VUOSI PARISUHTEESTANI.

Viikko 34 ja 35


Miehenä olemisen sietämätön paino osat 7-8.


Osa 7:

Mies: määritelmä


Mies. Siinäpä vasta eläin. Siinä se sinua saalistaa tanssilattian valolaineissa miestanssillaan. Kädet ja pää heiluvat, mutta hämmästyttävästi jalat ja lantio ovat täysin paikoillaan. Katseesi tarttuu miehen humlaltuneeseen katseeseen. Hymyilet hieman. Tykkäät että saat huomiota. Huomaat, että mies on hyvännäköinen. Pukeutunut siististi, kengät ehjät ja suupielestä ei valu oksennusta. Kaikki hyvin siis. Ajattelet, että jos hän tarttuu tanssiessa sinuun, niin annat tarttua. Aamulla heräät miehen kainalosta. Tunnet jostain syystä olevasi turvassa, vaikka et tunne koko miestä. Miehestä huokuu itsevarmuus heti hänen herättyään. Hän on voimakas. Hänen vartaloltaan huokuu öljynkaltainen miestuoksu. Sinun tekisi mieli antaa hänelle heti pora käteen, jota mies käyttäisi yhtä hyvin kuin itseään päättyneen aamuyön tunteina. Mies menee suihkuun, ottaa käteensä partahöylän. Vetäisee naamansa sileäksi. Kävelee keittiöön ja poskelle on jo kasvanut seksikäs parransänki.  Mies juo kahvin mustana. Yhdellä siemauksella. Puhuu samettisen matalalla äänellä niin, että polvesi tutisevat. Aamupalan jälkeen mies tekee aamupunnerruksensa. Kymmenen sarjoissa. Jokaisen sarjan jälkeen hän nousee ylös ja suutelee sinua. Jatkaa punnerruksiaan. Jos heillä olisi siinä lapsi, mies vaihtaisi sarjojen välillä vaipatkin. Sisälläsi kuohuu. Ihana mies. Herkkä ja karski samaanaikaan. Hellä ja aggressiivinen. Pehmeä ja kova. Juuri sellainen jota olet etsinyt. Pitää mennä, mies sanoo. Bisnekset odottavat. Silloin pitää takoa kun rauta on kuumaa. Läpi harmaan kiven. Perkele. Puspus. Sinä jäät huoneeseen. Leveä hymy halkoo kasvojasi. Komea, hyväkroppainen ja päämäärätietoinen mies. Kuin ostos-tv:n mainos. Eikä tässä vielä kaikki. Sinä kävelet vessaan. Mies on tehnyt suihkunhuuruiseen peiliin sydämen kuvan. Oih.

 Osa 8:

Mies: toteutuma

Nainen. Siinäpä vasta saalis. En minä niin ajattele. Näen toki kuinka viehättävä hän on. Tekisi mieli mennä juttelemaan. En uskalla lähestyä. Päätän, että juon vielä yhden lisää, niin olen tarpeeksi rohkea. Juon oluen ja päätän, että juon vielä yhden lisää, niin olen tarpeeksi rohkea. Heilun tanssilattialla jalat liimattuna lattiaan ja kosketan kuin vahingossa naista olkapäästä. Saan hänet tanssilattian reunalle ja puhun hänelle asioita, joita en itsekään ymmärrä. Tunnen, että keräsin hieman liikaa rohkeutta, joka alkaa etsiä ulospääsyä sisältäni. Tultuani vessasta, naista ei näy enää missään.
Herään aamulla ja katson ikkunasta missä olen. Muistoihini tulvahtaa bussimatka ja nainen, jonka viereen istuin. Nainen makaa vierelläni. Hän on kaunis. Tekisi mieli lukea hänelle runo hänen herättyään. Nainen herää, hymyilee hieman ja sanoo, että sinua taisi nukuttaa, kun nukahdit heti. Minulla on paita päällä ja kiroileva siili-bokserit jalassa. Arvelen, että niitä ei ole heitetty välillä pois. Haisen vanhalta viinalta ja rullakebabilta, joten päätän mennä suihkuun. Kysyn voinko keittää kahvia. Nainen haluaa mustana. Minä vaahdotan itselleni maidon. Nautin sitä pienin siemauksin. Olen hämmentynyt olostani, enkä tiedä mitä sanoa. Koetan tulkita, että haluaako nainen minun lähtevän. En uskalla kysyä. Haluisin jäädä vielä hetkeksi, mutta en tiedä haluaako nainen. Ahdistava tilanne. Olen jo tekemässä lähtöä, kun nainen pyytää kanssaan sohvalle katsomaan Livin Kodikkaasti vuokralla-ohjelmaa. Ilahdun. Siitä, että nainen pyytää jäämään ja siitä, että näen sittenkin lempiohjelmani. Vapaudun. Otan naisen ihan vierelleni. Silittelen hiuksista. Ohjelman välissä tulee liikuttava mainos. Krapulaisen herkkänä yritän nieleskellä kyyneleitä. Puhutaan asioista. Nainen kysyy harrastuksista. Sanoin, että maalaan kiviä. Etsin luonnosta harmaita kiviä, jotka maalaan kotona värikkäillä väreillä. Isommat harmaat kivet sanon kiertäväni. Iltapäivällä lähden. Ennen kuin nainen ehtii sulkea ovensa, teen sormillani sydämenmuotoisen kuvion. Hän hymyilee. Oven sulkeuduttua mietin, että oliko se aito vai ironinen hymy. Kävelen korostetun hitain askelin. Haluan pitää tunnetta elossa. Leijailla tapahtuneessa. Edes sen loppupäivän. Kotona laitan hänelle viestin. Sateenkaaresta ja sellaisista. Pistän puhelimen äänettömälle. Käyn välillä tarkistamassa puhelimen. Siihen asti säilyy ainakin toivo, että hän on vastannut.

lyhyenä hetkenä

VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 32 ja 33.


Miehenä olemisen  sietämätön paino osat 5-6.

Osa 5:

Piirrä kuvaan perhe.

