanon kippis lumettomalle maisemalle ja lupaan rakastaa lastani, vaimoani ja itseäni tämänkin vuoden ja vaihtaa valmentajaa, jolloin riitatilanteissa teenkin muutaman mojovan hyökkäyksen. Siinä Ilves pistetään kehräämään jalkojeni juureen ennen kuin kissaa ehditään sanoa.
 
 
 
Gabriel oli kaupunginjohtajan poika. Surullinen biisi ja totta.
pelle miljoona-gabriel