keskiviikko 25. syyskuuta 2013
25.Luku
Satu Alistujamiehestä ja Vaatijanaisesta.
Olipa kerran mies ja nainen. Eräänä syksynä he rakastuivat ja antoivat talven tuoda varmuuden sille, että asettuisivat keväällä yhteiseen pesään. He remontoivat pesästä näköisensä. Asettuivat pesään asumaan ja alkoivat tunnistaa toisistaan piirteitä. Mies huomasi, että nainen on melko kovapäinen, että tuon muurin läpäisemiseksi tarvitaan järeitä aseita. Miehellä ei niitä ollut. Nainen huomasi, että mies on melko sopeutuvainen ja joustava, että tuon miehen kanssa on helppo sopia asioista. Naisella oli niitä paljon. Niin he aloittivat yhteisen taipaleensa. Nainen ehdotti menoja, tekemisiä ja varhojen värejä. Miehelle kävi kaikki. Nainen teki astioille, jääkaapin ruuille ja pöydillä oleville tavaroille järjestyksen. Mies noudatti niitä mukisematta. Jos nainen halusi rankan työpaivän jälkeen omaa tilaa ja yksityisyyttä, niin mies antoi sitä hänelle, vaikka mies olisi halunnut yhdessäoloa ja läheisyyttä, mutta ei sanonut sitä naiselle koskaan. Joka ilta mies haisteli sen illan tunnetilaa ja mukautui siihen. Mies sulautui osaksi naisen tunnetta ja käyttäytyi sen mukaan. Mies oli hyvä mukautumaan. Hän oli läpi elämänsä saanut kehuja siitä, että sulautuu hyvin seuraan kuin seuraan. Mies piti sitä pelkästään hyvänä piirteenä. Nainen oli usein töiden jälkeen väsynyt. Silti hän piti iltaisinkin kalenteriaan lähellä. Sopi tapaamisia ja aika ajoin ahdistui, kun oli tulossa taas niin paljon kaikkea. Hän sai kehuja siitä, että ehti niin moneen mukaan. Nainen piti sitä pelkästään hyvänä piirteenä. Tapahtui niin kuin aina tapahtuu. Mies ja nainen alkoivat nähdä omat piirteensä korostuneesti käyttäen toinen toistaan peilinä. Miestä alkoi ärsytämään naisen vaativuus itseään ja muita kohtaan. Ei hän sitä ärtymystään vielä ilmaissut. Naista alkoi ärsyttämään miehen jatkuva alistuminen naisen tahdon edessä. Nainen asian myös ilmaisi. Mies ja nainen puskivat esiin toistensa tunnelukot.
Eräänä päivänä mies havahtui. Hän alkoi kysellä itseltään kysymyksiä. Miksi minä lähden aina mukaan, vaikka en haluaisi. Miksi en kyseenalaista jääkaapin tavaroiden järjestystä. Miksi en uskalla sanoa mielipidettäni, jos nainen vaatii mielestäni liikaa. Miksi en sano suoraan, että nainen menee liikaa jos minusta tuntuu siltä. Miksi pidän automaattisesti joitakin tuntemuksiani vääränä. Miksi en oikesti suutu, kun nainen sanoo minulle lapsestani, että oksennan ruuatkin hänen suuhunsa. Miksi hyväksyn ajatuksen, että hän tietää enemmän lapsenkasvatuksesta kuin minä, vaikka minulla on lapsi ja hänellä ei. Miksi en sano, vaikka minulla on sanomista. Miksi en välillä huuda ja tee itsestäni enemmän näkyvää. Miksi teen sen puhumattomuudella ja muilla passiivisagressivisilla tavoilla. Miksi niin helposti alistun toisen tahtoon. Mies haki vastauksia ja löysi ne.
Eräänä päivänä nainen havahtui. Hän alkoi kysellä itseltään kysymyksiä. Miksi olen numeroinut kaikki cd:ni ostojärjestyksen mukaan. Miksi minulla on niin usein pää kipeä. Miksi en osaa olla muiden vietämänä. Miksi minun on niin vaikea tanssia häätanssi niin, että mies vie. Miksi minun on vaikea istua autossa vieressä jos mies ajaa. Miksi minun on niin vaikea istua sohvalla jos miehellä on kaukosäädin. Miksi olen niin levoton kun istun paikoilleni. Miksi usein sanon, vaikka minulla ei olisi sanomista. Miksi en vaan voisi välillä heittää lekkeriksi ja sujauttaa astiat kaappiin ihan miten sattuu. Miksi en voisi antautua virran vietäväksi. Miksi en voisi olla käyttämättä kalenteriani viikkoon. Miksi vaadin itseltäni niin paljon. Nainen haki vastauksia ja löysi ne.
Mies tietää syyt. Mies alistuu, koska pelkää riitoja ja välttelee ristiriitatilanteita. Mies pelkää riitojen johtavan hylkäämiseen. Mies pelkää, että jos ei ole riittävän joustava ja kiltti, niin maailma rankaisee jättämisellä ja hylkäämisellä. Miehellä on tunnelukko. Alistumisen tunnelukko. Syntynyt varhaisessa vaiheessa. Miehen tapa hallita maailmaansa on alistuminen. Parisuhteessa se johtaa ennen pitkää vihan patoutumiseen, yliherkkyyteen, välinpitämättömyyteen ja lopulta eroon.