Se kaikki päättyi siihen, että konttasin pitkin huoneen lattiaa ja nainen edessäni soitti bongorumpuja. Hän käski kuunnella rummun ääntä ja painamaan polvet ja kädet tiukasti lattiaan, niin että ne tulisivat todeksi, osaksi minua. Hän käski minun huutaa asioita, joita olin jättänyt huutamatta. Ja minä huusin. Painoin polveni tiukemmin lattian pintaan ja halusin, että  kaikki sanomatta jääneet sanat tulisivat ulos mustelmina. Valukoon verenä housujeni läpi. Tuntukoon kipuna, jota en ollut halunut tuntea. Kunhan tulisivat. Rumpujen ääni lakkasi. Aika oli täysi. Otin takin naulakosta. Kiitin naista ja lähdin. Istuin kahvilan perimmäiseen pöytään. Join kahvin maidolla. Katselin kahvilan muita asiakkaita ja hymyilin. Hymyilin niin, että kaikki varmasti näkisivät.

Kolme tuntia aiemmin. Nainen katsoi minua syvälle silmiin. Piirrä kuva lapsuuden perheestäsi, hän sanoi. Tiesin olevani huono piirtämään, mutta piirsin silti. Puuväreillä. Käytin punaista ja mustaa. Piirsin neljä ihmishahmoa. Pienimmän heistä piirsin kuplavolkkarin katolle istumaan. Mitä sä näet kuvassa. Mitä halusit piirtää. Nainen halusi tietää. Mä sanoin että siinä on mun perhe. Meidän auto, jonka päällä katolla tykkäsin lapsena istua. Isä nosti. Mä sanoin, että on sunnuntai-ilta. Sellainen kesälämmin lempeä ilta. Kello on ehkä seitsemän. Muita siinä ei ole, koska halusin piirtää vain meidän perheen. Että olisi vain meidän perhe. Että ei olisi ketään muita. Perhe. Sellainen lempeä sunnuntai-ilta. Kohta mentäisiin sisälle ja syötäisiin ranskanleipää. Katsottaisiin telkkaria. Ehkä pelattais jotain. Niin kauan että mä voittaisin. Sitten mentäisiin nukkumaan ja alkaisi uusi viikko. Miksi piirsit suunnuntai-illan, nainen kyseli. Mä olin hetken hiljaa. Olisin halunnut pitää mielikuvan sunnuntai-illasta. Koska se ei voi olla mikään muu päivä, vastasin. Lauantai-iltaisin kuvaan tulisi muita hahmoja. Kolme rivitaloa. Lähes kaikki siinä lähitehtaassa töissä. Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan. Lauantai-iltasta ei voi piirtää lempeätä. Mä laskin aina monta saunakaljaa oli jääkaapissa. Jos oli yli neljä, niin sunnuntai-illastakaan ei tulisi piirustusta. Voisi kiivetä yksin auton katolle. Kuvitella että se liikkuisi ja veisi jonnekin, jossa ei tarvitsisi laskea. Olisi aina sunnuntai-ilta. Lempeä perheilta. Pelattaisiin niin kauan että mä voittaisin. Sellainen tavallinen perheilta. Minkä kuvan piirtäisin lauantai-illasta tai perjantai-illasta tai mitä niitä iltoja oli kun tehdas loppui. Piirtäisinkö isomman mieshahmon makaamaan selällään sänkyyn omassa oksennuksessaan ja pienemmän poikahahmon nostamassa isoa hahmoa ylös ja juoksemassa pihassa yöpaidassa apua. Sellainen tavallinen perheilta. Piirtäisinkö pienemmän poikahahmon kävelemässä huoneita ympäri aina samassa järjestyksessä ennen kouluun lähtöä, pelkäämässä että jos huoneet kävelee väärässä järjestyksessä, niin jotain todella pahaa tapahtuu. Autokolaria poika eniten pelkäsi. Että isä jäisi rekan alle. Mistä poika semmoista päähänsä oli saanut. Sellaisena tavallisena perheiltana. Piirtäisikö sittenkin sen naapurin miehen, joka seisoi päätyhuoneiston asunnossa jalat irti lattiasta. Roikkui kuin nyrkkeilysäkki heiluen ilmassa. Ehkä piti itseään. Nyrkkeilysäkkinä. Vai piirtäisikö perheen isomman naishahmon. Eräänä iltana kaikki naamarit poisottaneena. Niin paljaana kuin ihminen voi vain olla. Siinä piirustuksessa olisi jäljellä vain kaksi hahmoa. Kaksi perheen pienintä hahmoa. Tarvittaisiin enää mustaa tussia. Sellaisena tavallisena jouluaattoiltana.

Mä piirrän sen sunnuntain. Muistanko sen kuvasta. Se kuva perheestä. Äiti ja isä siellä taustalla. Tyttö ja poika heidän edessään. Se kuplavolkkari. Se punainen ihana kuplavolkkari. Sellainen kun perheillä on. Ihan tavallisenä kesäpäivänä. Käydään ajelulla. Torilla mansikoilla ja jäätelöllä. Ei se sen isompaa tarvii olla. Illalla ranskanleipää ja seurapelejä. Sellaisia tavallisia perhepelejä. Niin kauan pelataan, että minä voitan. Sitten voi mennä nukkumaan. Ilman suurempia suruja. Ihana perhesunnuntai.

Osa 6:

Huuto.

Huuda se mikä huutaa sisällä. Anna sille sanat. Mitä se vaikuttaa. Mitä se on vaikuttanut sun elämään. Anna tulla ulos. Tee se näkyväksi. Anna sen kuulua. Anna kuulua. Älä välitä. Älä välitä. Mitä ihmiset sanovat. Ne nyt aina sanovat. Nainen paukutti rumpuaan ja haastoi. Mä konttaisin siinä huoneessa. Mä en ollut enää huoneessa. Mä painoin itseni voimalla kiinni. Kaikkeen siihen. Siinä huoneessa. Mitä se on vaikuttanut. Että mä herään jokaiseen ääneen öisin. Mä katson että kaikki on siinä. Mä varmistan. Varmistan. Että. Maailma. On. Koska en usko että se voisi olla. Miltä tuntuu herätä ja huomata että nukkuu yksin. Lapsena. Ei ketään kotona. Mattoteline. Sieltä näkee koko maailman. Viisivuotiaana. Koko maailman. Valvoo koko yön. Kunnes isä menee nukkumaan. Sammuu sohvalle. Tarkistaa että hengittää. Pitää huolta. On vanhempi vanhemmille. Tai ne hetket kun kaikki onkin hyvin. Pitää tuntosarvet ylhäällä. Haistaa. Aistia. Huolehtia. Piristää. Olla saatavilla. Kiltti. Olla helppo. Kiltti. Saatavilla. Huolehtia. Haistaa. Aistia. Piristää. Pitää tuntosarvet ylhäällä. Olla vanhempi vanhemmille. Olla kiltti. Riisua kengät jalasta. Olla valmiina. Mitä se vaikuttaa. No mitähän se vaikuttaa. Piirränkö kuvan tästä illasta. Sama poikahahmo edellisestä piirustuksesta. Kulkee tuntosarvet ylhäällä. Aistii. Haistaa. Huolehtii. Piristää. On helppo. On kiltti. Taipuu. Venyy. Paukkuu. Vierellään naishahmo, joka näyttää peilin. Haastaa. Vihjailee. Vittuilee. Rakastaa. Toisella puolella pieni tyttöhahmo, jota pojasta mieshahmoksi kasvanut kasvattaa. Huolehtii. Rakastaa. Huolehtii. Ylihuolehtii. Kaikella sillä opitulla. Kaikella sillä. Mitä. On. Mihinkään. Muuhun. Kukaan. Ei. Pysty. Nainen lyö rumpua kovempaa käskien huutaa kovempaa ja mä huudan ne viimeiset lauseet kovempaa kuin koskaan ennen olen huutanut ja mä huudan ne kymmenien vuosien takaa tulevat sanat, jotka ovat kieräneet verenkierrossani ja niitä sanoja ei ole kuullut kuin rumpuja soittava nainen ja minä, mutta niiden sanojen voima näkyy kasvoillani kahvilan muille asiakkaille ja muutamat heistä vastaavat hymyyn ja se on kaikki mitä siltä hetkeltä tahdon.

this love

VUOSI PARISUHTEESTANI.

Viikko 30 ja 31


Miehenä olemisen sietämätön paino osat 4-5

Osa 4:

 Peter Pania toivoi, Hessu Hopon sai.

Mies nimeltä T ja Nainen nimeltä H ovat kuolleet. Tapoin heidät. Se oli hetki ennen keskiyötä. Huoneessa jo hämärtyi ja he pörräsivät siinä korvani juuressa, välillä iholle laskeutuen. Laitoin pöytälampun päälle. He lensivät kohti valoa ja napakalla huitaisulla. Poissa. Ikuisesti.
Kertomukseni ei kaipaa heitä enää. He ovat tehtävänsä suorittaneet. Syntyy uusi tähti tarinalle. Annan hänelle nimen Sami. Hän on 38-vuotias toista kertaa naimisissa Tamperella vuodesta 2001 asti asunut mies tai miehenkaltainen. Se ei ole merkityksellistä. Samilla on vaimo, joka kulkee tarinassa nimellä vaimo tai sinä. Oikeassa elämässä Sami kutsuu häntä mielummin etunimellä, koska vaimo-sana on jotenkin latistava.. Mitä itse tarinaan tulee, niin kerronnallisesti on helpompaa käyttää minä-muotoa. Tulee kirjottaessa lähemmäksi. Aivan kuin olisi Sami itse.

Mä muistan kun sä sanoit sen mulle. Me maattiin sun kaksion lattialla ja sanoit haluavasi miehen, joka on kuin Peter Pan. En mä koskaan kysellyt sen tarkemmin mitä sillä tarkoitit. Kai jotain oman elämänsä satuhahmoa. Kyllä mä jotain kiinni sain. Mä löysin sun salaisen maailman. Yhdessä löydettiin se ovi, joka vei Narniankaltaiseen satumaailmaan. Peter Pan minussa sai suuni avautumaan, kun bussi kulki mukulakivillä ja ääni värisi vauhdin voimasta. Hessu Hopoa mä pidin vielä tiukasti vankinani, sillä parisuhteen alussa on syytä näyttää toiselle vain kuoret. Hyvin mä vedin. Peter Panin rooli oli kuin mua varten tehty. Koristelin asuani vielä pienellä Klovnin-roolilla, jotta lopputuloksesta tulisi mahdollisimman herkullinen. Se oli liki täydellinen peitto sille perkeleelliselle ikävälle, joka roolin alla velloi. Mä olin eronnut ja mikä on pahinta eroamisessa. Menettää oikeus nähdä lastansa joka päivä. Luopuminen. Eikö se ole monen voimassaolevan parisuhteen suurin koossapitävä voima, että ei tarvitse luopua. Rakkaus on parisuhteissa sivuseikka. Joissakin suhteissa sitä on, joissakin ei. Pääasia, että ei tarvitse luopua. Parisuhde. Mikä helvetti siinä on niin vaikeaa. Kuuntelin viime viikolla radiota. Siinä haastateltiin Lauri Tähkää. Toimittaja kysyi, että mikä on keikkailussa parasta. Mistä tulee kovimmat fiilikset. Hetken hiljaisuus. Se, että viikonlopun keikkaputken jälkeen saa keittää lapsilleen puuroa. Jos lapset ovat hänellä. Eikö se ole sitä oikeata elämää, josta saa kovimmat fiilikset. Saatanan hyvä vastaus, vaikka hänen musiikista en välitä, ajattelin. Mitä me odotamme. Että intohimo hakkaa rintaa mustelmille vuodesta toiseen. Hakkaahan se. Intohimo on puuron keittelyä aamulla ja itkevän vauvan kantelua yömyöhällä. Eikä se ole intohimoa elämän edessä. Koska sitä se elämä on. Puuron hämmentämistä. Joskus tulee iltoja, niin kuin meille tuli viime lauantaina. Vein vaimoni treffeille. Kävin ostamassa susheja mukaan. Pullollisen viiniä. Saattelin vaimoni rannalle, jossa viltillä syötiin illallinen. Se keski vartin, kun ampiaisia pörräsi ympärillä kuin persekärpäsiä, mutta ne oli treffit. Illalla istuttiin sohvalla, juotiin viini loppuun ja pelattiin parisuhdepeliä. Siinä oli intohimoa ihan tarpeeksi. Se kantaa seuraavat viikot. Vaimo leikkaa parhaillaan koiralta kynsiä. Minä kävin tyttäreni kanssa pirtelöllä ja PikkuKakkosen puistossa ja vein äidillensä. Intohimoa parhaimmillaan. Mä luin tänään kirjaa, Kjell Westön Kangastus 38 sivu 165:` meidän täytyy somistaa todellisuutta silloinkin kun se on kauneimmillaan´. Niinkö se on. Emmekö ole koskaan tyytyväisiä. Eikö mikään ole ikinä tarpeeksi. Onko onnellisuus jotain sellaista joka pakenee meitä koko ajan. Vai onko niin ettemme halua ottaa edes sitä kiinni. Sen kiinnisaatuaanhan sitä pitäisi pysähtyä ja huomata kuinka turhaa kaikki onkaan ollut. Rakkaus-Rakkaus-Rakkaus. Joskus 2000-luvun alkupuolella nuori parikymppinen helsinkiläismies liimasi kotikaupunkinsa seiniin tarroja, jossa luki, että anna minun rakastaa enemmän. Hän jäi kiinni ja poliisi antoi sakot. Rakkautta ei tähän kaupunkiin levitetä. Tarrojen sijaan kaupunki liimataan täyteen ostoskeskuksia, jossa ihminen eksyy lopullisesti itsestään.

