lauantai 27. huhtikuuta 2013

3. Luku

Parisuhteen kolme vaihetta.

Olen parisuhteillut vuodesta 1993 asti. Aloitin urani 17-vuotiaana ja lukuunottamatta muutamia karmaisevia päiviä sinkkuna, olen ollut parisuhteessa 20-vuotta. Kumppani on tuona aikana jokusen kerran vaihtunut, muutaman kerran lennosta, periaatteella läpyt vaihdossa. Vietän tänä vuonna parisuhteiluni 20-vuotisjuhlaa. Pitäisiköhän aloittaa asian tiimoilta juhlakiertue ja kiertää läpi vanhat parisuhdekumppanit ja kiittää yhteisistä vuosista? Ei silti, ei niistä vanhoista kumppaneista Hartwall-areenaa saisi täytettyä. Mopoautollisen exiä voisi saada, jos ottaisi muutaman liftarin kyytiin. 20 vuotta on pitkä aika. Olen 37-vuotias ja seurustellut 20-vuotta. Siinä on jotain pelottavaa ja jopa jotain perverssiä. Olen selitellyt asiaa itselleni helpon kaavan kautta, parisuhderiippuvuudella. Halusin kuumeisesti 17-vuotiaana itselleni jonkin riippuvuuden ja asiaa näin jälkikäteen pohtineena tein järkevän ratkaisun, että jäin koukkuun parisuhteisiin, kun siinä oli tyrkyllä muitakin riippuvuuksia. 20-vuoden työkokemuksen omaavana uskallan väittää, että tiedän jotain parisuhteista. Olen ratkaissut parisuhteen matemaattisen kaavan. Se toistuu jokaisessa parisuhteessa. Sama kaava. Tähän mennessä olen saanut jokaisesta parisuhdekokeesta hylätyn. Ehdin jo ajatella, että loppuelämän kestävän parisuhteen saa vain kuolemalla ennenaikaisesti kesken parisuhteen, mutta nyt kun olen ratkaissut tuon kaavan, olen saanut uskoa parisuhteeseen, joka kestää kohdusta hautaan. Nykyisestä parisuhteestani kirjoitan laudaturin, jonka johdosta suku juhlii ja pappi huutaa aamenta. Paljastan kaavan tässä blogissani, mutta edetään vaihe kerrallaan.

Parisuhteen 1. vaihe: rakastuminen

Rakastuminen on yksinkertaisesti sitä, että mennään mielummin yhdellä yli kuin jäädään yhtä vaille. Rakastuminen on unta, huumaa, jatkuvaa nousuhumalaa. Se on orgasmi, joka kestää monta kuukautta. Se on värityskirja, jota väritetään kirkkailla väreillä. Rakastuminen lamauttaa järkevän ajatustoiminnan ja kaikki rakastumisen ulkopuolelle jäävä on vain pelkkää maisemaa, jonka voi ohittaa. Rakastuneena oleminen on sitä, että herää hetkeä ennenkuin kumppani herää, käydäkseen pesemässä hampaansa, jotta hengitys on raikas antamaan 27 minuuttia kestävän aamusuukon. Se on sitä, että lainaa kaupungin pelastusvenettä viedäkseen kumppaninsa veneilemään kohti auringonlaskua. Se on sitä, että matkustaa vieraaseen kaupunkiin tapaamaan kumppaniaan, mutta tajuaa vasta illalla, että ei ole mitään yöpaikkaa ja viettää sen läpi yön auki olevalla huoltoasemalla. Se on sitä, että ei muista moneen kuukauteen katsoa urheiluruutua ja teeskentelee, että ei ole edes kiinnostunut siitä. Se on sitä, että pitää ihan ookoona sitä, että kumppanin levyhyllystä löytyy Tommi Läntisen ja Sabrinan cd-levyt ( ne on siellä muuten vieläkin, voitteko kuvitella). Rakastuneena nukutaan 80-senttiä leveässä sängyssä, johon silti jää 20-senttiä molemmille sivuille tilaa, johtuen siitä, että sängyssä ollaan pääosin päällekkäin ja noustaan pois vain jos rakennus sängyn ympärillä on tulessa. Rakastumisen vaihe kestää vaihtelevasti. Lyhyeimmillään se on kestänyt aamuviidestä aamukymmeneen ja parisuhteesta on jäänyt väliin kokonaan se 2.vaihe ja on siirrytty samantien 3.vaiheeseen eli eroon. Siihen on ollut syynä se, että on juonut edellisenä iltana boolia vähän liian isosta mukista. Rakastumisen vaihe on parisuhteen esiaste. Se on ponnahduslauta varsinaiseen parisuhteeseen, joka alkaa siitä, kun rakastumisen tunne alkaa hälvetä ja 167 peräkkäisen lauantain jälkeen herää maanantaihin, jolloin ei lähdekään pesemään hampaitaan, vaan antaa aamusuukon likaisilla hampailla ja katsoo miten kumppani reagoi.

Parisuhteen 2. vaihe: vakiintuminen

Torstai kello 20.55. Urheiluruutu alkaa. Kahdeksan kuukauden tauon jälkeen. Hannu-Pekka Hänninen ei ole vieläkään jäänyt eläkkeelle. Haparoivin lausein hän kertoo, että Sami Jauhojärvi on sijoittunut hiihdon maailmancupin osakilpailussa sijalle 27 ankaran loppuriuhtaisun jälkeen. Pyykkikone laulaa. Molemmat. Yösähkö on halvempaa. Toisessa huoneessa Marko Paananen sisustaa saunatiloja modernimpaan ulkoasuun. Liv, väriä elämään. Vedetään lakanoita. Ripustetaan yhdessä sukkia kuivaustelineeseen. Koira vinkuu ulospääsyä. Kumman vuoro viedä? Istutaan sohvalla, kolmistaan, sinä, minä ja ipad. Pelataan sanajahtia. Vilkuillaan kelloa. Se on jo yli kymmenen. Pitäsi mennä nukkumaan. Aikainen aamu.
Vakiintuminen. Se on sitä, että ostetaan 140 senttiä leveä sänky ja hankitaan omat peitot. Se on sitä, että harrastetaan seksiä ennen urheiluruutua tai jos villiksi heittäydytään, niin jopa sen aikana. Se on sitä, että muutetaan yhteen, otetaan asuntolaina, hankitaan lapsi ja  tallentava digiboksi. Se on sitä, että kannetaan yön läpi itkevää lasta, toivoen, että saisi edes tunnin nukuttua. Se on sitä, että värityskirjaa väritetään välillä jopa harmailla värisävyillä. Se on sitä, että uskaltaa löytää toisesta niitä epämiellyttäviäkin piirteitä ja uskaltaa näyttää omia heikkouksiaan. Se on sitä, että menee ihan tavallisena lokakuisena tiistai-iltana 140 senttiseen sänkyyn nukkumaan, toivottaa kumppanilleen hyvää yötä, kääntyy lusikkaan ja ajattelee, että voiko tämän parempaa enää olla. Se on sitä, että hyväksyy romantiikan lisäksi realismin, että viikon seitsemästä päivästä viisi on arkea. Se on sitä, että pitää tätä vaihetta parisuhteessa parempana ja syvempänä kuin sitä ensimmäistä. Se on sitä, että pitää tätä vaihetta parisuhteessa sietämättömänä, pakenee ja hankkii rakastajan.

Parisuhteen 3.vaihe: ero/ harmonia

Kodissa tyhjiä kuoria, ääriviivoja. Puhetta vääristä asioista. Väistelyä. Tunteettomuutta. Valheita. Valheiden peittelyä. Ostetaan 180 senttiä leveä sänky tai nukutaan eri huoneissa. Harrastetaan seksiä lauantaisin urheiluruudun jälkeen tai jonkun toisen sängyssä. Ollaan yksin yhdessä. Viiden arkipäivän jälkeen tulee kahden arkipäivän viikonloppu. Tekosyitä, olemme kasvaneet eri suuntiin tai tämä aika ei ollut meitä varten. Vilkuilua napurin aidan yli.  Toinen parisuhteen matemaattisesta kaavasta toteutuu. Rakastuminen+vakiintuminen=ero. Ero, ero, ero, sopimuksia lapsen tapaamisista, paikkakunnalta muuttoa, surua, iloa, helpottuneisuutta, ahdistusta. Jättämisiä, jätetyksi tulemisia. Selviytymispaketti. Parisuhteen päättyminen on aina surullista. Olen näinä parisuhteiluni 20 vuoden aikana kokenut sen muutamia kertoja. Minulla on ollut aina sama selviytymispaketti. Eron hetkellä otan esiin Jamppa Tuomisen parhaat c-kasetin ja kasettisoittimen. Pistän kasetin pesään ja otan esille suomalaiset sananlaskut-kirjan. Voiko pahempaa ahdistuksen maksimointia ollakaan. Jamppa Tuominen laulaa aamu toi-ilta vei biisiä ja suomalainen sananlasku kertoo kuuseen kurkottamisesta ja katajaan kapsahtamisesta. Jos siitä suomalaiskansallisesta angstihelvetistä selviää, on taas valmis uusiin parisuhdeseikkailuihin.

Kävin työni puolesta erään yli 80-vuotiaiden pariskunnan luona. Heidän keittiössään oli liitutaulu. Liitutaulussa luki lause: Kiitos yhteisestä 60-vuodesta. Elämäni on ollut täysi. En pelkää sen loppumista.Se oli kaunein lause, minkä olin aikoihin nähnyt. En pystynyt hetkeen lähteä ajamaan. En nähnyt, silmäni olivat kyyneleissä. Se on siis mahdollista. On olemassa kaava, jolla parisuhde säilyy. Se kaava on tässä käsissämme. Sinä olet käsissäni. Minä en anna tämän loppua. Neljänkymmen vuoden päästä meillä on samanlainen liitutaulu. Minä rakastan tätä arkea kanssasi. Kaikkea sitä mistä nauramme. Kaikkea sitä mistä nautimme. Kaikkea sitä mistä riitelemme. Kaikkea tätä. Me noudatamme vaihtoehtoista parisuhteen kaavaa. Meidän parisuhteemme kaava on rakastuminen+vakiintuminen=harmonia.

http://www.youtube.com/watch?v=zjPg37Lxs9g

http://www.youtube.com/watch?v=KOCiLKsun_A








maanantai 22. huhtikuuta 2013

2. Luku

Roolileikkejä
(saattaa sisältää yleistyksiä naisen ja miehen rooleista, enkä ole siitä pahoillani.)


Tein testin. Helsingin Sanomien nettisivuilla on testi otsikolla oletko mies vai nainen. Sain tulokseksi; olet 52% mies ja 48% nainen. Miehen puolella siis mennään, mutta niukasti. Ei se minua jaksa yllättää, että olen vain karvan verran miehen puolella. Se alkoi jo lapsena. Minulla on kolme vuotta vanhempi sisko. Hän leikki usein naapurin tytön kanssa hieno rouva-leikkiä. He pukivat äitiensä vaatteita päälle ja meikkasivat. Pienen pojan silmiin se näytti kiehtovalta leikiltä. Vaadin päästä mukaan ja pääsin. Erään kerran naapuruston pojat soittivat ovikelloa pyytääkseen minua pelaamaan pihaan jalkapalloa. Menin ovelle hame päällä ja meikkattuna. Sanoin, etten pääse, on leikit kesken. Sen jälkeen he eivät enää tulleet.

Kumppanini teki saman testin. Hän sai tulokseksi; olet 53% nainen ja 47% mies. Ei se minua jaksa yllättää, että hän on vain karvan verran naisen puolella. Se alkoi jo suhteemme alussa. Noin kolme vuotta sitten kävelimme ensimmäistä kertaa yhdessä hänen luoksensa. Oli aamuyö ja pieni humala. Hän sanoi minulle tuolloin, että minusta ei saa sitten mitään perinteistä vaimon korviketta, joka kokkailee miehelleen ja silittää kalsareita. Minä näytin vähän loukkaantuneelta ja ajattelin, että näytänkö siltä, että olen tässä itselleni emäntää etsimässä. Enhän minä sellaista tarvitse, kun minussa on emäntää jo ihan tarpeeksi. En silloin osannut aavistaa, kuinka syvissä vesissä tässä uidaan.

Suhteemme ensimmäisenä syksynä lähdin eräänä iltana tyttäreni kanssa uimahalliin. Kumppanini kysyi, että tekisikö hän meille sinä iltana jotain iltapalaa. Sanoin, että sepä on kaunis ajatus, että kiitos kyllä kelpaa. Myöhemmin sinä iltana tulin hänen luoksensa ja ovella jo vähän haistelin, että mikä iltapala siellä odottaisi. Ei odottanut vielä mikään. Eikä odottanut koko illan aikana. Hän oli unohtanut jo koko jutun ja en minä kehdannut siitä muistuttaa. Suhde oli vielä tuore ja vaiheessa, jolloin yritetään vielä miellyttää. Menin nälkäisenä nukkumaan. Seuraavana iltana lojuimme hänen sangyllään ja hän muisti, että oli unohtanut lupaamansa iltapalan. Hän oli siitä vähän häpeissään ja sanoi, että korvaa sen sinä iltana. Hetken päästä hän nousi, kävi vessassa ja tuli takaisin sänkyyn ja unohti iltapalan. Hän unohti sen vessareissun aikana! En kehdannut muistuttaa. Enkä kehdannut itsekään mennä iltapalaa tekemään, kun pelkäsin, että se loukkaa häntä. Menin nälkäisenä nukkumaan. Laihduin suhteemme ensimmäisen 6 kuukauden aikana 7 kiloa. Sitähän sanotaan, että suhteen alkuhuumassa ihminen laihtuu. Se voi johtua joko rakkaudesta tai ihan vain ruuan puutteesta. Tässä tapauksessa molemmista.

Ostimme asunnon. Sellaisen, joka tarvitsi pientä pintaremonttia tai niin minulle sanottiin. Se tarkoitti sitä, että asunnosta revittiin irti kaikki muut paitsi pistorasiat. Se oli kauheaa. En ollut sitä ennen pitänyt kasissäni vasaraa ihmeellisempää työkalua ja nyt ympärilläni oli työkaluja, joiden nimiä en edes tiennyt. Nyt jos koskaan tarvittiin sitä miestä, mitä minusta löytyi. Otin koko miehisyyteni käyttöön ( 52%) ja samalla kun kumppanini ja hänen siskonsa sivelsi pintamaalia seiniin, minä pesin pensseleitä.  Isopappani taisteli talvisodassa venäläisiä vastaan, pappani rakensi kirvesmiehenä kylällisen rakennuksia, isäni korjaa esineen kuin esineen ja minä pesen pensseleitä. Siinä on lyhykäisyydessään suomalaisen miehen kehityksen kaari, ainakin tämän sukuhaaran osalta. Ylenin remontin aikana pensselin pesijästä vähän vaativimpiin tehtäviin ja lopulta minusta kuoriutui loistava poraaja. Se tuntui todella miehekkäältä ottaa iskuporakone käteen ja painaa se kiviseinää vasten ja porata. Porasin aluksi peilin seinään, jotta pystyin sen jälkeen katsomaan siitä itseäni, kun porailin muita paikkoja. Kyllä, siinä oli mies. Tuntui jopa, että muutama prosentti miehisyyttä kasvoi minulle lisää. Hiki, testosteroni ja perkele valui selkääni pitkin, kun porasin olohuoneen kiviseinään kunnon reikää isoa taulua varten. Pora kirskui ja värisi miehekkäillä käsivarsillani ja poranterä sukelsi seinään kuin pumpuliin ja lopulta se sukelsi koko seinän läpi aivan tyttäreni huoneeseen asti. Sen jälkeen valuivat testosteronit ja perkeleet vain puolisoni suusta.

