torstai 3. lokakuuta 2013

26.Luku

Lumikki ja seitsemän parisuhdekääpiötä.


Kaikki muistaa Lumikin. Lumikki on maailman kaunein neito. Tässä tarinassa Lumikki on prinsessa tai prinssi. Lumikki on mies tai nainen, jonka kanssa parisuhdekääpiöt yrittävät saada parisuhteensa toimimaan. Parisuhdekääpiöt ovat sukupuolettomia. He voivat olla miehiä tai naisia. Usein he ovat hieman heitä molempia. Niin kuin me kaikki olemme. Me olemme parisuhteemme Lumikki ja parisuhteemme kääpiöitä. Ehkä pystymme tunnistamaan oman kääpiömme heistä.

Viisas

Viisas on parisuhdeprofessori. Valmistunut parisuhteen korkeakoulusta erinomaisin arvosanoin. Viisas asettaa älyn tunteiden edelle, sillä tunteet sekoittavat ulkoa opetellun maailmanjärjestyksen. Viisas suunnittelee elämänsä ja parisuhteensa 70-vuodeksi kerrallaan ja hämmentävää kyllä, pysyy suunnitelmassaan. Viisas viettää päivänsä arvostetussa ammatissaan ja illat työhuoneessaan, jalkautuen perheensä pariin vain katsomaan a-studiota televisiosta tai kärrätäkseen lapsiaan harrastusten pariin, jotta lapsista tulisi Viisaan kaltainen maailmaa järjestyksessä pitävä. Viisas suutelee Lumikkiaan vain jos se palvelee jotain hyötyä. Julkisesti ei koskaan. Viisas tietää teoriassa kaiken parisuhteesta ja tekee kaiken sääntöjen mukaan, tappaen Lumikkinsa tylsyyteen ja ajamalla hänet vieraisiin vuoteisiin. 

Jörö

Jörö rassaa enemmän autoaan kuin Lumikkiaan. Hänellä on autotalli, jossa hän makaa autonsa alla viikon putkeen ja saman aikaan Lumikkinsa makaa ikävissään yksin. Jöröllä on huolia, josta hän ei puhu. Hän hautaa huolensa viinaan, penkkiurheiluun ja parveketupakointiin. Jörö on valmistunut erinomaisin arvosanoin vain yhdestä koulusta, nimittäin mykkäkoulusta. Hän voi olla kuukauden puhumatta. Hän pieree enemmän kuin puhuu. Humalassa häntä ei hiljennä mikään, edes poliisi. Jörö on reppana, jolla on rajalliset itseilmaisun taidot. Saattaa humalassa puhua nyrkeillään. Jörö ei pidä ulkomaalaisista eikä homoista. Jöröjä löytyy eniten eräästä eduskuntapuolueesta, joka tänään erotti riveistään oikean emäjörön. 

Lystikäs

Parisuhteen vitsiniekka, oikea kuoliaaksi naurattaja. Tunnetaan hyvistä sutkauksistaan pariskuntatapaamisissa. Lystikäs on omasta mielestään maailman hauskin, mutta ihmettelee usein miksi maailma ei ole samaa mieltä. Lumikki tuntee myötähäpeää kumppanistaan, kun Lystikäs imitoi samalla äänellään ihan kaikkia ihmisiä. Huumori on lystikkään defenssi, jota hän ei itse tunnista. Lumikki tunnistaa ja sulkee hänet lopulta komeroon, kun heille tulee vieraita. Komero on harmissaan, että miksi siltä ei kysytty.

Unelias

Unelias pitää Lumikkiaan itsestäänselvyytenä. Unelias tulee töistä kotiin, riisuu itsensä kalsarisilleen, lysähtää sohvalle kaukosäädin kädessä ja kuukauden kuluttua ei enää huomaa kumpi on sohva ja kumpi Unelias. Unelialla on tasainen luonne. Kun hän on iloinen, hän näyttää kuin nukahtaisi. Kun hän on vihainen, hän näyttää kuin nukahtaisi. Kun hän on intohimoinen, kun hän on intohimoinen, Unelias katsoo Wikipediasta mitä sana intohimo tarkoittaa. Unelias laittaa perheelleen eineksiä, ottaa elämäntyökseen repsahtamisen maailmanennätysajassa ja pitää ohjenuoranaan, että rumat ne vaatteilla koreilee. Kun Unelias seisoo Lumikkinsa vierelleä, ihmiset kysyy, että onko hän varmasti vielä elossa. Kuollessaan Unelias näyttää samalta kuin ollessaan elossa innostunut.

Ujo

Ujo piiloutuu Lumikkinsa taakse. Pakenee juhlissa vahvaan humalaan tai popcornkulhoon. Juhlien jälkeen Ujo haluaisi Lumikiltaan irstasta seksiä, ja saisikin, mutta ei rohkene kysyä . Tyytyy pimeässä peiton alla. Miesujo kompensoi ujouttaan pukeutuen iltaisin salaa naisten vaatteisiin ja päästää rohkeutensa roolin varjolla valloilleen. Naisujo kompensoi ujouttaan toteuttamalla firman pikkujouluissa kaikki itsetukahdetut fantasiansa. 

Nuhanenä

Nuhanenä on suhteen uhrautuja. Hän tekee pyytämättä kaikki kotityöt ja toivoo siitä Lumikiltaan kiitosta, mutta ei sanomalla suoraan. Nuhanenä suostuu kaikkeen mitä Lumikki pyytää, vaikka ei itse haluaisi. Nuhanenä alistuu omasta tahdostaan. Häntä ei edes tarvitse alistaa. Nuhanenä ei ota vastuuta uhrautumisestaan, vaan panee kaiken muiden syyksi tai vetoaa huonoon lapsuuteen. Nuhanenällä on psykosomaattisia oireita, joita hän hanakasti jakaa muille. Hän hakee huomiota kolotuksilla ja kivuilla. Nuhanenällä on aina flunssa. Nuhanenä pelkää elämää, mutta ei tee asialle yhtään mitään. 

Vilkas

Vilkas on aina menossa. Hänellä on kalenteri niin täynnä, että osa sovituista tapaamisista tippuu olkalaukun pohjalle. Vilkkaalla soi aina puhelin, ovikello tai päässä. Vilkas vihaa rutiineja. Hän nukahtaa kesken romanttisen illan, elokuvan, teatteriesityksen tai seksin ellei se ole jotenkin mykistävän mielenkiintoista tai vastaavasti kestää alle vartin. Vilkas ei päästä itseään ja Lumikkiaan helpolla. Hän vaatii itseltään ja muilta liikaa, mutta ainoana ei itse sitä näe. Vilkkaan pitää olla aina menossa. Pysähtyminen tarkoittaisi kuolemaa, jota hän pakonomaisesti juoksee karkuun. Turhaan.

Valitse siitä sitten Lumikkina. 
Ehkä meidän Lumikkina olisi määriteltävä ehdot kääpiöillemme.
Ehkä meidän kääpiöinä olisi katseltava vähän peiliin ja kohdeltava Lumikkiamme paremmin.
Ehkä meidän silti pitäisi myös sietää.
Sopivassa suhteessa vaatia ja sietää.

Haluan olla sinun Lumikkisi ja parisuhdekääpiösi. 
Mieti sitä.

muse-time is running out

kauko röyhkä&riku mattila-helvetti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti