VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 26 ja 27


Miehenä olemisen sietämätön paino osat 1-2

Osa 1:

Suomen homoin hetero.

Tämä on tarina miehestä. Tarinan mies voi olla totta tai johdannaista. Onko sillä nyt mitään merkitystä. Koko elämähän on pelkkää käsikirjoittamatonta näytelmää. Illuusiota jostain, jota ei oikeastaan edes ole. Kutsukaamme tarinan miestä nimellä T. Hänen ikänsä lähenee elämän keskipäivää. Mies on tarinan päähenkilö, mutta samalla oman elämänsä sivuhenkilö. Asiaa selviää jollakin sivulla lukijoille. Mies tykkää vaniljajugurtista, mutta ei osta sitä kaupasta, koska sitä ei lue kauppalapussa. Hänen ihonsa on tatuoitu kauttaaltaan tyttölapsen nimellä, joka ei kuitenkaan näy muille. Hän on nimen merkitsemä ja ylpeämpi siitä kuin mistään. Häntä ympäröi toisten rakentamat seinät, jotka hän on saanut ympärilleen toisten lainaamilla rahoilla. Samoja seiniä asuu hänen kanssaan kumppani, vaimo, rakastettu, millä nimellä häntä halutaankaan kutsua. Miehellä on ollut niitä ennekin, mutta nyt ne edustavat miehelle vain nimiä ja hajanaisia muistoja. Tarinoita, jotka jäivät kirjan puoliväliin. Lopuille tyhjille sivuille on piirretty kukkasia ja perkeleiden kuvia. Ne ovat kirjahyllyn ylärivillä, joihin kukaan ei ikinä enää koske. Miehellä on menneisyys, jonka hänen terapeuttinsa yrittää saada puuväreillä värittäen esille. Mies värittää ja kaikki hänen lapsuutensa marmorikuulat alkavat valua hänen sormienväleistään. Mies herää aamuisin ja ajattelee ensimmäiseksi, että yllättävän vähän on paljon. Että kolmella sanalla voi tuntemattoman ihmisenkin saada iloisemmaksi. Puhumattakaan oikealla hetkellä laukaistulla hymyllä. Se paikkaa jo umpeen maailman vartaloon ammutut reiätkin. Mies uskoo lapsenomaiseen voimaan. Että herkkyys voittaa suurimmatkin lihakset. Että julkinen itkeminen voittaa 150 kiloa penkkipunnerruksessa. Tarinan mies tykkää pissata istualtaan. On lukuisia syitä miksi tarinan mies saa turpaansa aamuöisessä grillijonossa. Siinä maisemassa 150 kiloa penkkipunnerruksessa voittaa uskalluksen julkiseen itkemiseen. Miehen rakastama nainen, kutsutaan häntä vaikka nimellä H on suorasanainen. Hän ei säästele. Mies ja nainen olivat yhdessä matkalla. Mies osti kaupasta oluen. Hänellä ei ollut avaajaa. Mies yritti avata korkkia miljoonin tavoin. Onnistumatta. Nainen otti pullon, painoi sen hotellihuoneen ikkunalautaa vasten, painoi kädellä ja korkki oli irti. Mies tanssi riemusta ja sanoi naiselleen, että olet äijä, jota olen aina hakenut. Nainen pyöritteli päätään puolitosissaan, katseli peilin edessä tanssivaa miestään ja sanoi miehelle, että olet ehkä suomen homoin hetero. Mies meni vessaan. Laski pöntön reunuksen alas. Istui pissatakseen ja tunsi ylpeyttä naisen sanomisesta. Yöllä unen kiertäessä miestä korppikotkan lailla, hän mietti että riittääkö. Että onko hän tarpeeksi riittävä. Että vittu onko hän tarpeeksi riittävä.

Osa 2:

Onpas meillä kuuma

Mies nimeltä T tietää usein mitä tahtoo. Yhtä usein hän jättää sen sanomatta. Nainen nimeltä H ei jätä koskaan sanomatta. Silloinkaan kun hän ei ehkä edes tiedä. Siinä epätasapainoisessa tilassa T ottaa keinovalikoimistaan sen tutun ja turvallisen. Jo lapuudesta asti käytetyn miellyttämisen jalon taidon. H esittää tahtonsa, jonka T toteuttaa, vaikka ei haluaisi. H pysyy tyytyväisenä ja T näkymättömänä. Päivät, viikot ja vuodet kuluvat, kun T toteuttaa H:n rakentamaa arkea. T katsoo televisiosta sietämättömän huonoja ohjelmia. T asuu talossa, jossa hän ei haluaisi asua. T katsoo tulevan viikon ohjelmansa H:n kalenterista. Hänellä itsellään kalenteria ei ole. Mitäpä T sinne edes laittaisi. T on vapaaehtoisesti rakentanut itsestään H:lle maskotin, jota H raahaa mukanansa kalenteriinsa merkittyihin paikkoihin. T on helppo ottaa mukaan. Tulee toimeen kaikkien kanssa. On miellyttävä. Ei rähise. Pyytää lupaa käydä vessassa istumapissalla. T tietää, että miellyttämällä muita saa maailman pysymään paikallaan. T:lle on tärkeä päästä kysymään muilta, että mitä heille kuuluu. Se ei ole merkittävää kysytäänkö häneltä. Ei häneltä sitä silloinkaan kysytty, kun hän 10-vuotiaana käveli ennen kouluun lähtöä kotinsa kynnyksien päältä tietyn saman kaavan mukaan, että maailma pysyisi sen päivän paikallaan. Yksi väärä askel ja joku osa maailmasta halkeaisi. Lauantai-ilta täyttyisi äänistä keittiössä ja tyhjistä pulloista pöydällä. T:llä on opittu taito. Hän näkee ihmisten kuoren läpi. Jos joku sanoo hänelle, että kaikki on hyvin, T näkee heti, että ei ole. T tarkkailee ympäristöään. Tekee tulkintoja ja käyttäytyy tilanteen vaatimalla tavalla. Jos joku on alakuloinen, T ottaa hauskuttajan roolin. Jos joku on vihainen, T ottaa lepyttäjän roolin. Jos joku on erimieltä kuin hän, hän vaihtaa mielipidettään. Hän pitää itseään kynnyksenä, joiden päältä kanssaihmisten on astuttava tietyn kaavan mukaan, jotta maailma pysyisi sen päivän paikallaan. H on oppinut kaavan. Hän tietää, että illalla heidän mentyä nukkumaan lusikka-asennossa, T sanoessaan, että onpas meillä kuuma, T tarkoittaa, että menepäs kauemmaksi siitä, haluan nukkua. T ei osaa sanoa sitä lujemmin. T ei halua loukata. Ketään. Ikinä. Vaikka syytä olisi joskus törkeäänkin loukkaukseen. Jossain vaiheessa T väsyy. Hän huomaa, että häneltä ei kysytä enää mitään. Kaikki tulee ilmoituksena. H ilmoittaa, että meille tulee viikonlopuksi vieraita. T miettii kysyttiinkö häneltä onko se ok. T alkaa tuntea olonsa jyrätyksi. Hän pienenee entisestään. Hakee eteisestä kengät ja takkinsa. Menee baarin ovesta sisään. Tilaa juoman. Näkee tiskin toisella puolella naisen, jolla ei ole vielä nimeä. Siirtyy hänen viereensä. Esittelee itsensä mieheksi, joka suostuu naisen jokaiseen ehdotukseen, niin sinä iltana kuin seuraavat kymmenen vuotta, kunnes tulee taas se ilta, jolloin mies ei enää jaksa suostua.

creep