VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 32 ja 33.


Miehenä olemisen  sietämätön paino osat 5-6.

Osa 5:

Piirrä kuvaan perhe.

Se kaikki päättyi siihen, että konttasin pitkin huoneen lattiaa ja nainen edessäni soitti bongorumpuja. Hän käski kuunnella rummun ääntä ja painamaan polvet ja kädet tiukasti lattiaan, niin että ne tulisivat todeksi, osaksi minua. Hän käski minun huutaa asioita, joita olin jättänyt huutamatta. Ja minä huusin. Painoin polveni tiukemmin lattian pintaan ja halusin, että  kaikki sanomatta jääneet sanat tulisivat ulos mustelmina. Valukoon verenä housujeni läpi. Tuntukoon kipuna, jota en ollut halunut tuntea. Kunhan tulisivat. Rumpujen ääni lakkasi. Aika oli täysi. Otin takin naulakosta. Kiitin naista ja lähdin. Istuin kahvilan perimmäiseen pöytään. Join kahvin maidolla. Katselin kahvilan muita asiakkaita ja hymyilin. Hymyilin niin, että kaikki varmasti näkisivät.

Kolme tuntia aiemmin. Nainen katsoi minua syvälle silmiin. Piirrä kuva lapsuuden perheestäsi, hän sanoi. Tiesin olevani huono piirtämään, mutta piirsin silti. Puuväreillä. Käytin punaista ja mustaa. Piirsin neljä ihmishahmoa. Pienimmän heistä piirsin kuplavolkkarin katolle istumaan. Mitä sä näet kuvassa. Mitä halusit piirtää. Nainen halusi tietää. Mä sanoin että siinä on mun perhe. Meidän auto, jonka päällä katolla tykkäsin lapsena istua. Isä nosti. Mä sanoin, että on sunnuntai-ilta. Sellainen kesälämmin lempeä ilta. Kello on ehkä seitsemän. Muita siinä ei ole, koska halusin piirtää vain meidän perheen. Että olisi vain meidän perhe. Että ei olisi ketään muita. Perhe. Sellainen lempeä sunnuntai-ilta. Kohta mentäisiin sisälle ja syötäisiin ranskanleipää. Katsottaisiin telkkaria. Ehkä pelattais jotain. Niin kauan että mä voittaisin. Sitten mentäisiin nukkumaan ja alkaisi uusi viikko. Miksi piirsit suunnuntai-illan, nainen kyseli. Mä olin hetken hiljaa. Olisin halunnut pitää mielikuvan sunnuntai-illasta. Koska se ei voi olla mikään muu päivä, vastasin. Lauantai-iltaisin kuvaan tulisi muita hahmoja. Kolme rivitaloa. Lähes kaikki siinä lähitehtaassa töissä. Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan. Lauantai-iltasta ei voi piirtää lempeätä. Mä laskin aina monta saunakaljaa oli jääkaapissa. Jos oli yli neljä, niin sunnuntai-illastakaan ei tulisi piirustusta. Voisi kiivetä yksin auton katolle. Kuvitella että se liikkuisi ja veisi jonnekin, jossa ei tarvitsisi laskea. Olisi aina sunnuntai-ilta. Lempeä perheilta. Pelattaisiin niin kauan että mä voittaisin. Sellainen tavallinen perheilta. Minkä kuvan piirtäisin lauantai-illasta tai perjantai-illasta tai mitä niitä iltoja oli kun tehdas loppui. Piirtäisinkö isomman mieshahmon makaamaan selällään sänkyyn omassa oksennuksessaan ja pienemmän poikahahmon nostamassa isoa hahmoa ylös ja juoksemassa pihassa yöpaidassa apua. Sellainen tavallinen perheilta. Piirtäisinkö pienemmän poikahahmon kävelemässä huoneita ympäri aina samassa järjestyksessä ennen kouluun lähtöä, pelkäämässä että jos huoneet kävelee väärässä järjestyksessä, niin jotain todella pahaa tapahtuu. Autokolaria poika eniten pelkäsi. Että isä jäisi rekan alle. Mistä poika semmoista päähänsä oli saanut. Sellaisena tavallisena perheiltana. Piirtäisikö sittenkin sen naapurin miehen, joka seisoi päätyhuoneiston asunnossa jalat irti lattiasta. Roikkui kuin nyrkkeilysäkki heiluen ilmassa. Ehkä piti itseään. Nyrkkeilysäkkinä. Vai piirtäisikö perheen isomman naishahmon. Eräänä iltana kaikki naamarit poisottaneena. Niin paljaana kuin ihminen voi vain olla. Siinä piirustuksessa olisi jäljellä vain kaksi hahmoa. Kaksi perheen pienintä hahmoa. Tarvittaisiin enää mustaa tussia. Sellaisena tavallisena jouluaattoiltana.