Mies tietää mitä tehdä. Miehen pitää olla vähemmän kiltti ja miellyttää vähemmän toisia. Miehen pitää sanoa heti jos on jotain sanottavaa. Miehen pitää vaientaa autossa vieressään istuva nainen sanomalla, että nyt mies ajaa ja nainen on kyydissä. Piste. Miehen pitää ottaa valtaa takaisin itselleen, että on tasoissa.
Nainen tietää syyt. Nainen vaatii, koska riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunne iskee heti, jos rima on liian alhaalla. Nainen ei voi olla vähään tyytyväinen. Nainen pelkää, että olemalla armollisempi itsellensä ja läheisilleen kontrolli kaiken järjestelmällisyydestä katoaa. Nainen pelkää paikalleen asettumisen merkitsevän kaiken loppumista. Naisella on tunnelukko. Vaativuuden tunnelukko. Syntynyt varhaisessa vaiheessa. Naisen tapa hallita maailmaa on vaatiminen. Parisuhteessa se johtaa ennen pitkää riittämättömyyden tunteeseen itseään ja miestä kohtaan. Tämä johtaa kriittisyyteen, pettymyksiin ja lopulta eroon.
Nainen tietää mitä tehdä. Naisen pitää olla armollisempi itseään ja läheisiään kohtaan. Naisen pitää laskea vaativuuden rimaansa ja tehdä asioita välillä vasemmalla kädellä. Naisen pitää antaa miehellensä joka toinen ilta kaukosäädin ja laskeutua vallan harjakkeelta ihan omalla päätöksellään, vapaaehtoisesti ja sallia elämässä asioiden olla niin kuin ne ovat.
Mies ja nainen jatkoivat yhteiseloaan, nyt tietoisina tavoistaan käyttäytyä. He antoivat itselleen ja toisilleen luvan olla omia itsejään, mutta samalla pyrkivät avaamaan itsestään tunnelukkoa. Tuli vuodenaikoja, vuodenvaihteita, vuosia ja vuosikymmeniä ja mies ja nainen jatkoivat yhteiseloaan, availlen lukkojaan, mutta hyväksyen keskeneräisyytensä ja epätäydellisyytensä, yhdessä ja erikseen elämästään nauttien kunnes kuolema heidät erotti.
Sen pituinen se.
Lopuksi.
Miten alistujamies toimii arjessa top-5.
1. Mies katsoo naisen kanssa sisustusarkkitehti Marko Paanasta, vaikka toisella kanavalla on menossa jalkapallon mestareidenliigan tärkeä peli, jota mies haluisi katsoa.
2. Mies miettii naisen määrittelemää astiakaapin järjestystä ahdistuneesti, vaikka se on naisen ihan oma ongelma pitää järjestyksensä.
3. Mies nielee naisen hyvinkin loukkaavalta tuntuvan lausahduksen.
4. Mies etsii naisen hukkaamaa avainta, koska nainen on varma, että mies on hukannut sen ja on vaatinut miestään etsimään sen.
5. Mies lähtee naisen mukaan paikkaan mihin ei juuri silloin jaksaisi lähteä.
6. Mies harkitsee ryhtyvänsä Ilveksen kannattajaksi, koska nainen symppaa Ilvestä, mutta viimeinkin huomaa, että alistuvuuden raja on ylitetty pahasti ja jatkaa Jypin kannattajana ja tervehtyy.
Kirjoituksessa käytetty lähteenä oululaisen terapeutin Kimmo Takasen loistokasta Tunnelukkosi-kirjaa ( WSOY 2012), jota voi aidoti suositella.
mies ja nainen-herra ylppö
true faith-new order
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
24. Luku
Totuuksia parisuhteesta osa 1.
Parisuhteet ja matematiikka muistuttavat toisiaan. Muistan lukioajoilta matematiikan kaavakirjan. Muistan senkin, että en ymmärtänyt kaavoista mitään. Parisuhteisiin voisi laatia samanlaisen kaavakirjan. Parisuhteissa on aivan samanlaisia matemaattisia kaavoja, joiden avulla voi ratkoa parisuhteellisia ongelmia. Ei sillä, yhtä vaikeaselkoinen tuokin kirja olisi, mutta nörtit voisivat kirjan avulla löytää ratkaisut ikiaikaiseen parisuhteeseen. Syntyisi parisuhdeinsinöörejä, jotka loisivat parisuhdenokian, jolla koko Suomi nostettaisiin taas jaloilleen, kunnes tulisi ahne mies Amerikoista, joka veisi parisuhdenokian ja miljoonat mukanaansa ison joen taakse.
Totuuksia parisuhteesta. Aion listata niitä seuraavaksi. Totuudet tulevat kolme edellistä parisuhdetta eroon saattaneen miehen näppäimistöstä. Jokainen saa itse tehdä päätöksensä pitääkö näitä totuuksia uskottavina. Ostaisitko parisuhdeneuvoja tältä mieheltä. Alla kuva ja vittumainen virne kasvoilla.
