Viikko 2.
Rakas päiväkirjani.
9.1.2014
Rakas päiväkirjani. Luin tänään kirjaa. Petteri Pietikäisen hulluuden historiaa. Siinä käydään seikkaperäisesti läpi mitä hulluus kullakin aikakaudella on tarkoittanut ja miten sitä on hoidettu. 1800 -luvun alkupuolella erään saksalaisen mielisairaalan, asyylin, naispotilaista suurin osa kärsi mieshulluudesta, joka ilmeni pidättäytymisen puutteena. Seksuaalisuutta kuvattiin mustan laguunin hirviönä, joka lymyää oljyisissä vesissä. (s. 107)
Yhdysvaltalainen lääkäri Henry Darley kuvaa itsetyydytystä seuraavin sanakääntein: ``Kasvot ja kädet kalpenevat, verettömyys alkaa vaivata, silmät kadottavat yhä enemmän luonnollisen terävyytensä ja loistonsa. Niistä, jotka itsesaastutuksen tai haureuden tähden ovat kadottaneet järkensä, tuskin yksikään täysin paranee.``
Näillä kriteereillä mitattuna olen elänyt hullujen keskellä koko
elämäni. Se selittää paljon asioita. En ole huomannut sitä, koska taidan
itsekin kuulua tuohon hullujen suureen laumaan, joka yön pimeinä
tunteina saalistaa öljyisillä käsillään varomattomia uhrejaan haureuden
ja hulluuden loputtomalle polulle. Ja saalista saamatta lopulta saastuttaa itsensä oljyisillä käsillään.
Ei tämä mihinkään liity. Halusin vain sanoa.
Rakas päiväkirja. Laskin kirjan pöydälle ja aloin lukea iltapäivälehteä netistä. Siinä silmiini osui otsikko 20 vinkkiä miehelle parempaan avioseksiin. Heti alkupuolella vinkki, kokeilkaa olla muutama päivä ilman seksiä. Tauko tekee parille hyvää ja seksi maistuu sen jälkeen entistä paremmalta. Muutaman päivän tauko! Minkälaisessa maailmassa kirjoittaja oikein elää vai vittuileeko hän minulle artikkelissaan. Ihan vinkkinä arvon kirjoittajalle, että keskimääräisessä parisuhteessa kaksi päivää ilman seksiä ei ole tauko. Se on aika, jolloin mies ehtii juuri ja juuri edellisestä 12 minuutin hurmiollisesta suorituksestaan pukea housut takaisin jalkaansa ja sytyttää savukkeen. Hetikö sitä sen jälkeen pitäisi taas verkkareita riuhtoa alas ja ryhtyä haureuden tekoihin. Sehän olisi fysiologisestikin mahdoton tehtävä, sillä niin kovassa tahdissa jäykistyy miehellä vain selkä. Artikkelin kirjoittaja olisi niin suljettu asyylin synkimpään huoneeseen pakkopaitaan kahlittuna 1800-luvulla ja ihan syystä. Omaa hulluuttaan ei aina tarvitse noin julkisesti lähteä jakamaan.
11.1.2014
Rakas päiväkirja. Tänään oli lauantai. Pelasimme aamulla sanajahtia koneella. Se on yhteinen harrastuksemme. Istumme vierekkäin sohvalla ja yritämme keksiä sanoja kirjainviidakosta. Välillä etusormemme osuvat yhtaikaa samalle kirjaimelle aiheuttaen romanttisen tunnelatauksen välillemme. Onneksi se tunne kestää alle sekunnin, sillä silloin kun pelataan, niin pelataan ja silloin kun pussataan, niin aletaan nukkumaan. Neljältä alkoi hommat. Olimme päättäneet laittaa hääkuvat albumiin. Pienet tarrat ensin kuvan kulmiin ja kiinni albumiin. Minä sain vastuun tarrojen laittamisesta. Kankeat sormet yhdistettynä pieniin tarroihin oli perkeleellinen yhdistelmä. Anteeksi kiroiluni. Lapsena en kiroillut koskaan. Olin kiltti lapsi. Parisuhteet ovat kuorineet minusta esiin kiroilijan. Samaan aikaan alkoi jääkiekkopeli Blues-Jyp. Otin koneen pöydälle ja seurasin sm-liigan sivuilta tilanteen kehittymistä. Sivuston ollessa auki, kuuluu aina pieni kilahdus, kun jollakin paikkakunnalla tehdään maali. Sanoit, että ääni ärsyttää sinua. Katsoin syvälle silmiisi neljä tarran palaa sormissani ja yksi nenässäni ja suustani singahteli muutama tarra sanoessani. Anteeksi kulta, mutta voisin kuunnella näitä pelejä myös radiosta tai ostaa kanavapaketin ja katsoa telkkarista, joten aika vähällä pääset, että ainoa merkki otteluista on pieni kilahdus silloin tällöin. Sitä paitsi se on erittäin pieni ääni niihin kilahduksiin, joita sinä toisinaan päästät. Kohtuutta kulta sanomisiin. Espoon pelistä kuului illan aikana kaksi kilahdusta. Molemmat Jypin maalin merkiksi. Mielialani koheni ja tarrat osuivat kohteisiinsa sadan prosentin tarkkuudella. Kahdeksan jälkeen ensimmäinen albumi valmistui. Oli aiemmin puhetta, että toista emme alottaisi. Yhdeksältä aloitimme toisen albumin.
Otin viinipöntön esiin. Sormissani ei ollut enää tuntoa, joten ajattelin tasapainottaa asiaa sillä, että turruttaisin hieman päätänikin. Tarrojen liimailu ei jaksanut enää kiinnostaa. Ajatus karkaili. Mieleeni lirvahteli ajatuksia miehenä olemisen jatkumosta. Nuorena karkailee mopo monen asian suhteen, vähän vanhempana karkaa kumppanit, vuosia eteenpäin, niin karkailee hiusraja ja ajatukset, kunnes lopulta tullaan tilanteeseen, jossa virtsa alkaa karata ja sen jälkeen tuleekin kuolema. Itse olen menossa hiusrajan ja virtsan karkaamisen välitilassa. Lopulta en jaksanut enää tarroja. Keskityin häistä jääneeseen viinipöntön tuhoamiseen. Näin ollen saimme samoihin aikoihin loppuun hääprojektimme. Vaimoni kuvat ja minä viinin. Tasan meni. Häät olivat lopullisesti paketissa. Spotifysta kuului Jesse Kaikurantaa ja Bad Boys Blueta. Sain ajatuksen Grungebileistä.
Rakas päiväkirja. Olipa viikko. Parisuhde on elämän mittainen työleiri. Hetkeksi kun pistää itsensä kuvitteelliselle riippumatolle selälleen makaamaan ja jää suu auki odottamaan äärimmilleen viritettyä naisvartaloa tuomassa rypäleitä ja kuohuviiniä, niin riippumaton viereen tulee lauma naissotilaita, jotka hakkaavat sanoillaan ja aseillaan turhat romanttiset haihattelut ja fantasiat uneksian mielestä.
Kun joskus saisi jotain ilmaiseksi, mutta ansaittava kaikki on.
Parisuhde.
Rakkaus.
stone temple pilots-interstate love song
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti