8. Luku

Mirkku ja Arska.


Kirkas alkukesäinen ilta-aurinko sai Mirkun siristämään silmiään. Hän kääri vapisevilla käsillään sätkää ja katsoi vieressä istuvaa Arskaa.
-Arska, oonko sanonu, että kun sun nimen kirjaimet sekoitetaan, niistä tulee rakas?
Arska katsoi lasittunein silmin Mirkkua ja nosti pullon huulilleen.
-Mirkku, meiltä loppuu viina.
Puistossa ei ollut muita kuin he. Ohikulkevien ihmisten katseet huomasi, vaikka he istuivat heihin selin.

Arska taivutti itsensä selälleen. Korkealla taivaalla lentokone teki valkoista viivaa. Näytti aivan kuin joku piirtäisi siniselle paperille viivaa valkoisella tussilla.
-Mä näin yöllä unen. Taas sen saman painajaisen lapsuudesta, jossa isä makaa oksennuksessa.
-Millanen sä olit lapsena Arska, Mirkku keskeytti.
-En mä paljon muista. Huomaamaton ja kiltti. Mä yritin olla mahdollisimman helppo ja käyttäytyä niin, ettei isä ainakaan mun takia alkais juomaan. Mä muistan ne kodin kynnykset. Kävelin ne aamuisin ennen kouluun lähtöä samassa järjestyksessä. Eteisen kynnykseen oli astuttava kahdesti ja makuuhuoneen kerran. Myöhemmin tuli muitakin tapoja. Mulla oli sellaset marmorikuulat, joita piti heitellä niin, että ne kaikki osuu toisiinsa. Mä ajattelin, että jos ne ei osuis tai astuisin kynnysten päälle väärässä järjestyksessä, isä alkais juomaan. Kyllä se työnsä hoiti, ei se sillon juonu, mutta sit kun tehdas meni ei jääny kun se juominen. Mä muistan sen juhannuksen. Olin ehkä 10. Mä keinuin pihan keinuissa. Kaikki mun ympärillä olevat aikuiset joi. Mä näin kun isä hoippui kotiin sisälle. Menin myöhemmin perässä ja näin kun isä makas sängyssä selällään yltäpäätä oksennuksessa. Lääkintämiehet sanoi että tukehtuminen. Mä päätin, että en koskaan juo viinaa. Parikymppisenä löysin maailman ihanimman naisen. Se sano, että puhu paha olo pois. En mä puhunu, mä join se pois. Join sen naisenkin pois. En mä sitä syytä. Mä valitsin viinan. Ihan niinku isäni.

Mirkusta näki ahdistuksen. Sen silmistä melkein pystyi lukemaan sen mitä se seuraavana kertoi.
-Mä muistan sen hengityksen. Vieläkin haistan makean sikarin tuoksun sen hengityksestä. Hengitys tuli ihan lähelle ja se syveni. Mä olin ihan liikkumaton ja oli pimeää. Muhun sattu, mutta isä silitti samalla mun päätä. Se sano, että tämä on isän ja Mirkun oma salaisuus. Isä anto mulle salaisuuden jälkeen suklaata. En mä äitille kertonu ku vaan, että isä antaa suklaata. Äiti oli huolissaan vaan mun hampaista. Että isä pilaa mun hampaat. Ei se tienny, että se saatana pilas multa kaikki. Se pilas mun lapsuuden, naiseuden, se pilas saatana kaikki, koko elämän. Siinä ei yhdet hampaat paljoo tunnu, kun  koko tulevaisuus on raiskattu. Mä en voi vieläkään olla pimeessä ja ei.. En mä voinu ketään oikeesti lähelle päästää pitkään aikaan. Sit mä päästin. Se olikin hyvä mies. Se ei satuttanu mua. Mut ei musta vaan ollu siihen. Mulla oli liikaa arpia ja mä valutin niitä sen miehen päälle. Se oli vaan liian raskasta meille molemmille.Mä käärin sätkän.

Jos joku olisi katsonut aurinkoa Mirkun silmien läpi, niin aurinko olisi näyttänyt valuvan hiljalleen kohti maata. Pieni tuulenvire sai Mirkun kyyneleen liikkumaan poskea pitkin kohti Mirkun korvaa.
-Arska, oonko mä koskaan sanonu, että jos sun nimen kirjaimet sekoitetaan, niin niistä tulee rakas?

http://www.youtube.com/watch?v=iyfu_mU-dmo

7. Luku

Beibe sä oot mun honeymoon.

 Häät. Ne olivat kauniit. Kun näkee vaimonsa ja tyttärensä kävelevän kirkon käytävää pitkin, pitää olla kiveä jos pystyy olemaan itkemättä.  He olivat niin kauniita. Vaimoni muodosti kirkkosaliin sateenkaaren, jonka päässä hän seisoi. Kävelin sateenkaaren päähän ja otin aarteeni. Vihkitilaisuus oli kuin runo, jonka säkeet upposivat syvälle. Päivä ei voinut paremmaksi tulla. Se oli kauneutta. Kauneutta.

Neljän päivän kuluttua. 

Seison paskahuussin takana kumisaappaat jalassani ja näppylähanskat kädessäni. Kaivan lapiolla maahan kuoppaa, jonne on tarkoitus heittää huussin paskaämpärin tuotokset.  Hakkaan lapion syvälle multaan, jonka uumenista kaivautuu esiin matoja, vanhoja jätöksiä ja kiinalaisia työläisiä riisipellolla. Kun kuoppa on tarpeeksi syvä, otan huussista paskaämpärin ja tyhjennän sen kaivamaani kuoppaan. Kiinalaiset työläiset huutavat. Huomaan, että ämpärin reunaan jää jotain ruskeaa. Suljen silmäni ja en ole huomaavani sitä. Vaimoni tuo minulle vessapaperia sanoen, että irrota se paperilla. Kadun aiempia sanojani.  Olen moneen kertaan ihannoinut parisuhteen arkea. Pitänyt sitä suhteen kulmakivenä. Siinä hetkessä, rapsuttaessani ihmiskakkaa huussin ämpäristä minulle työnnetään arki vasten kasvojani ja minun on pakko pysyä sanojeni takana. On keskiviikko. Ulkona on kaunis ilma. Häistämme on neljä päivää. Minä seison paskahuussin takana, rapsutan näppylähanskat kadessä ihmiskakkaa vessapaperilla. Mitä häiden jälkeen tapahtui? Miten minä huussi taakse olen joutunut?

Sunnuntai aamuyö kello 02.10. 