Peter Pan. Hän on lapsisankari. Sitä vaimoni toivoi. Kaikki oli hyvin vielä silloin, kun avasin suun bussissa, joka ajoi pitkin mukulakiviä. Bussi pysähtyi, laski meidät ulos ja sillä hetkellä Hessu Hopo minussa astui esiin. Kaikki mitä minusta oli irti jäi bussiin. Onnellisen vähämielisenä nousin bussista, joka vei omaisuuteni mennessään. Yhden, kaksi, kolme kertaa. Minusta tuli Hessu Hopo, jonka sanallisesti myös ilmaisit. Ei se minua kiinnosta. Tulee vielä päivä jolloin uskallan tosissani näyttää kuka olen. Olen siitä vain tähän mennessä vihjaillut. Mä voin yhdessä pienessä luvussa sitä jo vähän avata.


Osa 4:

Minä olen.

Mä oon ylpeä. Ja mä näytän sen sulle. Tai ihan kaikille. Mä oon ylpeä, että mä suutelen sua julkisesti, vaikka lapsensilmäni eivät nähneet suutelua kuin televisiossa ja silloinkin käänsin katseen pois. Mä luulin lapsena, että suutelusta mädäntyy huulet tai jotain muuta pahaa. Mä oon ylpeä mun lapsesta. Se pistää mut hengittämään jokaisen hengenvedon, jonka koskaan tulen hengittämään. Mä oon ylpeä isä. Mä oon ylpeä siitä, miten mä sen isyyden teen. Jos mun lapsi ei saa unta ja tarvitsee mun läsnäoloa, niin mähän menen antamaan sitä, vaikka se ei olisi kasvatuksellisesti oikein. Mua ei kiinnosta mikä on kasvatuksellisesti oikein. Se on jonkun toisen mielipide. Mä ylpeästi oikaisen joskus mutkia. Mun tärkein kasvatuksellinen oppi on olla läsnä. Mä en saa olla joka päivä, mutta silloinkun saan, niin mähän olen. Mä meen ylpeästi mukaan jos mun lapsi ei uskalla mennä yksin ulkovessaan ja jos se on tien tasoittamista, niin vittu olkoon. Mä teen sen niinkuin parhaaksi näen enkä niin miten muut sen parhaaksi sanoittavat. Mä oon näkyvä. Mä tuun vielä enemmän näkyväksi ja teen asioita ihan vain sen takia, että voin tehdä niitä. Mä en tule hyppäämään laiturilta veteen todistaakseni, että uskallan sen tehdä, koska en osaa kunnolla uida ja pelkään vettä. Mä ylpeästi kannan tappioni bussiin jääneistä sateenvarjoista, koska Hessu Hopo on paljon todenmukaisempi hahmo kuin Peter Pan. Michael Jackson oli Peter Pan ja hän makaa mullassa.

Hei vaimo, mä oon sun Hessu Hopo. Sen sä sait. Mä oon sun puuroa hämmentävä työkaluja pelkäävä Hessu, joka piiloutuu vielä itsensä taakse, mutta jokaisen yön jälkeen tulee aina uusi aamu. Ja voin luvata vain yhden asian, että vaikka keskeneräinen olenkin, niin vielä keskeneräisemmäksi tulen. Sitä kai kutsutaan elämäksi.

On alla jotain sanomaa. Ehkä.

puolikas

VUOSI PARISUHTEESTANI.

Viikko 28 ja 29

Miehenä olemisen sietämätön paino osat 3-4

Osa 3:

Iho kaipaa toista ihoa.

Mies nimeltä T on tänä iltana tosissaan. Hän aikoo sanoa mitä hän haluaa. Nainen nimeltä H ei tiedä siitä vielä mitään. Hän odottaa perinteistä lauantai-iltaa. Että T seuraa tuloksia teksti-tv:stä. Että mennään saunaan, koska lauantaisin kuuluu mennä saunaan. Että istutaan sohvalle, josta katsotaan sitä tv-ohjelmaa, jossa sketsihahmot kilpailevat toisiaan vastaan. Että juodaan saunaoluet. Että mennään nukkumaan ja toivotetaan hyvät yöt. Että käännytään toisista poispäin ja jos selät osuvat vahingossa toisiinsa, niin siirrytään kohti sängyn reunaa. Että lauantai kuihtuu pois yhtä merkityksettömänä kuin kaikki heidän muutkin viime vuosien lauantait. T aloittaa varovaisesti. Hän pyytää H:n viereensä istumaan. Hän pyytää, että H laittaisi kätensä kevyesti hänen poskelleen ja pitäisi siinä. H epäröi, mutta suostuu. T aloittaa vuosien kypsyttämän puheensa.

Puhe:  Millon sä oot viimeks koskettanut mua näin. Milloin sä ylipäätään oot koskettanut mua. Milloin minusta tuli osa kotiin kuuluvaa esineistöä. Milloin sä kysyit että mitä mulle kuuluu. Tämä kaikki tässä meidän ympärillä, nämä seinät, huonekalut, kotiteatterit, autot, ulkomaanmatkat, mitä ne merkitsee, ei mitään, merkityksetöntä paskaa. Mä oon jo pitkään harkinnut, että oon hetkessä valmis luopumaan tästä kaikesta jos tulee joku, joka koskettaa mua näin kun sä tällä hetkellä kosketet. Niin, että sitä ei tarvitse joka helvetin kerta erikseen pyytää. Kosketuksia, ihan tavallisia kosketuksia, joista tuntisi että on olemassa. En mä seksiä kaipaa. Jos sä koskettaisit mua näin kun sä nyt kosketat, mä ehkä kaipaisin sitä seksiäkin. Mutta mua ei huvita panna, kun sä makaat alla kuin joku kuollut norppa. Ja muuta sä et anna tehdä. Mä riisun kaupungilla naisia katseillani ihan vain haaveillakseni heidän ihostaan. Saisi tuntea heidän ihonsa omaa vasten ja tietää olevansa ihminen. Tuntea olevansa olemassa. Pelkissä kosketuksissa. Pelkässä lihassa ja veressä ilman mitään muita sivumerkityksiä. Näkisi toisen katseessa sen ilon ja nautinnon, jonka oma olemassaolo saisi aikaan. Sen pyyteettömän ilon, jota meillä ei enää ole. Ja mitä vittua tarkoittaa, että mä saan kosketuksia silloin kun olen ansainnut niitä. Onko tämä avioliitto jokin kasvatuksellinen oppikoulu, jossa hyvästä käytöksestä saa halauksen. Rotat on sitä varten ja sekin on eläinrääkkäystä. Kun me tänään taas mennään nukkumaan selät vastakkain, niin mä en nuku. Mä en pysty nukkumaan kun mä kaipaan sun kosketusta niin paljon että sattuu. Kosketus, joka kertoisi mulle, että kelpaan näin pahasti keskeneräisenäkin. Se olisi se lohtu, lohtu, lohtu. lohtu. lohtu. lohtu, jota jokainen tässä mielisairaassa maailmassa tarvitsee. Niinkuin siinä cmx:n biisissä, jossa lauletaan, että ehkä nämäkin murhaajan kädet etsivät päätä, jota silittää ja tuntea maailman paino. Lohtu. Ajatus hyväksytyksi tulemisesta. Ansaitako nekin tarvitsee. Mä haluan, että sä näet mut ihmisenä. Et aviomiehenä, et miehenä, et isänä vaan yksinkertaisesti ihmisenä. Mieti mitä sä kaipaat eniten. Mä kaipaan ihan sitä samaa ja ihan vain siksi koska me ollaan molemmat ihmisiä ei yhtään mitään muuta. Joten pidä se käsi siinä mun poskella, katso mua silmiin ja sano mulle jotain kaunista ja käänny minuun päin kun käydään nukkumaan. Kohtaa minut. Katso mua. Katso kenen kanssa jaat elämäsi ja tee se. En mä mitään muuta kaipaa. Kosketuksia.

Osa 4:

Tommi Korpelan havaintoja parisuhteesta.

Asiat voi ottaa tosissaan tai vähemmän tosissaan.

ihmebantu-ikäero



cmx-ruoste

VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 26 ja 27


Miehenä olemisen sietämätön paino osat 1-2

Osa 1:

Suomen homoin hetero.

Tämä on tarina miehestä. Tarinan mies voi olla totta tai johdannaista. Onko sillä nyt mitään merkitystä. Koko elämähän on pelkkää käsikirjoittamatonta näytelmää. Illuusiota jostain, jota ei oikeastaan edes ole. Kutsukaamme tarinan miestä nimellä T. Hänen ikänsä lähenee elämän keskipäivää. Mies on tarinan päähenkilö, mutta samalla oman elämänsä sivuhenkilö. Asiaa selviää jollakin sivulla lukijoille. Mies tykkää vaniljajugurtista, mutta ei osta sitä kaupasta, koska sitä ei lue kauppalapussa. Hänen ihonsa on tatuoitu kauttaaltaan tyttölapsen nimellä, joka ei kuitenkaan näy muille. Hän on nimen merkitsemä ja ylpeämpi siitä kuin mistään. Häntä ympäröi toisten rakentamat seinät, jotka hän on saanut ympärilleen toisten lainaamilla rahoilla. Samoja seiniä asuu hänen kanssaan kumppani, vaimo, rakastettu, millä nimellä häntä halutaankaan kutsua. Miehellä on ollut niitä ennekin, mutta nyt ne edustavat miehelle vain nimiä ja hajanaisia muistoja. Tarinoita, jotka jäivät kirjan puoliväliin. Lopuille tyhjille sivuille on piirretty kukkasia ja perkeleiden kuvia. Ne ovat kirjahyllyn ylärivillä, joihin kukaan ei ikinä enää koske. Miehellä on menneisyys, jonka hänen terapeuttinsa yrittää saada puuväreillä värittäen esille. Mies värittää ja kaikki hänen lapsuutensa marmorikuulat alkavat valua hänen sormienväleistään. Mies herää aamuisin ja ajattelee ensimmäiseksi, että yllättävän vähän on paljon. Että kolmella sanalla voi tuntemattoman ihmisenkin saada iloisemmaksi. Puhumattakaan oikealla hetkellä laukaistulla hymyllä. Se paikkaa jo umpeen maailman vartaloon ammutut reiätkin. Mies uskoo lapsenomaiseen voimaan. Että herkkyys voittaa suurimmatkin lihakset. Että julkinen itkeminen voittaa 150 kiloa penkkipunnerruksessa. Tarinan mies tykkää pissata istualtaan. On lukuisia syitä miksi tarinan mies saa turpaansa aamuöisessä grillijonossa. Siinä maisemassa 150 kiloa penkkipunnerruksessa voittaa uskalluksen julkiseen itkemiseen. Miehen rakastama nainen, kutsutaan häntä vaikka nimellä H on suorasanainen. Hän ei säästele. Mies ja nainen olivat yhdessä matkalla. Mies osti kaupasta oluen. Hänellä ei ollut avaajaa. Mies yritti avata korkkia miljoonin tavoin. Onnistumatta. Nainen otti pullon, painoi sen hotellihuoneen ikkunalautaa vasten, painoi kädellä ja korkki oli irti. Mies tanssi riemusta ja sanoi naiselleen, että olet äijä, jota olen aina hakenut. Nainen pyöritteli päätään puolitosissaan, katseli peilin edessä tanssivaa miestään ja sanoi miehelle, että olet ehkä suomen homoin hetero. Mies meni vessaan. Laski pöntön reunuksen alas. Istui pissatakseen ja tunsi ylpeyttä naisen sanomisesta. Yöllä unen kiertäessä miestä korppikotkan lailla, hän mietti että riittääkö. Että onko hän tarpeeksi riittävä. Että vittu onko hän tarpeeksi riittävä.