1. Parisuhde on arjen sietämistä.
Usein kuulee eronneiden parien suusta, että suhteesta loppuu kipinä. Että parisuhde muuttuu tasaiseksi puurtamiseksi, josta puuttuu nousut ja laskut. Että se alkuaikojen huuma on pelkkä muisto vain. Kuinka muutenkaan. Parisuhteen alku on valheellista. Ei sellainen huuma ja kipinä säily eikä sen pidäkään säilyä. Kuka niin on luvannut. Eihän joulukaan tunnu aikuisena samalta kuin lapsena. Sitä paitsi sehän olisi hirveää jos rakastumisen vaihe jäisi päälle. Rakastuminen on psykologinen häiriötila, jossa kaikenlainen järjellinen ajattelu sulaa pois ja jäljelle jää vain eläimellinen kiihko. Päälle jäädessään se veisi ihmisen turmioon. Menisi terveys, järki ja rahat. Seksin ja rakkauden kiihko silmissä ihmisraunio marssisi päivänsä läpi ainoana tavoitteenaan saada yliannostus rakkautta, jonka jälkeen mieli pysyisi tyynenä seuraavan tunnin ajan ja kaikki alkaisi uudestaan. Pelkkä ajatuskin puistattaa. Parisuhteen alkuhuuman on tarkoituskin mennä ohi, jonka jälkeen alkaa arki, jonne se parisuhde lopulta hukkuu. Jos sen antaa hukkua. Se ei huku jos nöyrtyy arjen ja elämän alttarille ja ymmärtää, että rakkautta on kantaa kauppakasseja kotiin räntäsateisena lokakuisena tiistai-iltana ja laittaa sen jälkeen ranskalaiset uuniin, sytyttää ehkä muutama ikean tuoksukynttilä ja syödä yhdessä ranskalaiset sohvalla katsoen samalla turruttavaa tv-ohjelmaa. Se on realistista rakkautta kaiken alkupsykoosien jälkeen ja kantaa huomattavasti pidemmälle. Välillä voi irrotella ja vaipua rakkauspsykoosiin, mutta heti seuraavana päivänä on syytä taas arkistua, ottaa imuri esille ja imuroida edellisillan rakkauspsykoosin muruset lattialta ja aloittaa normaali elämä.
2. 1+1 ei ole ikinä 1.
Otetaan yhteinen sukunimi ja laina ja pankkitili ja puhelinnumero ja luottokortti ja vaatteet ja harrastukset ja identiteetti ja sulaudutaan yhdeksi. Vastataan kaikkiin kysymyksiin me -vastauksella. Mitä sinulle kuuluu. Meille kuuluu hyvää. Lähdetkö kanssani kahville. Kyllä me voidaan lähteä. Ketä äänestit. Me äänestettiin persuja. Me ollaan molemmat persuja. Meillä on yhteiset mielipiteet ja hammasharjat. Me aloitettiin parisuhde ja ajateltiin, että toinen meistä on liikaa. Tapettiin heikompi ja meitä on nyt yksi me tässä suhteessa.
Kolmen vuoden jälkeen. Me erottiin. Me ollaan nyt yksin. Me kasvoimme erilleen. Harmitti, kun sillä alkoi olla mielipiteitä. Toisenlaisia. Kasvoimme erilleen. Yritän elää nyt puolikkaana. Uskon, että jossain on toinen puoli minua varten ja minusta tulee taas kokonainen. Meistä tulee kokonaisia.
3. Parisuhde on pettymysten sietämistä.
Olet poissa. Tiedän, että tulet pian. Olen laittanut kynttilät palamaan. Niitä samoja Ikean tuoksukynttilöitä taas. Ostit niitä ison liudan. Samalla mukaan tarttui hyllyjä, kippoja, kuppeja, pussilakanoita ja mattoja. Minä söin sillä aikaa lihapullia. Kynttilät palaa, uunissa hautuu hiljalleen huolella valmistamani illallinen. Olen pistänyt kerrankin oikein housut jalkaan. Vähän tax-free tuoksua kaulalla. Stereoista soljuu hiljaa jokin hirvittävä paska, josta sinä tykkäät. Ulko-ovi aukeaa. Koira sekoaa. Tulen vastaan lempein ilme kasvoillani. Huudat koiralle. Menet makuuhuoneeseen. Mietin, että joko heti. Huomaan, että ei ja tuskin myöhemminkään. Kävelet ohitseni. Sinulla on ollut huono päivä. Pää on kipeä. Pohkeet turvoksissa. Ulkona tuuli lujaa. Pyörästä irtosi satula. Ikean kynttilät palavat loppuun. Illallinen palaa uuniin. Istun yksin sohvalla kuunnellen stereoista kuuluvaa paskaa musiikkia. Koira vinkuu jalkojen juuressa ja lokakuussa on 37 päivää.
On iltoja, jolloin odotuksemme eivät kohtaa toisiaan. On paljon iltoja, jolloin odotuksemme eivät kohtaa toisiaan. Onneksi on iltoja, jolloin satula on pysynyt paikoillaan. Silloin aiemmat pettymyset pyyhkiytyvät pois ja voi iloisella mielellä alkaa odottaa uusia pettymyksiä.