Tulemme taksilla hotellille. Hääyö edessä. Olemme odottaneet tätä hetkeä jo useamman tunnin ajan. Emme olisi malttaneet odottaa, mutta vieraiden takia oli pakko. Vihdoinkin häiden odotetuin hetki on käsillä. Taksissa oli jo olo, että emme malta pysyä housuissamme. Minun on pakko tunnustaa, että tein sen jo kerran hääjuhlan aikana. Yksin, vessassa. En mahtanut itselleni mitään. Himo oli liian suuri, mutta nyt ei tarvitse enää pidätellä. Avaamme huoneemme oven. Riisun päältäsi korsetin. Minä potkaisen kenkäni kaaressa huoneen nurkkaan. Otamme toisamme kädestä kiinni ja hyppäämme sänkyyn. Siellä se meitä odottaa. Olin tuonut sen päivällä jo valmiiksi sänkyyn, kun kävin kirjautumassa hotelliin sisään. Ipad. Ihana ipad. Kone auki ja siinä se on silmiemme edessä, Facebook. Annamme himollemme vallan. Kävin juhlien aikana yhden kerran Facebookissa, kännykällä vessassa. Salaa. Nyt voimme tehdä sen ilman salailua. Olemme naimisissa, ilmoitamme Facebookissa. Sinä saat päivitykselle melkein 150 tykkäystä. En ymmärrä sitä vieläkään. Itse en ole puhunut elämässäni niin monen ihmisen kanssa. Vietämme kiihkeän tunnin Facebookin parissa ja nakuttelemme näppäimistöä kuin kiimaiset oravat. Viimein raukeina ja kaikkemme antaneina nukahdamme sylikkäin sänkyymme Ipad välissämme. Hääyö saa arvoisensa lopun.

Maanantai-aamu kello 07.08 

Aloitamme häiden jälkeen viikon loman. Kuherruskuukausi, honeymoon. Nukumme suu auki, kuola valuen maanantai-aamuna. Kello on vähän yli seitsemän. Ovikello soi. Sen jälkeen rapinaa. Ovi aukeaa. Kaksi remonttimiestä työntyy ovesta sisään. Koira haukkuu. Nousen sängystä ja menen bokserit jalassani katsomaan. Me tiesimme, että meillä alkaa maanantaina vessaremontti. Se ei mitenkään päässyt meitä yllättämään. Pienenä yllätyksenä tuli, että jo kello 07.15 vessassamme seisoo kaksi remonttimiestä, joista toinen ruuvaa saman tien vessanpönttömme irti. Kumpikaan meistä ei ehtinyt käydä siinä ennen sitä. Kupla otsissamme alamme tehdä lähtöä evakkoon. Mökki maalla odottaa meitä. Kahden ja puolen viikon honeymoon maalla. Takkatulen räiskyntää,  ihania romanttisia iltoja auringonlaskua katsellen, yösaunomista, yöuintia, rakastelua karhuntaljan päällä ja sylikkäin pussailua aamusta iltaan. Mitäpä muutakaan vastanaineet voisivat keksiä?

Maanantai kello 19.00

Mökillä. Kävimme ostamassa maalia. Huomenna maalaisimme takan valkoiseksi. Aamusta. Iltapäivällä ruohonleikkaamista ja autonpesua. Tänään tiskausta. Lupaudun tiskaamaan. Kävelen tiskialtaan vierelle ja ajattelen laskea altaaseen vettä. Ei hanaa. Pitää lämmittää vesi  ja hakea kaivosta tai joesta kylmä vettä. Olen aivan solmussa. En tiedä missä järjestyksessä tehdä mitäkin ja vaimoni ihmettelee tyhmyyttäni. Sanon, että ennen viime kesää olen ikävuosieni 20-36 välillä ollut yhden yön mökillä ja silloinkin piti osata vain juoda kaljaa. Ja kylläpä sen osasinkin. Nyt minulle työnnetään käsiin kaiken maailman kuuppia ja viikatteita, joista en ole ennen nähnyt edes kuvia. Tiskaan kiltisti ja ajattelen, että tehdään ensiksi nämä työt ja sitten levitellään takan ympärille talja ja rakastellaan koko loppu loma. Ensin tosin pitää maalata takka.

Maanantain ja tiistain välinen yö.

Herään pissahätään. Ei sisävessaa. Kävelen peloissani pihan poikki huussiin. Tuhannet vaanivat silmät seuraavat askeleitani. Aivan takanani rapsahtaa jokin oksa. Juoksen peloissani huussiin, laitan oven lukkoon ja avaan kannen, josta avautuu näkymä huussiämpäriin.  Kiroan itseäni, että olen tottunut pissaamaan istualtaan. Istun reiän päälle ja laitan pyllyni alttiiksi kyykäärmeille, ahmoille ja lepakoille. Olen varma, että kun nousen reiältä, pyllystäni roikkuu ahma tai jokin muu petoeläin. Hengitän syvään ja lausun äänen, että olen rohkea, selviän näistä viikoista, olen rohkea, selviän näistä viikoista. Juoksen kovempaa kuin ikinä takaisin sänkyyn. 

Perjantai-ilta.

Aurinko piirtää säteillään värikästä viivaa tuvan seinille ja lattioihin. Istumme sohvalla vierekkäin. Ilta on kaunis ja häistämme on pian viikko. Saimme häistä kuvat, joita katsomme yhdessä tohkeissamme. Olemme odotelleet kuvia malttamattomina ja nyt ne ovat edessämme. Ihana ilta, uusi väri takassa, auringon lasku, sinä näytät kauniilta. Pidän kättäni olkapäälläsi. Vietämme romanttista iltaa yhdessä,  sinä, minä ja viikon vanha anoppini, joka saapui mökillensä viikonloppua viettämään.

18.5.2013 Kalevan kirkko, vihkiminen.

Vihkipappimme sanoi puheessaan kauniin ja viisaan lauseen. Avioliiton tarkoitus ei ole, että tulee itse onnelliseksi vaan se, että tekee toisen onnelliseksi. Muutama viikko sitten julkaistiin tutkimustulos, jota monet lehdet uutisoivat. Oli tutkittu, että lapsen saaminen ei lisää ihmisten onnea. En ymmärtänyt koko ajatusta. Ei kai se voi pääasia olla, että vanhemmat tulevat lapsesta onnelliseksi, vaan että vanhemmat tekevät lapsen onnelliseksi. Niin kai se on parisuhteessakin. Minä voin tehdä sinut onnelliseksi ja pyrin siihen elämäni jokainen päivä ja sinä voit tehdä minut onnelliseksi. Näin olemme molemmat onnellisia. Yksinkertaista. Papin lause oli viisas. Se oli humaani. Erosin kirkosta muutama vuosi sitten johtuen kirkon tekopyhyydestä. Se julistaa rakkauden sanaa, mutta silti julmasti erottelee kuka saa rakastaa ja kuka ei. Kirkko saisi hävetä asennettaan. Siltikin liityin kirkkoon uudelleen ja häittemme jälkeen en aio enää erota. Papin lause toisen onnelliseksi tekemisestä teki minuun vaikutuksen. Uskon, että kirkko tulee järkiinsä ja päästää pian luoksensa kaikki luoksensa haluavat. 

Rakas vaimoni, tänään on lauantai. Olemme mökillä kahden. Pysy siinä sohvalla. Tulen pian luoksesi. Istutaan sylikkäin ja pussaillaan. Aion tehdä sinut onnelliseksi. Tänään ja silloin kun jalkamme ei enää kanna ja kasvojamme koristaa monet syvät uurteet.

YUP- rakkaus on pesti hulluuteen 

6. Luku

Kirje vaimolleni.

Varastin tämän idean. Maailma on jo niin vanha, että kaikki ideat ovat jo käytettyjä. Vuonna 1968 runoilija/kirjailija Pentti Saarikoski kirjoitti kirjan Kirje vaimolleni. Se on rehellinen ja avoin teos osoitettuna hänen neljännelle vaimolleen. Sitä ideaa en Saarikoskelta halua varastaa. En halua neljättä vaimoa. Tämä toinen saa riittää ja jos jostain syystä ei riitäkään, niin älkää rakkaat ystävät ja sukulaiset tulko sitä kolmatta enää todistamaan.
Kirjoitin sinulle kirjeen, jonka tulen hääjuhlassa sinulle lukemaan. Sujautin kirjeen vaaleanpunaiseen kirjekuoreen ja suihkautin pinnalle vähän partavettä. Menneniä. Loput pullosta juon ennen kirjeen lukemista, niin jännitys häviää. Se on rakkauskirje. Muistatko, kun lapsuudessa ja nuoruudessa kirjoitimme niitä ja lähetimme? Minä ainakin kirjoitin paljon. Aika paljon vähemmän sain niitä takaisin. Yksi suurimpia pettymyksiä oli vuonna 1984, kun silloisen parhaan kaverini kanssa kirjoitettiin Neumannille kirje. Dingo oli suosionsa huipulla ja Neumann sen näköinen, että häneen rakastuivat lapset ja koiratkin. Joka päivä juoksimme koulusta katsomaan, josko Neumann olisi vastanut. Ei ole vastannut vieläkään. Pitäköön tunkkinsa, dorka!

18.5.2013

Hei Rakas.

http://www.youtube.com/watch?v=905tDdGHIDA

Sinusta tulee tänään vaimoni. Meidät vihitään kello 15.00, jonka jälkeen olemme aviopari. Eihän sillä suhteen nimellä ole mitään väliä. Meidän suhteemme nimi on tästä päivästä lähtien avioliitto. Voimme vaihtaa facebookiin kihloissa käyttäjän sen ja sen kanssa tilalle avioliitossa käyttäjän sen ja sen kanssa. Papin aamen ei tätä liittoa vielä siunaa, vaan facebook-päivitys. Tehdään se heti huomenna. Kihlauspäivitys julkaistiin vuosi varsinaisen tapahtuman jälkeen. Se oli aika pitkä aika. Pian kävelet kirkon käytävää pitkin. Sinua saattavat tyttäreni ja kummipoikasi.  Se kuva, joka piirtyy verkkokalvoilleni, ei häviä sieltä koskaan. Se tulee olemaan kaunein näkemäni kuva ikinä. Siinä kuvassa on kaikki mitä mies tarvitsee. Siinä kuvassa on elämän kauneus ja tarkoitus.

Runsaat kaksi vuotta sitten olin edessäsi niin paljaana kuin ihminen voi vain olla. Tai oli minulla pyyhe ympärilläni ja makkara kädessäni.  Sydän pumppasi verta niin kovaa tahtia, että osa verestä valui saman tien pois kasvojeni haavoista, jotka olin nyrsinyt  hetkeä aiemmin pimeässä saunassa tylsällä partahöylällä, kun ajattelin, että onhan miehen naama sileäksi saatava kosinnan hetkellä.  Olin vähän paniikissa. Suunnittelin, että se olisi  täydellinen hetki  kosia, makkaraa paistaessa, illan hämärtyessä, takkatulen loiskuessa. En vienyt sinua näsineulaan enkä Pariisiin kiipeämään siihen rumaan torniin. Alunperin ajattelin, että pyytäisin sinua hyppäämään kanssani laskuvarjolla Tandem-hyppyä ja kun varjo olisi auennut ja olisimme liidelleet yhdessä vapaana kuin linnut , pyytänyt sinua vaimokseni  ja selitellyt, että tuo laskuvarjo olisi vertauskuva tulevasta avioliitostamme. Varjon lailla liitäisimme tuulten vietäminä, mutta yhdessä ohjaisimme sen turvallisesti maan pinnalle. Sitten ajattelin, että ajatus on ihan hirveää kuraa ja minulla on korkeanpaikankammo. Ei, minä en pidä amerikkalaisesta höpöhöpöromantiikasta. Se on teennäistä ja ennen kaikkea sairaan kallista. Sitä vastoin rakastan arjen romantiikkaa. Siihen kuuluu kosinta samalla kun käristää takan äärellä kolmatta makkaraansa. Siihen kuuluu hääjuhla jossakin oman kaupungin paljon hienommassa tornissa kuin se pariisilainen rautarotisko.  Arjen romantiikkaa voi harrastaa missä vain. Se on ilmaista ja vain mielikuvitus on rajana.  Rakas vaimoni, ensimmäinen asia, jonka yhdessä opettelemme, on arjen romantiikka. Olemme siinä jo ihan ok, mutta voimme olla vielä parempia.  Kymmenen vuoden kuluttua olemme arjen romantiikan mestareita ja alamme kirjoittamaan siitä kirjasarjaa, kuinka tehdä omasta arjesta romanttisempaa. Maarit Tastula kutsuu meidät Punaiseen lankaan ja kirjat myy kuin häkä ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja sen jälkeen voimme harrastaa sitä amerikkalaista höpöhöpöromantiikkaa ja heti ensimmäiseksi matkustamme Pariisiin katsomaan sitä rautarötisköä.

Jos minun pitäisi nimetä neljä elämäni suurinta ja tärkeintä asiaa, niin ne olisivat nämä kronologisessa järjestyksessä. 
  1.Seinäjoki 1995  Faith No Moren ja Bad Religionin keikka Provinssirockissa .  Nuoruus, vapaus ja retkikeitin, jonka käyttö sytytti palamaan puiston pöydän. Yöuniksi riitti, kun kurkisti teltan oviaukosta sisään. Maailmassa ei ollut ovea, jota ei olisi halutessaan saanut auki.
 2. Tampere 14.10.2006 lapsen syntymä . Mikään ei muuta miestä niin paljon kuin lapsen syntymä. Ja parempaan suuntaan. Minulla on ihanin tytär, mitä maa päällä kantaa. Se tunne, kun kävelee iltapäivällä päiväkodin pihaan ja näkee, kuinka lapsi lähtee juoksemaan kohti, kädet ylhäällä. 
 3.  Oulu 14.4.2009.  Jypin ensimmäinen Suomen mestaruus.  Voitoin 4-0 Kärppiä vastaan.  Viimeinen maali viimeisessä pelissä tyhjiin ajassa 58.52 Juha-Pekka Hytönen ja kannu kentälle. Huhuhuh. Vieläkin mieli liikahtaa.
 4. Tampere 14.3.2010.  Ravintola G:n tanssilattia.  Kaverini  kanssa tanssitaan Lady Gagan Alejandroa. Tanssilattian reunalla katse.  Kaikki pimenee. Kaikki kirkastuu. Pimenee, kirkastuu, yhtä aikaa.  Varovaista tunnustelua, muutamia sanoja, puhelinnumeron vaihtelua, neljä kuukautta hiljaisuutta, kunnes...
Tampere 10.7.2010. Ravintola G:n tanssilattia. Kaverini kanssa tanssitaan Lady Gagan Alejandroa. Panokset kovenee. Pitää tanssia kovemmin, korkeammalta, voimakkaammin. Tanssilattian reunalla katse. Aika alkoi kelata taaksepäin ja pysähtyi maaliskuuhun, joka seisoi kevään ensimmäisenä lämpönä tanssilattian reunalla.  Kaikki kirkastuu . Kaikki on selvää. Loppuillasta puhekontakti. 10 minuuttia aikaa selvittää koko elämäntarina. Tein sen kuudessa. Se oli elämäni paras puhe. Kultaseni, sen johdosta sinusta tulee tänään vaimoni. Muistatko mitä silloin puhuin? Minä en muista, mutta sen tiedän, että siinä puheessa ei ollut yhtään turhaa sanaa. Siinä illassa ei ollut yhtään turhaa minuuttia. Eteemme heitettiin punainen matto, jota pitkin vieläkin kuljemme.

