VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 11.


Voisiko ajatella toisin?

Sä pyydät, että laitan valmiiksi kaikki saunatarvikkeet saunavuoroa varten, että sä tuut sinne suoraan lenkiltä. Mä laitan ja tuon. Sä huomaat, että yksi ties kuinka monesta rasvapurkista on unohtunut ottaa mukaan. Sun on pakko mainita siitä. Sun on vaan pakko. Syyllinenhän on jo osoitettu, mähän saunakassin pakkasin. Voisiko ajatella toisin? Sä huomaisit, että yksi rasvapurkki on unohtunut, mutta kaikki muut 29 on mukana. Moitteen sijasta tulisi kiitos, että helvetin hyvin muistettu ottaa kaikki yhtä lukuun ottamatta mukaan. Uhmattaisiin sitä parisuhteen lakia, että vuosien saatossa moitteiden määrä ylittää kiitokset. Vedettäisiin itseämme taaksepäin ja huomattaisiin se hyvä, ne 29 mukana olevaa purkkia. Paskat siitä yhdestä.

Muistatko sen kerran, kun ostimme käsiraudat ja kävelimme kaupungin halki ranteemme kiinnitettynä toisiimme? Ne ihmisten ihailevat tai paheksuvat katseet. En minä muista millä vuosikymmenellä tai millä nimellä vierelläni kävelit, mutta rakkaus sitoi meidät käsiraudoilla yhteen, emmekä antaneet sivumaailmoiden häiritä omaamme. Muistatko mitä teimme väärin? Me emme heittäneet avainta pois. Me jätimme takaoven auki ja molemmat meistä tiesi, että sieltä voi milloin tahansa karata. Ja jos takaoven jättää raolleen, niin se on lupaus itselle lähteä, odottaa hetkeä, jolloin moitteiden määrä ylittää kiitokset, avata käsiraudat avaimella ja kävellä kadulle tai baariin, kiinnittää käsiraudat seuraavan nimen ranteeseen ja laittaa avaimen taskuun. Voisiko ajatella toisin?  Voisiko kiinnitettää käsiraudat ranteeseen, heittää avaimet pois, tatuoida vierellä kävelijän nimi käsivarteen ja sulkea oven takana? Voisiko lähtemisen tehdä vähän vaikeammaksi, että käsirautojen avaaminen vaatisi enemmän työtä kuin avaimella aukaisemisen. Voisiko ajatella, että nämä käsiraudat kestää kovemmankin riuhtaisun?

Meidän perjantai-ilta on riita. Sä ajat mua nurkkaan, jonne mä olisin mennyt vapaaehtoisesti. En mä sieltä pois pääse. Me ollaan muodostettu asetelma, josta on jo aiemmin maalattu taulu olohuoneemme muistoihin. Sä tiedät sanat, jolla runnoa minut mustelmille ja mä tiedän tavan, jolla sulkea sinut ulkopuolelle. Meidän välillemme rakentuu lapsuudesta asti rakenteilla ollut muuri. Useimmiten se on näkymätön, mutta näkymättömyydessäänkin murtumaton. Voisiko ajatella toisin? Olethan sen jo nähnyt. Kuinka revin paljain käsin muuria palasiksi silmiesi edessä ja ne kaikki muurin palat lojuivat murusina lattialla. Sä näit sen tuhon, jota vuosien saatoissa on kylvetty. Auttoiko se ymmärtämään? Mitä jos seuraavan kerran, kun riidan siemen kylvetään, tajuamme toistemme moodit. Riitelemme pyöreässä huoneessa, jossa ei ole nurkkia, jonne piiloutua. Paljaana, helvetin paljaana kohtaamme toisemme ja luovumme kaikista turvaluolistamme ja vastaanotamme tunteen. Vastaanotamme toisemme ja löydämme toisistamme sen turvallisuuden, joka on ollut hukassa. Puhun itsestäni. Joka on ollut minulta hukassa. Turvan, joka ei ole pelkkää rakennettua defenssiä.

Sä sanot että oot kipee. Sä pyydät mua sohvalle. Mä tuun. Mä sanon sulle ettei tehdä mitään. Pitää levätä ja juoda kuumaa. Katsotaan leffoja tai huonoja tv-ohjemia. Maailma pyörii tämän illan ilman meitä. Sä sanot, että se voi tarttua. Mä tuun lähemmäksi. Mä haluun kiinnittää meidät käsirautoihin. Mä haluun heittää avaimen pois. Mä haluun, että sä tartutat muhun taudin. Sairastetaan yhdessä. Mitä väliä. Mä haluun sulkea ovet ja puhelimen ja antaa aikamme valua. Voisiko ajatella toisin? No, mikä tässä voisi olla toisin?

Rakkaus on ajatuksenvirtaa.

olavi uusivirta-erika