4. Parisuhde on toisen huomioimista.
Viime viikolla sinä sanoit minulle lähtiessäsi ulos, että etsi ne hävittämäsi auton vara-avaimet. Minä olin peloissani. Olin etsinyt niitä jo kaksi päivää ja viiltävä tuska pisteli sisälläni. Olen hukannut ne lopullisesti, ajattelin. En saa sitä ikinä anteeksi. Tämä suhde vetää nyt viimeisiään. Aloin etsiä reppuani mihin pakata kamani. Kurkotellessani sitä naulakon päältä tiputin vahingossa takkisi, jonka taskusta sujahti ulos auton vara-avaimet. Olin aluksi, että miksi minä ne sinun takkisi taskuun olen pistänyt, kunnes havahduin. Sinä olit itse jättänyt ne sinne. Itse olit jättänyt avaimet takkisi taskuun ja painavin lausein käskit minua etsimään, kun olen ne kerta hukannutkin. Otithan sinä tässäkin tapauksessa minut mukavasti huomioon. Sain täysin ansaitsematonta negatiivista huomiota, mutta huomiota se on huonokin huomio. Perkele.
Onneksi on niitäkin iltoja, jolloin jaamme toisillemme positiivista huomiota. Emme syyttele, vähättele, huuda tai kiukuttele, vaan koskettelemme, kiittelemme, arvostamme ja rakastamme toisamme.
5. Parisuhde on tilan antamista.
Harvoin. Ei koskaan. Ole olemassa parisuhdetta, jossa molemmat on luonteiltaan samanlaisia. Usein. Lähes aina. Parisuhde muotoutuu kahden hyvinkin vastakkaisen persoonan tuloksesta. Toinen on tarkka ja toinen huolimaton. Toinen on vaativa ja toinen alistuva. Toinen on kärkäs sanomisissaan ja toinen punnitsee kaikki sanansa. Toinen antiromantikko ja toinen romantikko. Toinen hallitseva ja toinen hallittava. Otin nämä esimerkit hyvin läheltä. Tarkoituksella, jotta tiedän mistä kirjoittaa. Tässä kohtaa parisuhteessa tulee vastaan tilanne, jossa vaaditaan tilan antamista toiselle. Toinen vaihtoehto on parisuhteen toisen osapuolen tahdon täydellistä noudattamista. Se on huono vaihtoehto. Parempi vaihtoehto on antaa toisen piirteille ja persoonallisuudelle tilaa, eikä pitää omia piirteitään ja persoonallisuuttaan oikeampana. Parempi on antaa toisen pysyä ihan omana itsenään, vaikka se joskus vituttaisi ihan tosissaan. Sen tilan tarvitsee ihan jokainen on sitten parisuhteessa tai ei.
6. Parisuhde on kauneuden palvomista.
Hetkenä, jolloin sitä vähiten osaat odottaa, tulee jumalallinen, taianomainen tunne, että vierelläsi on kaikki, joita varten olet tähän astisen elämäsi elänyt, kaikki, joita elämässäsi tästä eteenpäin tarvitset, kaikki, jotka antaa elämälle tarkoituksen, kaikki, jonka edessä huutaa kiitos. Se hetki voi olla lauantai, jolloin istut kotona sohvallasi vaimosi ja tyttäresi kanssa, televisiossa pyörii hauskat kotivideot ja teksti tv:stä näkyy, että Jyp on tehnyt kolme minuuttia ennen pelin loppua voittomaalin. Parisuhde on kauneutta ja kauneutta kuuluu palvoa.
Lista tulee vielä jatkumaan. Tämä oli alku. Parisuhde on niin kiemurainen asia, että yhteen blogiin on mahdotonta saada kaikkia totuuksia.
leonard cohen-waiting for the miracle
pet shop boys-rent

perjantai 13. syyskuuta 2013
23.Luku
Ihgut naiset, ihgut miehet.
Me kaikki olemme tehneet listoja. Ehkä tuottoisin listausaika on sattunut teinivuosiin ja siitä vähän ylöspäin. Haluan taas kokeilla. Tämä ajatus lähti Jari Sarasvuosta. Näin telkkarissa mainoksen, jossa hän mainosti omaa tulevaa ohjelmaansa. Mietin, että kuinka ihanaa, Jari taas telkkarissa. Jari on ihgu. Ajaessani seuraavana päivänä autoa, mieleni täyttivät monet muutkin ihgut ihmiset, joten sisäinen teiniyteni pääsi pintaan ja halusin listata heidät. Tässä tulee kypsymättömän 37-vuotiaan teinin ihgulista. He eivät ole ihgujärjestyksessä, paitsi molempien listojen ykköset. He ovat niin ihguja, että siis en kestä. Listalla ei ole läheisiäni. Vaimoni ja tyttäreni tietävät, että he ovat ihguista ihguimmat, oikein puspusihguja, joita kukaan muu ihgu ei ikinä korvaa.Tähän listaan tulee suhtautua vakavammin kuin itse elämään.
Ihgut naiset.
1. Scarlett Johansson. ( syntynyt 1984)
Voiko enää ihgumpaa olla! Esitti Sofia Coppolan elokuvassa Lost in Translation Charlottea ja olin myyty. Syvä ihastuminen. Scarlett on turvaleluni. Aina kun paha maailma vaanii nurkkani takana, ajattelen Scarlettia ja paha katoaa. Toimii kuin valkosipuli vampyyreille. Meni naimisiin vuonna 2008 näyttelijä Ryan Reynoldsin kanssa, josta erosi vuonna 2010. Voi Ryan parkaa. Seurustellut tuon jälkeen joidenkin typerysten kanssa, mutta etsii vielä sitä oikeaa, mutta kukaan ei voi olla Scarletille oikea.