Kultaseni, kirjoitan tätä iltana, jolloin olet poissa.Kello lähenee yhdeksää. Ulkona maaliskuinen tuuli puhaltaa talvea kauemmaksi. Kynttilät huoneessa tekee tilasta jotenkin luontevamman. Mietin tämän tarkasti ja ostin iltaa lämmittäkseni punaviiniä. Se on korvike. Toinen minua lämmittävä on ajatus siitä, että huomenna sinä olet niin lähellä, että voin upottaa sormeni hiuksiisi ja koskettaa huulillani sinua. Sinä olet ajatuksena tässä tilassa niin läsnä, että pystyn miltei kuulemaan hengityksesi. Se on ääni, jonka haluan kuulla viimeiseksi illalla kun nukahdan ja ensimmäiseksi aamulla kun herään. Olkoon päivä välissä mikä tahansa. Olemisen merkitys on päivän molemmin puolin. Sinä olet merkitys. Kaikki on kaikessa, kun hetki ennen heräämistä painaudut vasten minua tai kun hetki ennen nukahtamista painaudun vasten sinua.

Luin vanhoja kirjeitäni. Kirjeissä etsin kuumeisesti jotain. Etsin kauneutta. Etsin tarkoitusta. Kaiho, kaipuu ja ikävä jotain tuntematonta kohtaan lyö läpi. Tänä iltana, siinä tilassa, niiden ihmisten ympäröimänä ja sinuun vihittynä ajattelen, että olen vihdoin löytänyt. Olen levollinen, toiveikas ja rakastunut. Sinun vieressäsi, sinun ulkopuolella ja sinun lähelläsi tunnen jotain, mitä en ole koskaan tuntenut. Tunnen olevani kotona. Me olemme koti. Sinä, tyttäreni,minä ja koiramme. Me olemme perhe. Se on parasta. Se on ihan parasta. Kaikki muu on rekvisiittaa, sivuosaa.  Tunnen olevani siellä, mihin olen kaivannut ja halunnut aina päästä. Sinä olet kääntänyt minussa sivun. Sinä olet kaunis. Sinussa on enemmän kuin kenessäkään toisessa. Olen romantikko. Rakastan ja ikävöin sinua joskus jopa liikaa, mutta mielummin yhdellä yli kuin yksi liian vähän.

Minä rakastan sinua. Rakastan sinua, koska olet Sinä. Älä muutu, pysy samanlaisena. Sinä olet kauniimpi kuin kukaan. En voisi kuvitella muita kuin sinut. Olen etsinyt sinua. Niin kauan kuin rakastat minua, pysy minussa. Muuta en toivo. Tänään sinä rakastat minua ja toukokuun valo hyväilee minua. Huomenna tulee aamu. Aina tulee uusi aamu . Niin on hyvä. Vuodet vaihtuvat, tulee uusia vuosikymmeniä ja sinä olet siinä, vierelläni. Nuoruus, keski-ikä, vanhuus, samantekevää. Jos sinä olet läsnä, kuljet vierelläni, niin maailmani on enemmän ja se on valmis. Se on iätön. 
Minä rakastan sinua.

Minä rakastan sinua.
Dave Lindholm lauloi laulussaan, että pitääkö se todistaa monin sanoin. Ehkä ei. Tässä todistin sen 1150 sanalla. Huomenna todistan sen kosketuksin ja suudelmin ja ensi vuonna tahdon todistaa sen monin tavoin. Rakkaus on sanoissa, rakkaus on teoissa. Rakkaus on lusikassa ihan kummin päin vain. Rakkaus on riitana välillämme ja vahvassa kosketuksessa, jonka voimasta pysyisimme paikallamme, vaikka sänky otettaisiin pois altamme.
Haluan pysyä sinussa ja toivon, että sinä haluat pysyä minussa. Niin kauan kuin se halu pysyy, meillä ei ole mitään hätää. Meillä on koko loppuelämä aikaa.  
Kiitos että olet siinä, sinä. Kiitos että tulet vaimokseni. Kiitos että sytytit minussa taas tämän tunteen, tämän ilon, tämän rakkauden. Elämän. Halun. Tänään on toukokuun 18.päivä ja ulkona kesäinen tuuli hyväilee poskeani. Vai oletko se sinä. Lempeä se kosketus on. Tämä on vuoden paras päivä. Sinä olet puolisoni nyt.

Rakkaudella Sami

P.S. vastaathan pian

p.p.s. tämä ei tullut häätanssiksemme, mutta sanoin, että jossain kohtaa otan tämän esille.  

 Tämä on meille.

http://www.youtube.com/watch?v=KrbiRBDHwrU

5. Luku

Kai joskus on vain pakko mennä.


Joka kerta se satuttaa. Vaikka myöhemmin ajattelee sen olleen pelkästään hyvä ratkaisu, niin siinä hetkessä se satuttaa. Tulee outo surun, ahdistuksen ja helpotuksen sekainen tunne. Kuulin kerran erään lapsensa onnettomuudessa menettäneen isän sanovan, että menetyksen keskellä surun mukana tulee myös helpotuksen tunne. Ei tarvitse enää pelätä pahinta, kun se pahin on jo tapahtunut. Ei tarvitse pelätä. Jää vain kipu, ikävä ja loputon suru. Parisuhteessa mennään niin lähelle toista kuin vain pääsee ja annetaan itsestä kaikki mitä on annettavana. Luovutetaan osa itsestä toisen käyttöön ja luotetaan siihen, että siitä pidetään hyvää huolta. Eron hetkellä osa itsestä jää sitten sille toiselle. Hän vie sen mukanaan ja itse vie mukanaan osan hänestä. Se jättää ihmiseen tyhjän kohdan. Se jättää epäilyksen, että voiko enää uudestaan luottaa. Se jättää epäilyksen, että uskaltaako antautua toiselle uudestaan. Käytetäänkö minua väärin. Eron hetkellä ei usko enää rakkauteen. Ihmiseen jää toisen ihmisen kokoinen tyhjä tila.