Osa 2:

Onpas meillä kuuma

Mies nimeltä T tietää usein mitä tahtoo. Yhtä usein hän jättää sen sanomatta. Nainen nimeltä H ei jätä koskaan sanomatta. Silloinkaan kun hän ei ehkä edes tiedä. Siinä epätasapainoisessa tilassa T ottaa keinovalikoimistaan sen tutun ja turvallisen. Jo lapuudesta asti käytetyn miellyttämisen jalon taidon. H esittää tahtonsa, jonka T toteuttaa, vaikka ei haluaisi. H pysyy tyytyväisenä ja T näkymättömänä. Päivät, viikot ja vuodet kuluvat, kun T toteuttaa H:n rakentamaa arkea. T katsoo televisiosta sietämättömän huonoja ohjelmia. T asuu talossa, jossa hän ei haluaisi asua. T katsoo tulevan viikon ohjelmansa H:n kalenterista. Hänellä itsellään kalenteria ei ole. Mitäpä T sinne edes laittaisi. T on vapaaehtoisesti rakentanut itsestään H:lle maskotin, jota H raahaa mukanansa kalenteriinsa merkittyihin paikkoihin. T on helppo ottaa mukaan. Tulee toimeen kaikkien kanssa. On miellyttävä. Ei rähise. Pyytää lupaa käydä vessassa istumapissalla. T tietää, että miellyttämällä muita saa maailman pysymään paikallaan. T:lle on tärkeä päästä kysymään muilta, että mitä heille kuuluu. Se ei ole merkittävää kysytäänkö häneltä. Ei häneltä sitä silloinkaan kysytty, kun hän 10-vuotiaana käveli ennen kouluun lähtöä kotinsa kynnyksien päältä tietyn saman kaavan mukaan, että maailma pysyisi sen päivän paikallaan. Yksi väärä askel ja joku osa maailmasta halkeaisi. Lauantai-ilta täyttyisi äänistä keittiössä ja tyhjistä pulloista pöydällä. T:llä on opittu taito. Hän näkee ihmisten kuoren läpi. Jos joku sanoo hänelle, että kaikki on hyvin, T näkee heti, että ei ole. T tarkkailee ympäristöään. Tekee tulkintoja ja käyttäytyy tilanteen vaatimalla tavalla. Jos joku on alakuloinen, T ottaa hauskuttajan roolin. Jos joku on vihainen, T ottaa lepyttäjän roolin. Jos joku on erimieltä kuin hän, hän vaihtaa mielipidettään. Hän pitää itseään kynnyksenä, joiden päältä kanssaihmisten on astuttava tietyn kaavan mukaan, jotta maailma pysyisi sen päivän paikallaan. H on oppinut kaavan. Hän tietää, että illalla heidän mentyä nukkumaan lusikka-asennossa, T sanoessaan, että onpas meillä kuuma, T tarkoittaa, että menepäs kauemmaksi siitä, haluan nukkua. T ei osaa sanoa sitä lujemmin. T ei halua loukata. Ketään. Ikinä. Vaikka syytä olisi joskus törkeäänkin loukkaukseen. Jossain vaiheessa T väsyy. Hän huomaa, että häneltä ei kysytä enää mitään. Kaikki tulee ilmoituksena. H ilmoittaa, että meille tulee viikonlopuksi vieraita. T miettii kysyttiinkö häneltä onko se ok. T alkaa tuntea olonsa jyrätyksi. Hän pienenee entisestään. Hakee eteisestä kengät ja takkinsa. Menee baarin ovesta sisään. Tilaa juoman. Näkee tiskin toisella puolella naisen, jolla ei ole vielä nimeä. Siirtyy hänen viereensä. Esittelee itsensä mieheksi, joka suostuu naisen jokaiseen ehdotukseen, niin sinä iltana kuin seuraavat kymmenen vuotta, kunnes tulee taas se ilta, jolloin mies ei enää jaksa suostua.

creep

VUOIS PARISUHTEESTANI

Viikko 25


Voiko nalkutukseen kuolla?

Tarina kertoo, että poliitikko Paavo Väyrynen olisi kysynyt henkilääkäriltään pieleen menneiden vaalien jälkeen, että voiko vitutukseen kuolla. En tiedä mitä lääkäri Väyryselle vastasi, mutta myöhemmin tutkijat päätyivät lopputulemaan, että kyllä vitutukseen voi kuolla.  Tuoreen tanskalaisen tutkimuksen mukaan myös nalkutukseen voi kuolla. Kööpenhaminan yliopistossa seurattiin 11 vuoden ajan kymmentätuhatta 35-52-vuotiasta miestä ja naista. Helsingin Sanomat uutisoi, että tutkimuksen mukaan nalkutuksen kuunteleminen heikentää elimistön immuunijärjestelmää ja kaksinkertaistaa kuolemanriskiä keski-ikäisenä. Tanskalaisen tutkimuksen mukaan puolison nalkutusta kuuntelevat sairastuvat todennäköisimmin sydänsairauksiin stressin takia.