2. Beth Gibbons ( syntynyt 1965)
Bristolilaisen Portisheadin laulusolisti. Haavoitetun linnun ääni. Kun häntä kuuntelee, tekee mieli hakea hänet syliin tai vastaavasti heittäytyä hänen eteensä lohdutettavaksi. Tunteellinen, herkkä, voimakas, älykäs, rikkinäinen, lohdullinen ja kaunis. On vain ääniä, jotka saavat maailman muut äänet katoamaan. Beth Gibbonsilla on sellainen ääni. Ehdottoman ihgu.
3. Sanna Stellan ( syntynyt 1976)
Suomalainen näyttelijä. Olen viimeksi törmännyt häneen Ylen Strada ohjelmassa ja ohjelmassa, jossa ihmiset kertoivat parisuhteesta. Aito, teeskentelemätön, suora ja sanavalmis. Ihailtavan rehellinen tapa pukea tuntemuksiaan sanoiksi. Tykkään. Naimisissa Micke Nyströmin kanssa. Kaksi lasta. Aidolla tavalla ihgu.
4. Julianne Moore ( syntynyt 1960)
Punapäät on aina ihguja. Ne vaan on ihguja. Se on jotenkin selittämätöntä. On asioita, jotka ei tarvitse selitystä. Parikymppisenä olin hulluna violetteihin housuihin. Aina kun vastaan käveli joku, jolla oli violetit housut, niin aloin jo repiä paitaa päältäni. Noloahan se oli. Selittämätöntä. Julianne Moore. Mielenkiintoisia rooleja. Nainen, jolla on salaisuus. Ei paljasta kaikkea. Elokuvissa Magnolia ja Boogie Nights hauraan valloittava. Vuonna 2012 esiintyi tv-sarjassa republikaani Sarah Palinina. Joskus punapäät voivat olla myös kusipäitä. Naimisissa ohjaaja Bart Freunlichin kanssa vuodesta 2003. Kaksi lasta.
5. Emma Green ( syntynyt 1984)
Ruotsalainen korkeushyppääjä. Kun hän hyppää, en ehdi seurata ylittääkö hän riman vai ei . Samantekevää. Viehättävällä tavalla ihgu. Puolusti näkyvästi seksuaalivähemmistöjen asiaa kesällä käydyissä Moskovan yleisurheilun MM-kisoissa. Teki Emmasta vielä ihgumman. Avioitui valmentajansa Yannic Tregaron kanssa. Yannicin valmennusopit menivät siis hyvin perille.
6. Anna Eriksson ( syntynyt 1977)
Iskelmätähti, joka kyllästyi olemaan iskelmätähti. Laulanut 2000-luvun parhaan suomalaisen iskelmän Lintu. Irtaantuminen elämästä, joka ei ollut häntä varten, teki hänestä vielä ihgumman. Naimisissa Matti Pyykön kanssa. Tänä vuonna syntyneen poikalapsen äiti.
7. Ulla Tapaninen ( syntynyt vuonna 1955)
Suomalainen näyttelijä. Ihguksi hänet tekee Neil Hardwickin tv-sarja Nyhjää tyhjästä, jossa ryhmäteatterilaiset improavat vuonna 1991. Esitti sarjassa pedofilia-humpan, josta nykyaikana saisi porttikiellon televisioon. Hauska, ehdottoman hauska ja ihgu Ulla. Perhesuhteet pimennossa.
8. Julie Delby ( syntynyt 1969)
Kieslowskin väritrilogiasta tutuksi tullut, mutta ihgulistalleni pääsi tänä vuonna ilmestyneen elokuvan rakkautta ennen keskiyötä ansiosta. Vastanäyttelijänsä, vaimoni suosikin, Ethan Hawken kanssa näyttelemä elokuva oli niin ihgu, että itketti ja nauratti yhtä aikaa. Elämänmakuinen Julie. Perhesuhteet pimennossa. Jos Juliella on joku, niin onnea vain hänelle.
Ihgut miehet.
1. Peter Nyman ( syntynyt 1966)
Peter Nyman on niin ihgu, että hänet nähdessäni alan vakavasti epäillä seksuaalista suuntautumistani. Rakastuin häneen uutisvuodossa. Ihana, sujuvasanainen, hyvännäköinen, hyvin pukeutuva, älykäs, hauska suomenruotsalainen. Voiko mieheltä enempää enää vaatia. Minä en ainakaan voi. Tuntui kuin olisi pettänyt minua, kun siirtyi maikkarin uutisiin. Siltikin mies, joka tietää mitä minulle puhua. Naimisissa Maija Nymanin kanssa. Kaksi lasta.
2. Ewan Mcgregor ( syntynyt 1971)
Trainspotting sen teki. Nuori, herkkä Ewan tuli ja teki vaikutuksen. Pikkusen käytti leffassa huumeita, mutta silloinkin näytti nätiltä. Sittemmin suostui rooleihin, joita en ole antanut hänelle anteeksi. Herkkä ja kiltti mies. Semmoisista minä tykkään ja Ewan edustaa silmissäni heitä. Vuodesta 1996 asti naimisissa. Neljä tytärtä. Pus.
