VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 9


Tehdään rakkaudestamme elämänmittainen. (Tositarina parisuhteesta, joka antaa toivoa.)


Nainen katsoo miestänsä, joka on seissyt hänen rinnallaan yli kahdenkymmen vuoden ajan. Naisen ei tarvitse kysyä mieheltään mitään. Pieni ilme miehen kasvoilla riittää lauseeksi. Vuodet ovat hioneet heidät ymmärtämään toisiaan. Nainen miettii, että sanottiinko hänelle 16-vuotiaana, että olet liian nuori rakastamaan ja ettei ensi rakkaus ikinä kestä. Samantekevää. Yli kaksikymmentä vuotta on kulunut ja naisen katse on kuin 16-vuotiaalla tytöllä, täynnä rakkautta ja hyvää tahtoa. Mies kävelee naisen luokse, koskee hiljaa olkapäästä ja hymyilee. He tekevät sitä päivittäin. Sormien kosketus kirjoittaa vartaloon rakkauden sanoja. Hellyys kulkee päivittäisenä tuulena heidän lävitseen ja sen merkittävyyden pystyy lukemaan heidän katseistaan. On aamu ja iltaan on vielä kokonainen elämä aikaa. Onneksi elämä on heidän yhteinen.

Myös tänään on heidän iltansa.  Lapset ovat menoissaan ja arki on pyöräyttänyt vuorokauden  pimeän puolelle. Nainen tulee väsyneenä kotiin. Näkee miehen laittaneen kotia ja kynttilät. Nainen ilahtuu ja ajattelee huvittuneena mielessään, että parempaa esileikkiä ei voi saada. Nainen rakastaa miehessään tuota piirrettä. Mies huomio, huolehtii ja tekee arjesta niin turvallisen, että heikkouden hetkellä saa luvan olla. Nainen muistaa kesän, jolloin mies kuljetti häntä sen yli huolehtivaisilla harteillaan. Piti pystyssä kun omat jalat eivät jaksaneet kantaa. Nainen tietää että tekisi samoin. Vastuu on jaettu. Kaikessa. Ei heidän tarvitse olla mitään muuta kuin ovat. Vuodet ovat  riisuneet kaikki naamarit heidän kasvoiltaan. Ja vaikka naama ei joka päivä, joka hetki aina miellyttäisikään, niin sekin naama on hyväksyttävä. Nainen lähestyy miestänsä, tekee sitä mitä usein tekee, flirttailee miehelleen, hakee jännitettä heidän välilleen ja nainen tietää, että mies näkee hänet seksikkäänä, sillä nainen vain tietää. He ovat kuulleet muiden sanovan, että pitkässä parisuhteessa intohimo vähenee. Mistä hekään mitään tietävät. Intohimo vain syvenee. Ehkä se ei enää pohjaudu nuoruuden himoon ja hurmioon, vaan intohimon pohjana on tuttuus ja turvallisuus, nuo sanat joita nuoremmat parit kavahtaa, mutta mistä hekään mitään tietävät.
Mies kävelee naista kohti ja heillä on koko loppuelämä aikaa rakastaa.

Yli kaksikymmentä vuotta on iso aika. Kyllä siinä varjojen allakin saa hetkittäin elää. Valo on vain paljon kirkkaampaa. Siinä ajassa punnitaan hyväksymisen taito.  Siinä ajassa mitataan rakastamisen taito. Kuusitoistavuotiaana tyttönä rakkaus oli pelkkää valoa, joka kuljetti kohti varjoa, joka peittyi taas valosta, varjosta, valosta, varjosta, valosta, varjosta, valosta ja vuodet hehkutti tyttöä naiseksi ja nainen puhkesi hedelmäksi ja hedelmä kantoi sisällään kaksi uutta tyttöä maailman kuljettavaksi ja nainen ja mies talloivat heille polun valmiiksi ja ohjasivat eteenpäin. Yhdessä mies ja nainen harrastivat, jakoivat vastuuta, tarjosivat turvaa, tarjosivat rakkautta ja iltaisin vuoden, kolmen, neljäntoista, kahdenkymmenen jälkeen he antoivat toisilleen hyvän yön suudelman, halasivat erotessa, halasivat tavatessa, synnyttivät turvaa, joka antoi heille rohkeutta ja voimaa, ja mikä viisaus kuusitoistavuotiaan sisällä asuikaan ja mikä rohkeus heillä pitkä parisuhde maaliin asti saattaa.

Ne sanat. Ne kaikkein kauneimmat. Se lause. Nainen kuiskaa kovaa. Se ajatus. Ajatus loistaa kultaa.
Voi nojata mieheen  turvallisin mielin, kun ikää alkaa tulemaan.
Nainen katsoo miestä kaukaa, ottaa viekottelevamman katseen minkä osaa.
Mies huomaa. Sama katse kahdenkymmen vuoden takaa.
Silloin. Nyt. Aina.


sig- vuosisadan rakkaustarina