Olen kokenut jättämisiä ja jätetyksi tulemisia. Olen ajatellut, että niin tämän on pitänyt mennä. Kaikella eroilla on ollut tarkoituksensa. Kaikilla suhteilla on ollut tarkoituksensa. Jokaisessa olen ollut täysillä mukana ja halunnut niiden kestävän loppuun asti. En ole koskaan halunnut vain kokeilla, että toimiikohan tämä suhde. Sinä olet ollut elämäni siinä hetkessä tärkein ihminen minulle. Olen sittemmin ajatellut, että nuoruudessa tapahtuneet jättämiset ja jätetyksi tulemiset eivät ole olleet niin isoja juttuja, mutta kyllä ne silloin siltä tuntuivat. On tuntunut kuin sydäntä olisi revitty ulos rinnasta ja sen tilalle laitettu jokin valtava kivi.
Kyllä se sattui kun erään baari-illan jälkeen sanoit, että olit yötä kaverisi luona, vaikka et ollut.
Kyllä se sattui, kun matkustin junalla kertomaan sinulle, että en tahdo olla suhteessa kanssasi, koska asumme eri kaupungeissa ja pelkään sen johtavan väärään tekoon.
Kyllä se sattui, kun kesken elokuvaillan täysin puun takaa kerroit, että voitaisiinko olla vain kavereita.
Kyllä se sattui, kun jätin perheeni.
Se sattui.
Eniten.
Kun lapsi jäi nukkumaan sänkyynsä. Hänellä oli unilelunsa vierellä. Hän täyttäisi pian neljä. Luin sadun. Lapsi nukahti ja pakkasin reppuni. Suljin oven perässäni ja ulkona oli alkusyksyinen yö ja minä en tiennyt enää mikä päivä on tai mihin bussiin nousta. Minä ajattelin vain lastani. En minä häntä jättänyt enkä koskaan jätä.

Minusta tuli perheen rikkoja, aviorikkoja.Valtava syyllisyyden tunne painoi askeleita. En saanut enää olla lapseni kanssa joka päivä. Joka ilta syyllisyys ja ikävä musersi minua. Onneksi sinä olit siinä vierelläni, tukenani. Se vahvisti käsitystäni siitä, että tein kuitenkin oikein. Tein niinkuin oli pakko tehdä. Minulla ei ollut vaihtoehtoja. Rakkaudeton parisuhde on väärin. Lapsi ei voi olla ainoa parisuhdetta kiinni pitävä liima.
Äiti, isä, miksi te erositte vasta kun lapsenne olivat muuttaneet pois kotoa? Teidän olisi pitänyt tehdä se aiemmin. Ehkä te ajattelitte sen olevan oikea ratkaisu. En minä siitä teitä syytä. Jokainen meistä tekee omat virheemme. Lapsi pelkää eroa. Äiti, kun lähdit talvella kävelylle, lähdin mukaasi potkuria työntäen. Joka kerta. Vain varmistaakseni sen, että palaat takaisin.

Ajoin pakettiautolla entisen kotini pihaan. Aloin kantaa autoon tavaroitani. Lapsi seisoi rappusilla ja katsoi. Minä purin huultani, jotta en itkisi. Lähdettyäni ajoin läheisen kauppakeskuksen parkkipaikalle ja itkin. Tein ratkaisuni aiemmin kuin vanhempani.  Lapseni ei enää tarvitse pelätä pahinta, koska se on jo tapahtunut. Lapsellani on kaksi kotia ja se on parempi vaihtoehto kuin pelätä eroa.

Annetaan lapsillemme eron tultaessa kaksi kotia. Ero ei ole lapsen vika. Ei lasta voi laittaa kärsimään. Lapsi ikävoi isäänsä ja äitiänsä aina kun ei ole heidän kanssaan. Puolisot eivät eroa lapsestaan vaan toisistaan. Niin yksinkertaista se on.

Herään yöllä johonkin ääneen. Nousen sängystä ja lähden katsomaan. Koira on hypännyt tyttäreni sänkyyn nukkumaan. Istun lattialle katsomaan heitä, jonka jälkeen tulen viereesi. Sinäkin nukut ja minä olen vain onnellinen. Olen vain onnellinen enkä tee mitään muuta.

Jokainen parisuhde synnyttää jotain kaunista, vaikka se ei loppuun asti kantaisikaan.
Jokaisella parisuhteella on tarkoitus.
Jokaisella teolla on tarkoitus.

http://www.youtube.com/watch?v=NYFvGGmImhw


 http://www.youtube.com/watch?v=GzgpeLFf4z4

4. Luku

Yhteiset harrastukset.

Jokaisessa parisuhteessa tulee hetki, jolloin haluaa taas avata ulko-oven mennäkseen katsomaan mitä ulkomaailmassa tapahtuu. Huomaa, että kunto ei kohene sängyssä olemisesta, hiusten silittämisestä tai silmiin tuijottamisesta. Parisuhde on saavuttanut tason, jota kutsutaan nimellä yhteiset harrastukset.

Erään hyvin nukutun yön jälkeen päätimme aloittaa hölkkäämisen. Puhuimme pienistä yhteisistä iltaisin tapahtuvista jolkotteluhetkistä, jolloin voisimme hölkän ohessa puhua päivän tapahtumista. Olin innoissani ideastamme. Ostin laatulenkkarit ja mietin sykemittaria. Ensimmäinen lenkki sujui kivasti. Hölkkäsimme parin kilometrin lenkin ja syke pysyi sillä tasolla, että pystyimme juttelemaan toisillemme. Toinen lenkki oli jo enteellisen vähäpuheinen. Hölkkäsimme niin, että toinen oli aina askeleen tai kaksi toisen edellä. Kolmannella lenkillä emme puhuneet enää mitään. Vauhti nousi ja ei voitu puhua enää hölkkäämisestä. Neljäs lenkki jäi viimeiseksemme. Silloin ei enää jolkoteltu.  Otin lenkin lopussa 400 metrin hirvittävän loppuriuhtaisun. Ulkona oli 17 astetta pakkasta ja minulla taipumusta astmailuun. Yskin seuraavat kaksi viikkoa verta, eikä puhumisesta tahtonut tulla sisätiloissakaan mitään. Kahden vuoden tauon jälkeen olemme alkaneet taas hölkkäillä, mutta vuoropäivinä.

Epäonnistuneen hölkkäharrastuksen jälkeen päätimme kokeilla seuraavaa yhteistä harrastusta. Siirryimme mailapeleihin ja ensimmäinen oli squash. Pelillä on hieman elitistinen leima ja harrastajat on leimattu ylemmän yhteiskuntaluokan jäseniksi. Yritimme silti soluttautua joukkoon, mutta palloiluhallin parkkipaikalla Skodamme näytti Mersujen ja Bemareiden keskellä kuin rusinalta perunapellossa. Peli sujui hyvin. Olimme tasavertisia ja pidimme kentällä hauskaa. Välillä pelasimmekin. Ostimme uudet mailat ja otimme käyttöön nopeamman pallon ja hiki virtasi runollisesti pitkin eroottisia vartaloitamme. Kunnes tuli se lauantai, jolloin sanoit sen tappavan lauseen. Pitäisikö kokeilla pelata pisteistä? Emme aivan päässeet ensimmäisen erän loppuun.