Oletteko koskaan kuulleet kenestäkään, joka on tehnyt lettuja elämänsä ensimmäisen kerran 37-vuotiaana? Minä asun hänen kanssaan.  Tämä asia hämmentää minua edelleen, vaikka siitä on jo kohta kaksi vuotta, kun koin sen. En voi uskoa, että se voi olla edes ylipäätään mahdollista. Sehän on melkein sama kuin ei olisi koskaan kuullut Mamban vielä on kesää jäljellä biisiä. Se tulee elokuussa radiosta, vaikka se ei ole edes päällä. Jumalauta!
Hyviä ne letut olivat. Letunteko neitsyys menetetty 37-vuotiaana. Kertakokeiluksi se jäi. Yhden illan huumaava irtosuhde lettupannun kanssa. Onneksi olin paikalla.

Kultaseni, voiko meillä olla paremmin. Minussa on 52% miestä. Ota siitä kaikki irti. Sinussa on 53% naista. Otan siitä kaikki irti. Mikä tekee tästä lähes täydellistä on se, että minussa on 48% naista. Käytä se hyväksesi. Sinussa on 47% miestä. Käytän sen hyväkseni. Me voimme hyödyntää persoonallisuuksiamme. Muistatko, kun osasin hyvin irroittaa autosta sen rikkinäisen tuulilasinpyyhkijän. Sinä osasit laittaa hienosti uuden paikalleen. Entä muistatko, kun hajotin sen äitisi ruohonleikkurin. Sinä yritit hienosti korjata sitä. Muistatko, kun yritin imuroida liian täydellä imuripussilla. Sinä vaihdoit sen ja minä pääsin jatkamaan. Muistatko kuinka hienosti osasin käydä ostamassa liesituulettimeen uudet lamput, jotka sinä taitavasti kiersit paikalleen. Muistatko, kun äitisi autoon oli jäänyt valot päälle, eikä se lähtenyt käyntiin. Sinä menit täräyttämään sen käyntiin apukäynnistyskaapeleilla ja minä leikin sillä aikaa kummipoikasi ja tyttäreni kanssa barbeilla ja paloautolla. Meissä on molemmissa mies ja nainen. Me voimme vähän leikitellä sukupuolirooleilla. Me voimme tehdä ne merkityksettömiksi. Miksipä emme jotain päivää eläisimme kahtena miehenä. Joku päivä voisi kokeilla, että olemme kaksi naista. Sitähän me jo kokeilimme, että puimme toistemme vaatteet päälle. Toistemme rooleja emme voi kokeilumielessä pukea päällemme, koska meillä ei niitä ole. Tarvitseeko niitä edes olla? Sinä olet nainen ja minä olen mies. Parisuhteessa se ei tarkoita mitään. Parisuhteessa tarkoittaa rakkaus.

Rakastan sinussa sitä 53% naista ja rakastan sinussa sitä 47% miestä. Rakastan juuri sinua. Kuinka paljon sinussa naista tai miestä onkaan, ei sillä ole merkistystä.

http://www.youtube.com/watch?v=BRdG0389hY0

http://www.tahdon2013.fi/toimi/allekirjoita/




keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

1. Luku

Pakkaa painavat ostokset ensin ja muita matemaattisia parisuhdeneuvoja.