3. Jari Sarasvuo ( syntynyt 1965)
90-luvulla, kun Jari Sarasvuo teki Simo Rantalaisen kanssa parasta talk showta ikinä, hyvät pahat ja rumat, niin yhdessä jaksossa Jari ja Simo päättivät suorassa lähetyksessä kokeilla viinan ja lääkkeiden yhteisvaikutusta. Simo tippui ennen lähetyksen loppua, mutta Jari jatkoi. Se oli helvetin typerää ja helvetin rohkeaa, niin kuin koko sarja. Jari jatkoi rohkeaa linjaansa tämänkin jälkeen ja on rikastunut rohkeudellaan. Se on ihgua. Kesällä Sarasvuo piti radiossa Yle Puheella ohjelmaa, jota piti jäädä liimattuna kuuntelemaan. Vaikka en jaa hänen kanssaan kaikkia mielipiteitä, niin kun Jari puhuu, niin minä kuuntelen. Oman elämänsä sankari, Jari Sarasvuo, Ihgu.
4. Claes Andesson ( syntynyt 1937)
Entinen kulttuuriministeri. Tuhattaituri. Suomen paras poliitikko. Jazzpianisti, runoilija, psykiatri, kirjailija. Perspektiiviä toimia kultturiministerinä, poliitikkona, ihan missä vain. Arvostan. Voittaa monet nykyiset poliitikot mennen tullen.
5. Kurt Cobain ( 1967-1994)
90-luvun tunteitteni tulkki. Saattoi olla ihmisenä kusipää, mene ja tiedä, mutta kukapa parikymppinen slumminuori ei menisi sekaisin äkkinäisestä menestyksestä. Nirvanan laulusolisti, joka tappoi itsensä vuonna 1994. Olin silloin 18 ja poltin kynttilöitä hänen muistokseen. Oli naimisissa nisti Courtney Loven kanssa. Isättömäksi jäi yksi tytär. Silloisen elämäni ihgu.
6. Teuvo Loman ( syntynyt 1962)
Helsinkiläinen sisustussuunnittelija, josta tekee ihgun hänen asenteensa. Hauska, ihgulla tavalla naiivi, taito nauraa itselleen ja luoda maailmasta omannäköinen paikka elää. Parisuhteessa Niko Heleniuksen kanssa.
7. Jukka Virtanen ( syntynyt 1933)
Lapsuuteni levyraadit. Nariseva, hieman humalainen ääni. Vakiojäsenet Klaus Järvinen ja Pirkko Liinamaa. Luo turvallisuuden tunnetta. Jatkuvuutta. Tullut viime vuosina näkyville elämässäni runoraadissa. Lämmin huumori, lämmin ihminen, toivon pitkää ikää ja kaikkea hyvää. Vaimo Liisa, olleet yhdessä jo vuosikymmeniä. Luo uskoa loputtomaan parisuhteeseen.
8. Bill Murray ( syntynyt 1950)
Elokuvat Lost in Translation ja Broken Flowers. Sama vähäeleinen tyyli. Katseet, käyttäytyminen, tyyli. Mies vailla tulkintoja. Eleet merkitsevät enemmän kuin sanat. Pehmeyttä, lujuutta, antimachoutta. Kun tietää mitä tekee, ei tarvitse korostaa mitään. Kun tietää kuka on, ei tarvitse tuoda itseään aina esiin. Paljon oppimista. Ihgu mies.
On niitä enemmänkin. Maailma on täynnä ihguja ihmisiä. Ihguimmat löytyvät siitä ihan läheltäsi. Miksi he siinä muuten olisivat. Aina voi leikitellä. Olla ottamatta niin vakavasti. Siltikin, edessäsi on se ihguimmat. Ne, jolle sanoa se. Ne, jolle näyttää se. Pitää vain huolta ja rakastaa. Mitäpä muutakaan.
portishead-roads
anna eriksson-lintu
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
22.Luku
K-18
Prologi.
Se alkaa havahtumisesta. Salkkareiden mainostauolla pää jääkaapissa, käsi nakkipaketissa miettii, että millonkas me viimeksi ollaan oltu sillai. Onko siitä jo yli viikko. Alkaa raju analyysi tilanteesta. Miksi siitä on jo yli viikko. Miksi katson Salkkareita. Miksi syön kylmiä nakkeja suoraan paketista. Miksi olen pukeutunut risaisiin boksereihin ja liian pieneen t-paitaan, joka vielä kaksi vuotta sitten oli liian iso ja miksi ihmeessä tuli hankittua tuo koira, joka tuijottaa maanisesti kädessäni olevaa nakkia. Maanantai täyttyy kysymyksistä, joihin täytyy löytää vastaukset.
Tasan kaksi vuotta sitten. Katsomme toisiamme silmiin alastomina toisiimme kietoutuneena emme tiedä onko aamu vai ilta onko sillä väliä tutustumme toistemme salaisuuksiin eikä ne tunnu loppuvan ei ole muuta paikkaa maailmassa minne haluisi mennä on vain tämä pieni tila sinä olet siinä sinun vartalosi tuoksuu ja maistuu hyvältä ja maanantai vaihtuu lauantaiksi ja ulkona tippuu keltaiset lehdet puista sataa lumi ja sulaa ja tulee taas kesä ja me katsomme toisiamme silmiin alastomina toisiimme kietoutuneena emmekä välitä vuodenajoista emmekä välimerkeistä sillä tärkeämpää on tunnistaa pisteet ja huutomerkit sinussa.
Kunnes tulee se lokakuinen arkiaamu, jolloin välimerkit palaavat lauseisiin.
Seksiä se on parisuhdeseksikin.