 Siirryimme yhteikuntaluokassa lähemmäksi omaamme ja varasimme sulkapallovuoron. Se eroaa pelillisesti squashista niin, että pelaajien välillä on verkko. Se on täten oivallisempi peli pariskunnille. Suhtaudun sulkapalloon vakavasti. Se on mailapelien ehdoton timantti. Kun seison sulkapallokentällä, odottaen palloa tulevaksi verkon yli, tunnen hallitsevani koko maailmaa. Olen pidempi, kauniimpi ja seksikkäämpi kuin missään muussa tilanteessa. Olen alfauros, joka on valmiina hyökkäämään saaliinsa kimppuun ja raatelemaan kuoliaaksi hampaillaan ja pelin jälkeen valmiina rakastamaan kumppaninsa seitsemänteentoista taivaaseen. Jos vain saan luvan. En minä luvatta tohdi. Pelimme alkoi ja päätimme olla laskematta pisteitä. Kerta toisensa jälkeen pallo tipahti puolellesi kuin ammuttu lintu, sulat vain pöllähtävät. Kysyin syytä ja sanoit, että et halua juosta palloihin, jotka eivät tule kohti. Pelataan niinkuin kesäisin mökillä, läpsytellään.  Olin tyrmistynyt. Se oli loukkaus sulkapalloa kohtaan. Tyrmistyneempi olen ollut vain kerran elämässäni. Silloin kaverini sanoi minulle, että 90-luvun CMX on tekotaiteellista paskaa. Ajattelin silloin, että poltan hänen autonsa parkkipaikalle pimeän tullen. Jossakin kulkee sananvapauden rajat. Yhtä kaikki, pelasimme sulkapalloa vain kerran.

Jätimme urheilun ja päätimme hankkia uuden perheenjäsenen. Otimme koiran.  Fantasioimme kuinka ihanaa olisi tehdä pitkiä kävelylenkkejä käsi kädessä kohti auringonlaskua suloinen koira vierellämme. Kuinka ihanaa olisi viettää yhteistä aikaa koiran kanssa peuhaten ja harrastaen. Koiranpentu, voiko ihanampaa olentoa enää olla. Ensimmäisen kahden kuukauden aikana koira oli syönyt kolme seinää, kaksi laturia, tyttäreni lelut, nojatuolin ja pari mattoa. Töistä tullessani väistelin ensiksi yli-innokasta koiraa löytääkseni sen jälkeen itseni sukka koiranpaskassa seisomasta. Entäpä ne romanttiset, rentouttavat iltakävelyt? Cockerspanieleista sanotaan, että ne ovat vilkkaita koiria. Muistatteko Bumtsibum tv-ohjelman. Siinä oli vilkas juontaja Marco Bjurstöm. Kuvitelkaa, että hän olisi ennen lähetystä vielä nauttinut vähän amfetamiinia. Piripäinen Marco Bjurström. Sellainen on meidän koira. Sulo ( nimi ei muutettu). Iltalenkeillä Sulo veti kieli sinisenä ja kumppanini huusi niin, että vastaantulijatkin tottelivat. Niiden iltalenkkien jälkeen emme haukanneet rakkauden mehukasta hedelmää.

Yksi harrastus on pysynyt. Harrastamme sitä yllättävän usein. Kumppanini rakastaa sitä. Voisin jopa väittää, että hän on riippuvainen siitä. Kultaseni, ota paita pois ja tule makaamaan tänne, hän sanoo viekottelevalla äänellään. Sydämeni jättää muutaman lyönnin väliin ja käyn makaamaan sängyllemme suurin odotuksin. Hän kääntää yölamppumme minua kohti sanoen, että kirkkaassa ne näkee paremmin. Hän asettuu hajareisin päälleni, laskee kätensä kasvoilleni ja puristaa kynsillänsä. On alkanut joka iltainen mustapäiden puristelu. MUSTAPÄÄT. En ennen nykyistä kumppaniani tiennyt, että sellaisia on edes olemassa. Enkä usko täysillä vieläkään. Luulen, että mustapäät ovat kuin Loch Nessin-hirviö. Niitä sanotaan olevan, mutta oikeasti niitä ei ole. Minulla on teoria. Mustapäiden puristaminen pois kasvoista tai selästä sattuu. Sattuu ihan saatanasti. Se tuntuu aivan kuin nuppineulalla pistettäisiin ja minusta on alkanut tuntua, että kumppanillani on kädessään nuppineula, jolla hän pistelee minua purkaen kaikki kaunat, joita yhteiset vuotemme ovat häneen synnyttäneet. Olen etsinyt netistä vertaistukiryhmää ihmisistä, jotka ovat joutuneet mustapääterrorin uhreiksi, mutta en ole löytänyt.

Viemme toisemme kerran kuukaudessa treffeille. Puemme ja meikkaamme itsemme näteiksi. Käymme ehkä syömässä ja sen jälkeen muutamalla juomalla. Olemme lähekkäin ja halaamme ja suutelemme ja näytämme hyviltä. Jossain vaiheessa iltaa suuntaamme kohti kotia. Kävelemme käsikkäin. Avaamme kotioven ja minä menen virittelemään kynttilöihin tulia ja laittamaan viinin hapettumaan. Sillä aikaa, kun rakentelen romanttista loppuiltaa, sinä tulet vessasta pukeutuneena kotiasuun, joka pitää sisällään verkkarit ja ison collegepaidan. Itse kekkuloin kiroileva siili-boksereissani, joissa lukee hyvä perse. Siitä huolimatta vietämme romanttisen loppuillan. Meidän näköisemme. Joskus yön pimeinä tunteina mietin, että onko meillä vessassa piiloitettuna joku luukku, josta saa nopeasti päällensä kotiasun. Vähän niinkuin supersankarit saa asun yllensä. Minulla on vieno pyyntö. Mitäpä jos joskus treffeiltämme kotiuduttuamme emme riisuisikaan treffivaatteitamme, vaan olisimme kotona kuin Kauniissa ja Rohkeissa. Hienot vaatteet yllämme katseltaisiin läheltä merkitsevästi toisiamme. Leikittäisiin sellaista roolileikkiä, jossa minä olisin Ridge ja sinä ne kaikki Ridgen vaimot. Poskiani alkoi kuumottaa. Voitaisiinko kokeilla kultaseni? Jos vaikka synttärilahjaksi kaunarit- teemailta. Olisi aika jees.

Meillä on vielä monta harrastusta kokeilematta, mutta onneksi meillä on loppuelämä aikaa. Pääsiäisenä harrastimme kolmistaan risteilyä. Tyttäreni, sinä ja minä. Kysyin tyttäreltäni, että mikä oli risteilyllä parasta ja hän vastasi, että se kun sai nukkua keskellä. Se on tärkeintä. Läheisyys. Että on vierellä joku, josta ottaa kiinni. Että on vierellä joku, jota rakastaa. Vierellä. Lähellä. Kaikki muu on sivuosaa. Minä rakastan sinua.

http://www.youtube.com/watch?v=t9UnPrV_GFE

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mustap%C3%A4%C3%A4

3. Luku

Parisuhteen kolme vaihetta.