Toista se oli silloin ennen. Käveltiin kaupassa kädet kiedottuina toistemme ympärille. Hymähdettiin kanssaihmisille, jotka stressaantuneen ja ilmeettömän näköisinä työnsivät täysiä ostoskärryjään. Suunnattiin suoraan herkkuosastoille, otettiin tarpeettomat herkut mukaan ja käveltiin kaupasta ulos. Ulkona oli kevät, vaikka oli lokakuu. Kotona linnoittauduimme sohvan nurkkaan herkuttelemaan ja seuraavana päivänä muistimme vasta ne kaupasta ostetut.

Suora leikkaus viime viikon perjantaihin. Koivistonkylän Prisma kello 18.00. Kerrostalon kokoiset ostoskärryt rahisevat kaupan lattiaa pitkin. Minulla on kädessä edellisenä iltana suunniteltu kauppalista. Lista on looginen. Se etenee järjestyksessä osastoittain. Jos järjestyksessä on poikkeama, saattaa tulla sanomista. Nappaamme tavaroita hyllyistä ja laitamme ne ostoskärryyn. Silläkin on järjestys, miten laitamme ostokset ostoskärryyn. Ei niitä miten tahansa heitetä sinne lojumaan. Hedelmille, juureksille, leiville ja maidoille on kärryssä oma nurkkauksensa. Jos järjestyksessä on poikkeama, saattaa tulla sanomista. Kauppamatkamme sujuu kuin Kiinan armeijan marssi. Vähän ennen kassoja eteemme tulee este. Joku nuoripari haahuilee päämäärättä karkkiosastolla toisiinsa nojaten. Menisivät kotiinsa tai hotelliin. Pitääkö sitä meidän kauppaan tulla hempeilemään. Este ohitettu paheksuvalla katseella. Viimein kassalla. Kassalla tulee paniikki. Hän sanoo minulle, että hänen vuoronsa on maksaa, mene sinä pakkaamaan ja muista, pakkaa painavat ostokset ensin. Neljä tyhjää muovikassia on edessäni. Tavaraa tulee kassahihnaa pitkin nopealla tahdilla. Hiki helmeilee otsallani. Alan pakata. Maidot sujahtavat helposti kasseihin. Sitten tulee ongelmia. Leivät ja hedelmät tulevat aivan liian nopeasti. Mikä niistä on painavin? Kädet alkavat vapista ja tiputan rahkan lattialle, joka menee rikki. Luovutan. Teen päätöksen, että tästä eteenpäin minä maksan aina, vaikka ei olisi rahaa. Pääsen pakkaamisesta. Annan hänen pakata loppuun. Vieressä on Alko. Kävelen sinne. Ostan kaksi viinipulloa. Kotiin päästyämme alkaa tavaroiden asettaminen jääkaappiin tai minä en aseta. Tavaroille on jääkaapissa oma paikkansa. Minulle on siinä tilanteessa oma paikkani. Viikkaan muovikasseja. Tähän on tultu. Seison polvieni varassa keittiön lattialla perjantai-iltana ja viikkaan kotiin tulleita muovikasseja siksi, että ne täten mahtuvat pienempään tilaan. Kaiken tämän teen kiltisti kuin koulutettu koira, namipalan toivossa. En minä tiedä.

Kaikki paikalle ja paikka kaikille. Hieno slogan. Astianpesukonetta tyhjentäessä seison vartin kulho kädessä tietämättä yhtään mihin kaappiin se menee. Olemme asuneet asunnossamme kaksi vuotta ja kaapit ovat minulle täysi mysteeri. Olen itse suosinut hallittu kaaos menetelmää, jossa esine lasketaan kädestä ensimmäiselle tasolle, mikä tulee vastaan. Tiedän, olen hukannut paljon esineitä. Tiedän, joka ilta nukkumaan mennessämme etsin kännykkääni. Joka ainoa ilta. Aina kuitenkin löydän sen. Enkä koskaan ole lopullisesti hukannut mitään tärkeää. Minulla on vieläkin tallessani tyttäreni, sinut ja vuoden 2010 Keskisuomalainen, joka kertoi isoin kirjaimin Jypin ensimmäisestä suomen mestaruudesta.