Seksi tapahtuu ihmisen aivoissa. Aivot on seksin tärkein ruumiinosa. Suhteen alussa sängyssäsi makaa uusi, tuntematon ihminen. Hän on tyhjä taulu ja sinä olet hänelle tyhjä taulu. Mielessäsi ei ole odotuksia, paineita, kaunoja eikä toiveita. Seksi on seksiä. Siihen ei liity valtataistelua, riittämättömyyden tunteita eikä seksikertoja tarvitse vielä laskea. Niitä on ihan tarpeeksi. Parisuhteen alussa tuntuu kuin harrastaisi irtosuhteita joka ilta, vaikka kumppani on sama. Seksissä on mukana seksuaalinen jännite, joka voi kemioiden osuessa mukavasti kohdilleen, purkautua intohimoksi. Jos tähän asti päästään, syntyy varmasti parisuhde.
Parisuhde etenee. Osapuolet alkavat tuntea toisensa. Kuva, jonka annat itsestäsi kumppanillesi, ei ole enää niin siloteltu. Suhteeseen kaatuvat mukaan molempien menneisyys, pelot, surut, keskeneräisyydet ja ristiriitaisuudet. Parisuhde arkistuu ja muuttuu mutkikkaammaksi. Samalla se syvenee. Parisuhdeseksi muuttuu. Kumppani ei olekaan enää se tyhjä taulu, vaan jo elämän maalaama kuva, jonka jokainen väri vaikuttaa käyttäytymiseen. Seksi ei tule enää niin itsestään, vaan sen eteen pitää tehdä töitä. Pitää oikeasti ottaa kumppani huomioon. Pitää oikeasti käyttää mielikuvistusta. Pitää puhaltaa hiillokseen, jotta se ei sammu. Parisuhdeseksi muuttaa muotoaan. Seksikerrat saattavat vähentyä. Seksistä saattaa tulla suorittamista. Pakkoa, jota pitää säännöllisesti harrastaa, koska sitä pitää vain säännöllisesti harrastaa. Parisuhdeseksi voi muuttaa myös positiivisesti muotoaan. Pitkässä parisuhteessa kumppanin oppii tuntemaan jo niin hyvin, että tietää mistä toinen tykkää. Pitkässä parisuhteessa luottamus on kasvanut jo niin hyväksi, että uskaltaa esittää toiselle omia toiveitaan. Pitkässä parisuhteessa pari uskaltaa tehdä kokeilua ja käyttää mielikuvitustaan ja todeta ne joko hyviksi tai aivan mahdottomiksi. Ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että joku aamu herää aviovuoteestaan oman puolison ja naapurin Martan tai Sepon kanssa. Eikä sitä, että tilataan kaikki lelut Kaalimadosta. Voi se sitäkin tarkoittaa, mutta tapoja on monia. Ja ei sen tarvitse olla niin vakavaa.
Arki on täynnä selityksiä, joiden taakse voi piiloutua seksittömyyttä. Töissä on niin rankkaa. Lapset vievät kaiken ajan ja mahdollisuudet. Harrastaakin pitäisi ehtiä kaiken työn ja lastenhoidon jälkeen. Ei siinä jää aikaa seksille.
Jääpäs.
Laiska keksii selityksiä ja se joka tahtoo, löytää keinot. Jos töissä on niin rankkaa, että parisuhde kärsii, niin pitää lopettaa työt. Lapset voi postittaa välillä mummolaan tai laittaa muumivideo pyörimään ja antaa karkkipussi käteen. Sillä välin ehtii hyvin käydä pannuhuoneessa tarkastamassa mittarit. Seksin voi myös ulkoistaa jonkun toisen tehtäväksi, mutta se on parisuhteessa ehkä se tuhoavin tapa hoitaa asia.
IS julkaisi suuren seksitutkimuksen tulokset lehdessään. Siinä tutkittiin, että
minkälainen on suomalaisen ihannerakastaja. Tulokset oli odotetun tylsät, että hellä ja huomaavainen jne, mutta huomionarvoista oli ensimmäinen lukijan kommentti, joka artikkelin lopussa luki. Tämän kommentin valossa monen meidän parisuhdeseksielämä on toivottavasti ainakin suhteellisen hyvässä jamassa.
- Ilolintu 28.07. 08:04
- Jos kuitenkin sellainen suomalainen nainen tai mies joka on selvä tai ei aivan vielä sammuksissa. Ja joka jaksaa olla sen hetken oksentamatta.
Epilogi
Parisuhdeseksi on parhaimmillaan kuin ajaisi Mersulla. Pehmeää, luotettavaa ja lujaa kyytiä. Ei se haittaa, että pitkän parisuhteen aikana tulee seksikertoja, jolloin kumppani haukottelee tai nukahtaa kesken seksin. Kaikille on käynyt niin. Onhan? Se on vain merkki luottamuksesta, että uskaltaa nukahtaa kesken seksin. Niin minulle ainakin on sanottu. Seksi on fyysisyyden lisäksi henkistä yhteyttä, sillä seksi ilman henkistä yhteyttä on pelkkää toimintaa ilman sisältöä.
Toimintaa ilman sisältöä. Vähän niin kuin kaupalliset radiokanavat, iso osa laitosteattereiden näytelmistä tai Cheekin levy.
