1. Luku

Pakkaa painavat ostokset ensin ja muita matemaattisia parisuhdeneuvoja.


Toista se oli silloin ennen. Käveltiin kaupassa kädet kiedottuina toistemme ympärille. Hymähdettiin kanssaihmisille, jotka stressaantuneen ja ilmeettömän näköisinä työnsivät täysiä ostoskärryjään. Suunnattiin suoraan herkkuosastoille, otettiin tarpeettomat herkut mukaan ja käveltiin kaupasta ulos. Ulkona oli kevät, vaikka oli lokakuu. Kotona linnoittauduimme sohvan nurkkaan herkuttelemaan ja seuraavana päivänä muistimme vasta ne kaupasta ostetut.

Suora leikkaus viime viikon perjantaihin. Koivistonkylän Prisma kello 18.00. Kerrostalon kokoiset ostoskärryt rahisevat kaupan lattiaa pitkin. Minulla on kädessä edellisenä iltana suunniteltu kauppalista. Lista on looginen. Se etenee järjestyksessä osastoittain. Jos järjestyksessä on poikkeama, saattaa tulla sanomista. Nappaamme tavaroita hyllyistä ja laitamme ne ostoskärryyn. Silläkin on järjestys, miten laitamme ostokset ostoskärryyn. Ei niitä miten tahansa heitetä sinne lojumaan. Hedelmille, juureksille, leiville ja maidoille on kärryssä oma nurkkauksensa. Jos järjestyksessä on poikkeama, saattaa tulla sanomista. Kauppamatkamme sujuu kuin Kiinan armeijan marssi. Vähän ennen kassoja eteemme tulee este. Joku nuoripari haahuilee päämäärättä karkkiosastolla toisiinsa nojaten. Menisivät kotiinsa tai hotelliin. Pitääkö sitä meidän kauppaan tulla hempeilemään. Este ohitettu paheksuvalla katseella. Viimein kassalla. Kassalla tulee paniikki. Hän sanoo minulle, että hänen vuoronsa on maksaa, mene sinä pakkaamaan ja muista, pakkaa painavat ostokset ensin. Neljä tyhjää muovikassia on edessäni. Tavaraa tulee kassahihnaa pitkin nopealla tahdilla. Hiki helmeilee otsallani. Alan pakata. Maidot sujahtavat helposti kasseihin. Sitten tulee ongelmia. Leivät ja hedelmät tulevat aivan liian nopeasti. Mikä niistä on painavin? Kädet alkavat vapista ja tiputan rahkan lattialle, joka menee rikki. Luovutan. Teen päätöksen, että tästä eteenpäin minä maksan aina, vaikka ei olisi rahaa. Pääsen pakkaamisesta. Annan hänen pakata loppuun. Vieressä on Alko. Kävelen sinne. Ostan kaksi viinipulloa. Kotiin päästyämme alkaa tavaroiden asettaminen jääkaappiin tai minä en aseta. Tavaroille on jääkaapissa oma paikkansa. Minulle on siinä tilanteessa oma paikkani. Viikkaan muovikasseja. Tähän on tultu. Seison polvieni varassa keittiön lattialla perjantai-iltana ja viikkaan kotiin tulleita muovikasseja siksi, että ne täten mahtuvat pienempään tilaan. Kaiken tämän teen kiltisti kuin koulutettu koira, namipalan toivossa. En minä tiedä.

Kaikki paikalle ja paikka kaikille. Hieno slogan. Astianpesukonetta tyhjentäessä seison vartin kulho kädessä tietämättä yhtään mihin kaappiin se menee. Olemme asuneet asunnossamme kaksi vuotta ja kaapit ovat minulle täysi mysteeri. Olen itse suosinut hallittu kaaos menetelmää, jossa esine lasketaan kädestä ensimmäiselle tasolle, mikä tulee vastaan. Tiedän, olen hukannut paljon esineitä. Tiedän, joka ilta nukkumaan mennessämme etsin kännykkääni. Joka ainoa ilta. Aina kuitenkin löydän sen. Enkä koskaan ole lopullisesti hukannut mitään tärkeää. Minulla on vieläkin tallessani tyttäreni, sinut ja vuoden 2010 Keskisuomalainen, joka kertoi isoin kirjaimin Jypin ensimmäisestä suomen mestaruudesta.

Parisuhde. Voiko parempaa ollakaan. Kuinka hyvin siinä voikaan peilata itseään toisen silmistä. Joskus siitä peilistä näkee itsensä hyvinkin oudossa valossa. Hyvä niin. Parisuhteessa on syytä  tehdä asioita, joita ei ehkä yksikseen tekisi, esimerkiksi viikata niitä muovipusseja. Kai se on toisen huomioonottamista, kun tekee jotain hänelle tärkeää. Pitää oppia hyväksymään. Niin yksinkertaista se on. Pitää oppia hyväksymään.

Sitten
on
vielä
se
kaikki
kaunis.

Kevättalvi. Kylmä ja kuutamoinen ilta. Vien tytärtäni autolla takaisin äitinsä luokse. Joka kerta kun vien tyttäreni takaisin, tuntuu kuin jättäisin osan itseänikin pois. Kuu näyttää mustalla taivaalla kuin se olisi valtava reikä, joka imee kaiken muun taivaan sisäänsä. Ajan kohti sinua, joka et ole vielä kotona. Perille saavuttuani menen keittiön ikkunaan katsomaan, että joko sinä tulisit. Nenäni tekee ikkunaan pyöreän jäljen. Se on siinä vieläkin. Ikävä näkyy nenän jälkenä keittiön ikkunassa. Ehkä se on enemmän rakkauden jälki. Sinä olet täällä silloinkin kuin sinä et ole täällä. Sinä olet jättänyt minuun merkin, jotka muutkin näkevät tai ovat näkemättä.
Sinäkin iltana sinä tulit. Me teimme pesän sohvan nurkkaan. Olimme siinä. Pidimme toisistamme kiinni ja pysähdyimme hetkeen.
Ehkä laadimme seuraavaa kauppalistaa.

Vanha valokuva