Parisuhde. Voiko parempaa ollakaan. Kuinka hyvin siinä voikaan peilata itseään toisen silmistä. Joskus siitä peilistä näkee itsensä hyvinkin oudossa valossa. Hyvä niin. Parisuhteessa on syytä  tehdä asioita, joita ei ehkä yksikseen tekisi, esimerkiksi viikata niitä muovipusseja. Kai se on toisen huomioonottamista, kun tekee jotain hänelle tärkeää. Pitää oppia hyväksymään. Niin yksinkertaista se on. Pitää oppia hyväksymään.

Sitten
on
vielä
se
kaikki
kaunis.

Kevättalvi. Kylmä ja kuutamoinen ilta. Vien tytärtäni autolla takaisin äitinsä luokse. Joka kerta kun vien tyttäreni takaisin, tuntuu kuin jättäisin osan itseänikin pois. Kuu näyttää mustalla taivaalla kuin se olisi valtava reikä, joka imee kaiken muun taivaan sisäänsä. Ajan kohti sinua, joka et ole vielä kotona. Perille saavuttuani menen keittiön ikkunaan katsomaan, että joko sinä tulisit. Nenäni tekee ikkunaan pyöreän jäljen. Se on siinä vieläkin. Ikävä näkyy nenän jälkenä keittiön ikkunassa. Ehkä se on enemmän rakkauden jälki. Sinä olet täällä silloinkin kuin sinä et ole täällä. Sinä olet jättänyt minuun merkin, jotka muutkin näkevät tai ovat näkemättä.
Sinäkin iltana sinä tulit. Me teimme pesän sohvan nurkkaan. Olimme siinä. Pidimme toisistamme kiinni ja pysähdyimme hetkeen.
Ehkä laadimme seuraavaa kauppalistaa.

Vanha valokuva


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Prologi

Olen ollut nykyisessä parisuhteessa pian kolme vuotta. Sinä aikana olen puuhastellut enemmän asioita kuin koskaan aiemmin. Olen muuttanut kaksi kertaa, ottanut elämäni ensimmäisen asuntolainan, hankkinut koiran, opiskellut kumppanini kanssa uusperheen arkea, oppinut viikkaamaan muovipusseja, opiskellut oppimatta missä järjestyksessä laittaa kauppaostokset kassahihnalle ja edelleen pakata ne oikein muovikasseihin, yrittänyt tuloksetta selvittää mysteeriä, että miksi jotkut lautaset astiakaapissa pitää olla selkä toiseen suuntaan ja toiset selkä toiseen suuntaan, pitämään liv-kanavaa tv:n ainoana kanavana, tutustunut kumppanini tuhanteen sukulaiseen ja kaveriin ja löytänyt uudestaan rakastamisen ilon.

Viime sunnuntaina olimme koiran kanssa metsässä kävelemässä. Kumppanini ehdotti minulle, että miksi en alkaisi kirjoittaa blogia. Hänellä oli ehdottaa aihettakin jo valmiiksi. Kirjoita parisuhteesta. Pohdin asiaa hetken siltä kannalta, että kyllähän minulla melko kattava cv parisuhteesta on jo hankittuna. Saat oikeuden käyttää meidän elämää kirjoituksissasi. Sen jälkeen en enää harkinnut. Siinä oli ne taikasanat, joita olin odottanut ja tätä tilaisuutta en jättäisi käyttämättä. Ihmettelen yhä edelleen, että mikä koira tässä on haudattuna. Vähän sama kuin sanoisi, että kuvaa vaan, meidän käyttöönhän ne kuvat vain tulevat.

Parisuhde. Siitä riittää kirjoitettavaa loputtomiin. Jokainen parisuhde on erilainen, mutta kuitenkin niin samanlainen. Minä kirjoitan yhden näköistä parisuhdenäkemystä blogissani. Se näkemys on muovautunut lukuisista ilon, onnen, pettymysten, haltioitumisten ja kauhun hetkistä. Parisuhteesta on tullut elämäni kulmakivi, tarkoitus tai ehkäpä pakkomielle. Aion teemoittaa tekstini parisuhteeseen liittyviin havantoihin ja kaikki nämä havainnot perustuvat nykyiseen parisuhteeseeni. Tähän lopulliseen parisuhdeversioon, johon olen päätynyt muutamien harjoituskappaleiden jälkeen. Sitä ennen kuitenkin historiaa.