Mä piirrän sen sunnuntain. Muistanko sen kuvasta. Se kuva perheestä. Äiti ja isä siellä taustalla. Tyttö ja poika heidän edessään. Se kuplavolkkari. Se punainen ihana kuplavolkkari. Sellainen kun perheillä on. Ihan tavallisenä kesäpäivänä. Käydään ajelulla. Torilla mansikoilla ja jäätelöllä. Ei se sen isompaa tarvii olla. Illalla ranskanleipää ja seurapelejä. Sellaisia tavallisia perhepelejä. Niin kauan pelataan, että minä voitan. Sitten voi mennä nukkumaan. Ilman suurempia suruja. Ihana perhesunnuntai.

Osa 6:

Huuto.

Huuda se mikä huutaa sisällä. Anna sille sanat. Mitä se vaikuttaa. Mitä se on vaikuttanut sun elämään. Anna tulla ulos. Tee se näkyväksi. Anna sen kuulua. Anna kuulua. Älä välitä. Älä välitä. Mitä ihmiset sanovat. Ne nyt aina sanovat. Nainen paukutti rumpuaan ja haastoi. Mä konttaisin siinä huoneessa. Mä en ollut enää huoneessa. Mä painoin itseni voimalla kiinni. Kaikkeen siihen. Siinä huoneessa. Mitä se on vaikuttanut. Että mä herään jokaiseen ääneen öisin. Mä katson että kaikki on siinä. Mä varmistan. Varmistan. Että. Maailma. On. Koska en usko että se voisi olla. Miltä tuntuu herätä ja huomata että nukkuu yksin. Lapsena. Ei ketään kotona. Mattoteline. Sieltä näkee koko maailman. Viisivuotiaana. Koko maailman. Valvoo koko yön. Kunnes isä menee nukkumaan. Sammuu sohvalle. Tarkistaa että hengittää. Pitää huolta. On vanhempi vanhemmille. Tai ne hetket kun kaikki onkin hyvin. Pitää tuntosarvet ylhäällä. Haistaa. Aistia. Huolehtia. Piristää. Olla saatavilla. Kiltti. Olla helppo. Kiltti. Saatavilla. Huolehtia. Haistaa. Aistia. Piristää. Pitää tuntosarvet ylhäällä. Olla vanhempi vanhemmille. Olla kiltti. Riisua kengät jalasta. Olla valmiina. Mitä se vaikuttaa. No mitähän se vaikuttaa. Piirränkö kuvan tästä illasta. Sama poikahahmo edellisestä piirustuksesta. Kulkee tuntosarvet ylhäällä. Aistii. Haistaa. Huolehtii. Piristää. On helppo. On kiltti. Taipuu. Venyy. Paukkuu. Vierellään naishahmo, joka näyttää peilin. Haastaa. Vihjailee. Vittuilee. Rakastaa. Toisella puolella pieni tyttöhahmo, jota pojasta mieshahmoksi kasvanut kasvattaa. Huolehtii. Rakastaa. Huolehtii. Ylihuolehtii. Kaikella sillä opitulla. Kaikella sillä. Mitä. On. Mihinkään. Muuhun. Kukaan. Ei. Pysty. Nainen lyö rumpua kovempaa käskien huutaa kovempaa ja mä huudan ne viimeiset lauseet kovempaa kuin koskaan ennen olen huutanut ja mä huudan ne kymmenien vuosien takaa tulevat sanat, jotka ovat kieräneet verenkierrossani ja niitä sanoja ei ole kuullut kuin rumpuja soittava nainen ja minä, mutta niiden sanojen voima näkyy kasvoillani kahvilan muille asiakkaille ja muutamat heistä vastaavat hymyyn ja se on kaikki mitä siltä hetkeltä tahdon.

this love