Mikä on nalkuttamista?  Jaan nalkuttamisen kahteen eri luokkaan. Toinen on nalkuttamista sanoilla ja toinen nalkuttamista teoilla. Molemmat tavat ovat tuhoisia parisuhteen ja uuden tutkimustuloksen myötä myös elämän suhteen. Nalkuttaminen on puuttumista toissijaisiin asioihin. Puuttumista asioihin joihin voisi olla puuttumatta, edes joka toinen kerta. Parisuhteessa sekä miehet että naiset nalkuttavat. Otetaan esimerkiksi kliseinen likaiset- sukat- sohvannurkalla- tapaus. Asiasta voi sanoa kahdella tavalla. Toinen tapa on huomauttaa, että sukat jäi sohvalle ja pyytää, että voisiko seuraavalla kerralla viedä ne pyykkikoriin. Toinen tapa on se nalkuttavampi ja tuhoavampi. Se alkaa sanoilla: taas jätit ne paskaiset sukkasi sohvalle lojumaan, josta minun aina pitää ne kerätä pois. Jälkimmäinen tapa on selvästi syyttelevämpi ja väkivaltaisempi tapa ilmaista tyytymättömyyttä ja siinä ei ole kyse enää sukista. Vihamielisellä puuttumisella toisen ihmisen tapoihin ja tottumuksiin tulee sanoneeksi samalla sen, että ei hyväksy puolisoa sellaisena kuin se on, vaan haluaa puolisonsa muuttuvan. Sukat kun voivat jäädä sohvalle ihan huolimattomuutta, joka liittyy ihmisen persoonaan eikä siksi, että ne jättää siihen välinpitämättömyyttään.

Nalkutuksen syy voi olla tyytymättömyys, mutta sitä käytetään paljon myös koulutustarkoituksessa. Nalkutetaan puolisolle niin paljon, että puoliso alkaa toimia The Nalkuttajan haluamalla tavalla, että ei tarvitse enää kuunnella nalkutusta. Tässä kuviossa The Nalkuttaja alkaa kouluttaa puolisoaan sellaiseksi, minkälainen puolison pitää hänen mielestään olla. Tämä on koulutuksessa olevalle raskasta. Se johtaa siihen, että hänen pitää tarkkailla itseään omassa kotonaan. Miettiä mikä astia kuuluu mihinkin laatikkoon ja tarkkailla, että mitään ei jää minnekään lojumaan ja muistaa kaikki kodin säännöt, jotka The Nalkuttaja on laatinut. Kohde alkaa suorittaa arkeaan, sillä sellainen tapa elää ei ole hänelle luontaista. Hän alkaa elää oman persoonansa vastaisesti. Hän on pienessä stressissä omassa kotonaan. Tavoitteena pitää The Nalkuttaja tyytyväisena pienen herkkupalan toivossa.

Nalkutukseen on usein syy. Puolison tavat vain alkaa vituttaa ja sen sanallistaa nalkutukseksi. Jokainen meistä tekee sitä. Se pala persoonaa, joka psykoottisessa alkurakkaudessa tuntui ihanan kiehtovalta, on hetkessä muuttunut täysin sietämättömäksi kestää.
Krooninen nalkutus on asia erikseen. Nalkutukseen löytyy aina joku syy. Ei ole olemassa niin pientä syytä, että siitä ei tarvitsisi huomauttaa. Pahinta on nalkuttaminen teoilla. The Nalkuttaja kulkee rätin kanssa perässä, kun toinen on pyyhkimässä pölyjä ja näyttää miten ne oikeasti pyyhitään. Tai The Nalkuttaja imuroi puolisonsa imuroinnin jälkeen, koska hän on tehnyt sen vähän huonosti. Tai The Nalkuttaja tulee vierelle antamaan ohjeita miten ruokaa oikeasti tehdään. Tai The Nalkuttaja neuvoo vierestä puolisoaan miten autoa ajetaan oikein. Näissä tapauksissa nalkutus menee jo puolison pienentämisen ja vähättelyn asteelle, joka on jo merkki valtasuhteiden syvästä vääristymästä. Kroonisen nalkuttajan pään sisälle ei mahdu kuin yksi elämisen oppi. Vain yksi tapa elää ja olla. Kaikki muut tavat on vääriä ja jos puolisossa ilmenee poikkeavia tapoja elää, koulutuksen avulla ne saadaan oikaistua.

Vika on molemmissa. Nalkutukseen on syynsä. Nalkutuksen kohde voi nostaa ne sukat pyykkikoriin jos se on toiselle tärkeää. Mennä peilin eteen ja kysyä, mikä on minun vastuu. Nalkuttaja voi mennä peilin eteen ja kysyä itseltään, että voisinko sanoa jotenkin toisin seuraavalla kerralla. Meneekö nalkutus yli. Mikä on minun vastuu. Lopuksi jonkun lehden keskustelupalstalta napattu toteamus. Jos pariskunta on lähdössä illalla elokuviin, niin minkä kysymyksen saattelemana sinne on lähdetty. Onko kysytty, että lähdettäisiinkö kulta pitkästä aikaa elokuviin vai, että miksi me ei käydä koskaan enää elokuvissa? Jos jälkimmäistä tapaa kuulee parisuhteessaan enemmän kuin ensimmäistä, on syytä olla varpaillaan, ero tai pahimmillaan kuolema on tuloillaan.

Elämässä on kyse vastaantulemisesta. Puoleenväliin. Se vaatii vähän itsestään luopumista. Parisuhteessa varsinkin. Jos toinen ei tule vastaan, toisen on tultava perille. Kahdesta tulee yksi ja se on pahinta mitä parisuhteessa voi tapahtua.

Ei nalkuteta toisiamme hengiltä.

puolikas ihminen

VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 24

Ich komme, fuck yeah!