Olen parisuhteillut vuodesta 1993 asti. Aloitin urani 17-vuotiaana ja lukuunottamatta muutamia karmaisevia päiviä sinkkuna, olen ollut parisuhteessa 20-vuotta. Kumppani on tuona aikana jokusen kerran vaihtunut, muutaman kerran lennosta, periaatteella läpyt vaihdossa. Vietän tänä vuonna parisuhteiluni 20-vuotisjuhlaa. Pitäisiköhän aloittaa asian tiimoilta juhlakiertue ja kiertää läpi vanhat parisuhdekumppanit ja kiittää yhteisistä vuosista? Ei silti, ei niistä vanhoista kumppaneista Hartwall-areenaa saisi täytettyä. Mopoautollisen exiä voisi saada, jos ottaisi muutaman liftarin kyytiin. 20 vuotta on pitkä aika. Olen 37-vuotias ja seurustellut 20-vuotta. Siinä on jotain pelottavaa ja jopa jotain perverssiä. Olen selitellyt asiaa itselleni helpon kaavan kautta, parisuhderiippuvuudella. Halusin kuumeisesti 17-vuotiaana itselleni jonkin riippuvuuden ja asiaa näin jälkikäteen pohtineena tein järkevän ratkaisun, että jäin koukkuun parisuhteisiin, kun siinä oli tyrkyllä muitakin riippuvuuksia. 20-vuoden työkokemuksen omaavana uskallan väittää, että tiedän jotain parisuhteista. Olen ratkaissut parisuhteen matemaattisen kaavan. Se toistuu jokaisessa parisuhteessa. Sama kaava. Tähän mennessä olen saanut jokaisesta parisuhdekokeesta hylätyn. Ehdin jo ajatella, että loppuelämän kestävän parisuhteen saa vain kuolemalla ennenaikaisesti kesken parisuhteen, mutta nyt kun olen ratkaissut tuon kaavan, olen saanut uskoa parisuhteeseen, joka kestää kohdusta hautaan. Nykyisestä parisuhteestani kirjoitan laudaturin, jonka johdosta suku juhlii ja pappi huutaa aamenta. Paljastan kaavan tässä blogissani, mutta edetään vaihe kerrallaan.

Parisuhteen 1. vaihe: rakastuminen

Rakastuminen on yksinkertaisesti sitä, että mennään mielummin yhdellä yli kuin jäädään yhtä vaille. Rakastuminen on unta, huumaa, jatkuvaa nousuhumalaa. Se on orgasmi, joka kestää monta kuukautta. Se on värityskirja, jota väritetään kirkkailla väreillä. Rakastuminen lamauttaa järkevän ajatustoiminnan ja kaikki rakastumisen ulkopuolelle jäävä on vain pelkkää maisemaa, jonka voi ohittaa. Rakastuneena oleminen on sitä, että herää hetkeä ennenkuin kumppani herää, käydäkseen pesemässä hampaansa, jotta hengitys on raikas antamaan 27 minuuttia kestävän aamusuukon. Se on sitä, että lainaa kaupungin pelastusvenettä viedäkseen kumppaninsa veneilemään kohti auringonlaskua. Se on sitä, että matkustaa vieraaseen kaupunkiin tapaamaan kumppaniaan, mutta tajuaa vasta illalla, että ei ole mitään yöpaikkaa ja viettää sen läpi yön auki olevalla huoltoasemalla. Se on sitä, että ei muista moneen kuukauteen katsoa urheiluruutua ja teeskentelee, että ei ole edes kiinnostunut siitä. Se on sitä, että pitää ihan ookoona sitä, että kumppanin levyhyllystä löytyy Tommi Läntisen ja Sabrinan cd-levyt ( ne on siellä muuten vieläkin, voitteko kuvitella). Rakastuneena nukutaan 80-senttiä leveässä sängyssä, johon silti jää 20-senttiä molemmille sivuille tilaa, johtuen siitä, että sängyssä ollaan pääosin päällekkäin ja noustaan pois vain jos rakennus sängyn ympärillä on tulessa. Rakastumisen vaihe kestää vaihtelevasti. Lyhyeimmillään se on kestänyt aamuviidestä aamukymmeneen ja parisuhteesta on jäänyt väliin kokonaan se 2.vaihe ja on siirrytty samantien 3.vaiheeseen eli eroon. Siihen on ollut syynä se, että on juonut edellisenä iltana boolia vähän liian isosta mukista. Rakastumisen vaihe on parisuhteen esiaste. Se on ponnahduslauta varsinaiseen parisuhteeseen, joka alkaa siitä, kun rakastumisen tunne alkaa hälvetä ja 167 peräkkäisen lauantain jälkeen herää maanantaihin, jolloin ei lähdekään pesemään hampaitaan, vaan antaa aamusuukon likaisilla hampailla ja katsoo miten kumppani reagoi.

Parisuhteen 2. vaihe: vakiintuminen

Torstai kello 20.55. Urheiluruutu alkaa. Kahdeksan kuukauden tauon jälkeen. Hannu-Pekka Hänninen ei ole vieläkään jäänyt eläkkeelle. Haparoivin lausein hän kertoo, että Sami Jauhojärvi on sijoittunut hiihdon maailmancupin osakilpailussa sijalle 27 ankaran loppuriuhtaisun jälkeen. Pyykkikone laulaa. Molemmat. Yösähkö on halvempaa. Toisessa huoneessa Marko Paananen sisustaa saunatiloja modernimpaan ulkoasuun. Liv, väriä elämään. Vedetään lakanoita. Ripustetaan yhdessä sukkia kuivaustelineeseen. Koira vinkuu ulospääsyä. Kumman vuoro viedä? Istutaan sohvalla, kolmistaan, sinä, minä ja ipad. Pelataan sanajahtia. Vilkuillaan kelloa. Se on jo yli kymmenen. Pitäsi mennä nukkumaan. Aikainen aamu.
Vakiintuminen. Se on sitä, että ostetaan 140 senttiä leveä sänky ja hankitaan omat peitot. Se on sitä, että harrastetaan seksiä ennen urheiluruutua tai jos villiksi heittäydytään, niin jopa sen aikana. Se on sitä, että muutetaan yhteen, otetaan asuntolaina, hankitaan lapsi ja  tallentava digiboksi. Se on sitä, että kannetaan yön läpi itkevää lasta, toivoen, että saisi edes tunnin nukuttua. Se on sitä, että värityskirjaa väritetään välillä jopa harmailla värisävyillä. Se on sitä, että uskaltaa löytää toisesta niitä epämiellyttäviäkin piirteitä ja uskaltaa näyttää omia heikkouksiaan. Se on sitä, että menee ihan tavallisena lokakuisena tiistai-iltana 140 senttiseen sänkyyn nukkumaan, toivottaa kumppanilleen hyvää yötä, kääntyy lusikkaan ja ajattelee, että voiko tämän parempaa enää olla. Se on sitä, että hyväksyy romantiikan lisäksi realismin, että viikon seitsemästä päivästä viisi on arkea. Se on sitä, että pitää tätä vaihetta parisuhteessa parempana ja syvempänä kuin sitä ensimmäistä. Se on sitä, että pitää tätä vaihetta parisuhteessa sietämättömänä, pakenee ja hankkii rakastajan.

