VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 8


Raavi minut naiseksi.


Mä otan sormukset yöpöydältä. En mä halunnut pitää niitä sormessa. Ajatus tuntui vastenmieliseltä. Jotenkin likasemmalta kun itse teko. Sulla on kirja sormuksieni vieressä. Mä luen sen otsikon. Anna minun rakastaa enemmän. Sanoinko mä sulle ne samat sanat aiemmin illalla. Ne tuntuu sanoiltani.  Sulla oli katse, joka nielaisi kaiken muun tilan sisäänsä. Mä näin vaan sut. Sä luit mun katsetta ja ihoa kuin kirjaa. Huomasit ne rivien väleihinkin kirjotetut sanat. Kyllä mä tiedän, ettei niitä kovin syvältä vartaloni poimuista tarvinnut kaivaa. Mä olin otsikko kirjan kannessa, anna minun rakastaa enemmän, ja sä avasit mut auki ja luit yhdeltä istumalta, jokaisen rivin ja sanan, niin musta ainakin tuntuu.

Sä katsot mua, kun kävelen ulos huoneesta. Mä oon alasti, mutta mä en pelkää sitä. Mun tekis mieli itkeä ja nauraa yhtaikaa, mutta en saa kumpaakaan ulos. Mulla on ihmeen kevyt olo. Näen peilistä iholleni piirrettyjä jälkiä, joita sinulta huutaen anosin. Sun kosketus tuntuu vieläkin mun ihossa. Sun kynnet kuorivat minusta esiin naisen, jonka olin vuosien saatossa kadottanut. Sä sanoit, että mä olen kuin kirjahyllyn päälle pölyttymään unohdettu koriste-esine. Sitten sä puhalsit mut puhtaaksi. Mä haistoin vaniljan sun hiuksista. Ne liikkuivat kasvoillani kuin kevyet laineet rantakivikkoa vasten. Mä maistoin mansikan sun huulilta. Jokainen suudelma oli kuin aalto valtameren tuulessa.

En mä haluais lähtee. Tuntuu, että kotona on liian vierasta. Mä levitän rasvaa sun huulivoiteesta. Sä suutelet sitä itsellesi mun huulilta. Luoja, anna tämän jatkua tai loppua. Mä istun taksissa ja katson sua mun iholta. Näytänkö mä sut kotona. En kai kiipeä takaisin kirjahyllyyn ja pysy koristeena. Vai suljenko aina silmäni, kun hän on päälläni ja ajattelen sinua.
Pakko kai mun on sanoa.

herra ylppö&ihmiset-riisu siipesi