Ellos-kuvastosta ja kuulakärkikynästä se alkoi. Olin vielä lapsi, mutta ymmärsin, että miehellä ja naisella on selkeitä eroavaisuuksia. Ellos-kuvasto toimi ihmisen anatomian raamattuna. Siellä oli sivuittain naishahmoja alusvaatteisillaan. Porasin hahmoihin katseellani reiän. Jos äiti sattui kävelemään ohi, menin kuvastossa kohtaan, jossa oli pelejä ja cd-levyjä. Ellos-kuvastoa astetta verran pornompi oli isäni kuulakärkikynä. Kynässä oli nainen uimapuvussaan ja kun kynän käänsi ympäri, naiselta katosi uimapuku päältä paljastaen alta alastoman naisvartalon. Yksin ollessani kirjoitin juuri sillä kynällä paljon vihkoihini. En tiedä mistä isäni oli kynän saanut ja suurempi kysymys, että miksi.

Meille tuli videonauhuri vuonna 1988. Muistan vuoden siksi, että nauhuri hankittiin sen vuoksi, että kesäolympialaiset järjestettiin tuona vuonna Etelä-Korean Soulissa ja lähetykset tulivat yöaikaan. Siitä lähtien meille alkoi ilmestyä tyhjiä vhs-kasetteja. Kasettien kylkeen kirjoitettiin aina ( luultavasti naiskuulakärkikynällä) teksti mitä missäkin kasetissa on. Yhdessä luki olympialaiset, toisessa pulttibois, kasetti jossa luki piirrettyjä, elokuva nimeltä paistinpannumurhaaja ja kaksi kasettia, jonka kyljissä ei lukenut mitään. Eräänä hämäränä iltana yksin ollessani minun oli pakko tarkistaa mitä niissä kaseteissa oli. Jähmetyin paikoilleni. Katse tarrautui kiinni Salora-merkkiseen televisoomme kuin kieli mattotelineeseen talvisena pakkaspäivänä. Aikaisemmin olin jo oppinut, että ei se ole haikara, joka lapsia tuo taloon, vaan siihen tarvitaan yksi kappale pippeleitä ja yksi pimppi. Siinä niitä sitten oli kuvaruudussa useampikin. Sen kymmenminuuttisen aikana ymmärsin senkin, että miten niitä kaksosia ja jopa kolmosia sitten tehdään. Tarvitaan vain useampi pippeli. Jostain syystä päässäni alkoi soida kuvallisen lapsentekosession keskellä musiikkitunnilla laulettu Vesivehmaan jenkka-kappale. ``Siinä meni nuoret sekä vanhat samanlailla, sellaista ei vauhtia ole nähty näillä mailla, vehnämäen muorikin jo hyppäs tasajalkaa, kun jenkan tahti soi vesivehmaalla.``

Kyllähän miehen pitää oppia rakastamaan. Tämä ajatus koputteli pääni sisässä muutettuani pois kotoa. Päätin hankkia oppimismateriaalia.  Materiaaleilla oli outoja nimiä, kuten keskiyön lihajuna. Oppimisvideoiden kieli oli saksa, joten kaikki minkä olen oppinut saksan kielestä, olen oppinut rakkauselokuvista. Minulla onkin täten muutama hyvä aloituslaini päässä jos joskus tanssahtelen saksalaisissa diskoissa. Kaikki tämän materiaalin hankkiminen oli turhaa, sillä sain vihiä tv-tampereelta perjantaisin kello 01.00-02.00 tulevasta aikuiskoulutusvideoluennoista. Järkytyin näkemästäni. Ajattelin, että kanavalta tulee pehmeää, vihjailevaa ja eleganssia erotiikkaa, mutta materiaali olikin suoraan jo jatkokurssikamaa. Moni muukin järkyttyi. Paikallisen sanomalehden mielipidepalstat täyttyivät tuohtumusta täynnä olevien ihmisten kirjoituksista. Esimerkiksi nimimerkillä huolestunut perheenäiti kuvaili ensin yksityiskohtaisen tarkasti mitä oli edellisenä yönä vastaanottimestaan nähnyt ja esitti tämän jälkeen huolensa, että mitä jos pienet lapset pääsevät vahingossa näkemään näin rajua materiaalia. Huoli oli aiheellinen, sillä perjantain ja lauantain välinen yö klo 01-02 onkin pienten lasten suosituinta tv-aikaa. Järkytyin seitsemänä seuraavana perjantaina telkkarin edessä lisää, mutta kahdeksantena perjantaina se kaikki loppui. Huolestuneita vanhempia alkoi olla jo niin paljon, että kanava antoi periksi ja vanhemmat saivat huojentunein mielin antaa lapsiensa katsoa telkkaria koko perjantain ja lauantain väliset yöt.

Huojennus oli ennenaikaista. Perkele pääsi taas kuunnolla valloilleen internetin myötä. Internet on täynnä pornoa. Jokainen on otettu huomioon. Olet sitten kiinnostunut ihan minkälaisesta pornosta hyvänsa, internetissä on kaikki genret. Tutkin sivustoja ihan tutkimusmielessä muutamana iltana vaimon mentyä nukkumaan ja lopetettuani tutkimuset vaimoni herättyä aamukahville, tulin siihen johtopäätökseen, että pitää olla jo ihan helvetin kieroutunut maku jos netistä ei siitä kuvamateriaalia löydä. En uskaltanut kaikkia sivuja aukaista. Esimerkiksi lammas-sana seksin yhteydessä tuntui siltä, että on parempi olla klikkaamatta auki. Mitä on tapahtunut 25 vuodessa? Isäni kuulakärkikynä tuntuu tänään melko viattomalta. Onko nykyisillä kuulakärkikyniä, jossa lammas pudottaa villansa, kun kynän kääntää ylösalaisin? En halua ajatella tätä enää pidemmälle.

Viisas Facebook-kaverini kirjoitti taannoin seinälleni, että parasta pornoa on oma mielikuvitus. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Porno on fantasiaa ja fantasia ilman netin rajua videomateriaalia on parasta fantasiaa. Vain mielikuvitus on rajana. Ja jos suljet silmäsi, etkä näe siellä korkokengissä juoksevaa lammasta, niin olet selvinnyt täysissä järjissä pornoterrorihyökkäyksestä. Tai jos näet korkokengissä juoksevan lampaan, niin omapahan on fantasiasi. Kuka meistä on toisia tuomitsemaan.

pornografiaa