Vuosi 1993. Grunge pauhaa stereoissa. Nirvanan Smells like teen spirit on edelleen parasta mitä maailma on siihen mennessä tarjonnut. Mitä muuta ajassa? Lamaa, työttömyyttä ja lukiota. Vuoden merkittävin tapahtuma on, että onnenpyörä alkaa pyöriä televisiossa. Suhdekokeilut alkaa. Tavoitteena saada parisuhderiippuvuus mahdollisimman nopeasti. Hirvittävää epävarmuutta. Toinen käsi vielä neppiautossa ja toinen tytön lanteilla. Neppiauton saa hyvin jo liikkeelle, tyttöä ei. Mitä hänelle pitää tehdä? 90-luku on parisuhteen ala-aste. Opetellaan lukemaan ja kirjoittamaan. Tyttö alkaa muovautumaan naiseksi ja silloin on syytä aloittaa myös vieraan kielen opiskelu.

2000-luvun alku. Parisuhteen yläaste. Suhdekapinaa. Suhdepuberteettia. Parisuhteen perustoiminnot on jo opittu. Alkaa oppien hiominen timanteiksi. Epävarmuudesta johtuvaa hienoista ylimielisyyttä parisuhdetaidoista. Katso kultaseni minkälaisen vonkaleen olet napannut. Minussa on kaikki. Che Guevara paidassa maailmaa halveksiva ainoan totuuden tietävä aito työläisperheen vesa, joka vähät välittää ulkopuolella hissuttelevasta porvarikansasta. Kultaseni, heittäydy eteeni, niin näytän mitä tarkoittaa kun oikein rakastaa. Vietetään seitsemän päivän viikonloppua. Arki on häviäjille. Maailma tuntuu olevan liian auki +20-vuotiaalle parisuhteilijalle. Sivuun vilkuilua ja pelkoa sivuun vilkuilusta. Parisuhde huojuu nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa.

2000-luvun loppu. Parisuhteen aikuislukio. Havahtuminen, että viikonloppu kestää vain kaksi päivää ja että parisuhde onkin enemmän arkea. Parisuhde on seinien rakentelua, kauppakassien kantelua, herätyskellon ääntä, tiskivuoroja ja lopulta vauvan nukuttamista unettomina öinä. Parisuhde on itsensä ja maailman hyväksymistä keskeneräisinä. Kompromisseja. Che Guevaran paidan käyttämistä aluspaitana. Siellä se on vielä jossain, nuoruuden kapina, mutta Dressmannista ostetun kauluspaidan alle piilotettuna.

2010- loppuelämä. Parisuhteen yliopisto. Ei tämä koskaan lopu. Oppiminen ja opiskelu. Aina tulee eteen uusi aihe, jota harjoitella. Vanheneminen on mahtavaa, varsinkin parisuhteessa. Oppii arvostamaan muovikassien viikkausta, sitä että parisuhteella ja maailmalla on rajat. Se luo turvaa ja levollisuutta. Tämä on nyt paras ja kaunein parisuhteeni ja tällä kertaa minulla on enemmän avaimia käytössä jos tulee vastaan lukkoja, joita täytyy aukaista. Tämä on ihan mahtavaa tämä parisuhteilu, tämä parisuhde. Aion havainnollistaa sen tässä blogissani pala kerrallaan sloganilla huumoria se on huonokin huumori ja sokeria ei koskaan voi olla liikaa.

Ensimmäisen otsikon nimi tulee olemaan: ´ Pakkaa painavat ostokset ensin ja muita matemaattisia parisuhdeneuvoja´.