Rauhoitun. Menen takaisin sohvalle. Turha niitä seksikertoja on laskea. Parisuhteilla on kaava, joka täytyy vain hyväksyä. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Ei se ole merkki mistään, kun ollaan sillä vähemmän ajanjaksolla. Ei pidä olla liian ankara ja vaativa itselleen. Eikä toiselle. Ei siinä ole mitään pahaa katsoa Salkkareita risoissa boksereissa. Kylmä nakki maistuu hyvälle. Toimintaa vailla sisältöä. Kunhan pitää huolen siitä, että kun seuraavan kerran on sillai, niin jaksaa olla sen hetken oksentamatta.
zen cafe-rakastele mua
air-sexy boy
maanantai 2. syyskuuta 2013
21. Luku
Psykoosi ei ole rakkautta.
He hymyilevät kuvassa. Naisella on mekko, jossa on värikkäitä kukkia. Miehellä keltainen t-paita, vartalon myötäinen, jossa lukee teksti lomalla. Farkut ovat vihreät, alaspäin levenevät. Sellaisia, joita 70-luvulla paljon käytettiin. Kuvassa on kesä ja kaksi toisiinsa rakastunutta. Nuoruus valaisee molempien kasvoja. He näyttävät kauniilta, niinkuin rakastuneet usein näyttävät. Mies ja nainen. Kokonainen elämä itselleen ja toisilleen edessä. On vuosi 1972 ja vuoden päästä syntyy lapsi. Tulee arki rakkauden eteen. Niin se aina tulee. Mies menee töihin. Nainen jää hoitamaan lasta kotiin. Pari elää sellaista elämää, jota 70-luvulla elettiin. Tehtaan maksama palkka ei riittänyt paljoon. Tarpeelliseen. Heillä oli pieni koti, jonka tyyliä nykyään kutsutaan retroksi. Seinissä ja huonekaluissa paljon värejä. Elämässä paljon mustavalkoisuutta. Meni kolme vuotta. Tuli toinen lapsi. Tehtaan maksama palkka ei riittänyt paljoon. Tarpeelliseen. Ruokatunnilla mies tuli kotiin. Ja iltapäivisin. Perjantaisin saattoi tulla vasta yön tunteina valuen sänkyyn riisumatta. Sisällä leijui tupakan haju.
80-luvulla tulee Dingo. Poika katsoo isäänsä ihaillen, joka on ostanut hänelle bändin t-paidan. Pojalla on astma, joka pahenee aina silloin kun isä on poissa. Viikonloppuisin tarvitaan piippua. Henki ei liiku. Eikä äidin huulet. He voivat olla kokonaisen illan toisilleen puhumatta. Isän ja äidin huulet eivät koskaan kosketa toisia. Äiti tekee hyvää ruokaa. Isä pelaa pojan kanssa. Vie jääkiekkopeleihin. Saunavuoron jälkeen tulee speden spelit ja syödään sipsejä ja juodaan limsaa pillillä. Isä juo olutta. Poika laskee jokaisen pullon. Kun viisi on juotu, poika tietää, että huomenna ei pelata. Huomenna on hiljaista. Huoneessa leijailevat sanat, joita ei lausuta. Niitä on usealta vuodelta.
90-luvulla tulee lama. Mies tulee töistä kotiin eikä seuraavana päivänä enää lähde. Arjesta tulee viikonloppu. Mies ja nainen ovat joka päivä kotona. Yhdessä. Ehkä he metsästävät ilmassa kauan leijanneita sanoja ja lausuvat niitä ääneen toisillensa. Ehkä eivät. Mies tulee öisin kotiin valuen sänkyyn riisumatta. Poika käy säännöllisin väliajoin katsomassa hengittääkö mies. Päivisin nainen tekee pitkiä kävelymatkoja. Yksin. Jouluaattoiltana nainen murtuu kyyneliin ja seisoo takki päällä eteisen ovella. Hän saa kyynelten seasta sanottua, että anteeksi lapset, ei koskaan ehkä tavata. Mies vie naisen pois. Poika ja tyttö jäävät sohvalle avaamaan joululahjoja. Yhdestä paljastuu videopeli, jota poika pelaa viikon tauotta.
Poika katsoo äitiinsä, joka seisoo yöllä pojan sängyn reunalla. Äiti sanoo, että jonkun on uhrauduttava, että paha saa palkkansa. Poika taluttaa äidin sohvalle. Siinä he yönsä istuvat. Aamulla soi puhelin, mutta siihen ei saa vastata. Puhelimesta tulee saastetta. Poika miettii äidin ja isän parisuhdetta ja että psykoosi ei ole rakkautta.
Tyttö ja poika ovat jo osa toista kaupunkia, kun nainen ilmoittaa erosta. Poika huokaisee helpotuksesta ja toivoo parasta. Vaihtuu vuosilukuja ja mies ja nainen elää uutta alkua. He eivät olleet toisiinsa luotuja.
Poika miettii isää ja äitiä, että ilman heitä ei millään olisi mitään väliä.
Poika miettii isää ja äitiä,että ilman heitä ei olisi muistoja niin kipeitä.
Poika miettii isää ja äitiä, että kellään meistä ei mene aina täysiä.
Poika miettii isää ja äitiä, että anteeksi voi antaa, vaikkei sitä kysytä.
Isää ja äitiä
Lapselle elämän tärkeitä.
dingo- pistoolisankari
vesterinen yhtyeineen-reppana

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)