Parisuhteen 3.vaihe: ero/ harmonia

Kodissa tyhjiä kuoria, ääriviivoja. Puhetta vääristä asioista. Väistelyä. Tunteettomuutta. Valheita. Valheiden peittelyä. Ostetaan 180 senttiä leveä sänky tai nukutaan eri huoneissa. Harrastetaan seksiä lauantaisin urheiluruudun jälkeen tai jonkun toisen sängyssä. Ollaan yksin yhdessä. Viiden arkipäivän jälkeen tulee kahden arkipäivän viikonloppu. Tekosyitä, olemme kasvaneet eri suuntiin tai tämä aika ei ollut meitä varten. Vilkuilua napurin aidan yli.  Toinen parisuhteen matemaattisesta kaavasta toteutuu. Rakastuminen+vakiintuminen=ero. Ero, ero, ero, sopimuksia lapsen tapaamisista, paikkakunnalta muuttoa, surua, iloa, helpottuneisuutta, ahdistusta. Jättämisiä, jätetyksi tulemisia. Selviytymispaketti. Parisuhteen päättyminen on aina surullista. Olen näinä parisuhteiluni 20 vuoden aikana kokenut sen muutamia kertoja. Minulla on ollut aina sama selviytymispaketti. Eron hetkellä otan esiin Jamppa Tuomisen parhaat c-kasetin ja kasettisoittimen. Pistän kasetin pesään ja otan esille suomalaiset sananlaskut-kirjan. Voiko pahempaa ahdistuksen maksimointia ollakaan. Jamppa Tuominen laulaa aamu toi-ilta vei biisiä ja suomalainen sananlasku kertoo kuuseen kurkottamisesta ja katajaan kapsahtamisesta. Jos siitä suomalaiskansallisesta angstihelvetistä selviää, on taas valmis uusiin parisuhdeseikkailuihin.

Kävin työni puolesta erään yli 80-vuotiaiden pariskunnan luona. Heidän keittiössään oli liitutaulu. Liitutaulussa luki lause: Kiitos yhteisestä 60-vuodesta. Elämäni on ollut täysi. En pelkää sen loppumista.Se oli kaunein lause, minkä olin aikoihin nähnyt. En pystynyt hetkeen lähteä ajamaan. En nähnyt, silmäni olivat kyyneleissä. Se on siis mahdollista. On olemassa kaava, jolla parisuhde säilyy. Se kaava on tässä käsissämme. Sinä olet käsissäni. Minä en anna tämän loppua. Neljänkymmen vuoden päästä meillä on samanlainen liitutaulu. Minä rakastan tätä arkea kanssasi. Kaikkea sitä mistä nauramme. Kaikkea sitä mistä nautimme. Kaikkea sitä mistä riitelemme. Kaikkea tätä. Me noudatamme vaihtoehtoista parisuhteen kaavaa. Meidän parisuhteemme kaava on rakastuminen+vakiintuminen=harmonia.

http://www.youtube.com/watch?v=zjPg37Lxs9g

http://www.youtube.com/watch?v=KOCiLKsun_A

2. Luku

Roolileikkejä
(saattaa sisältää yleistyksiä naisen ja miehen rooleista, enkä ole siitä pahoillani.)


Tein testin. Helsingin Sanomien nettisivuilla on testi otsikolla oletko mies vai nainen. Sain tulokseksi; olet 52% mies ja 48% nainen. Miehen puolella siis mennään, mutta niukasti. Ei se minua jaksa yllättää, että olen vain karvan verran miehen puolella. Se alkoi jo lapsena. Minulla on kolme vuotta vanhempi sisko. Hän leikki usein naapurin tytön kanssa hieno rouva-leikkiä. He pukivat äitiensä vaatteita päälle ja meikkasivat. Pienen pojan silmiin se näytti kiehtovalta leikiltä. Vaadin päästä mukaan ja pääsin. Erään kerran naapuruston pojat soittivat ovikelloa pyytääkseen minua pelaamaan pihaan jalkapalloa. Menin ovelle hame päällä ja meikkattuna. Sanoin, etten pääse, on leikit kesken. Sen jälkeen he eivät enää tulleet.

Kumppanini teki saman testin. Hän sai tulokseksi; olet 53% nainen ja 47% mies. Ei se minua jaksa yllättää, että hän on vain karvan verran naisen puolella. Se alkoi jo suhteemme alussa. Noin kolme vuotta sitten kävelimme ensimmäistä kertaa yhdessä hänen luoksensa. Oli aamuyö ja pieni humala. Hän sanoi minulle tuolloin, että minusta ei saa sitten mitään perinteistä vaimon korviketta, joka kokkailee miehelleen ja silittää kalsareita. Minä näytin vähän loukkaantuneelta ja ajattelin, että näytänkö siltä, että olen tässä itselleni emäntää etsimässä. Enhän minä sellaista tarvitse, kun minussa on emäntää jo ihan tarpeeksi. En silloin osannut aavistaa, kuinka syvissä vesissä tässä uidaan.

Suhteemme ensimmäisenä syksynä lähdin eräänä iltana tyttäreni kanssa uimahalliin. Kumppanini kysyi, että tekisikö hän meille sinä iltana jotain iltapalaa. Sanoin, että sepä on kaunis ajatus, että kiitos kyllä kelpaa. Myöhemmin sinä iltana tulin hänen luoksensa ja ovella jo vähän haistelin, että mikä iltapala siellä odottaisi. Ei odottanut vielä mikään. Eikä odottanut koko illan aikana. Hän oli unohtanut jo koko jutun ja en minä kehdannut siitä muistuttaa. Suhde oli vielä tuore ja vaiheessa, jolloin yritetään vielä miellyttää. Menin nälkäisenä nukkumaan. Seuraavana iltana lojuimme hänen sangyllään ja hän muisti, että oli unohtanut lupaamansa iltapalan. Hän oli siitä vähän häpeissään ja sanoi, että korvaa sen sinä iltana. Hetken päästä hän nousi, kävi vessassa ja tuli takaisin sänkyyn ja unohti iltapalan. Hän unohti sen vessareissun aikana! En kehdannut muistuttaa. Enkä kehdannut itsekään mennä iltapalaa tekemään, kun pelkäsin, että se loukkaa häntä. Menin nälkäisenä nukkumaan. Laihduin suhteemme ensimmäisen 6 kuukauden aikana 7 kiloa. Sitähän sanotaan, että suhteen alkuhuumassa ihminen laihtuu. Se voi johtua joko rakkaudesta tai ihan vain ruuan puutteesta. Tässä tapauksessa molemmista.

Ostimme asunnon. Sellaisen, joka tarvitsi pientä pintaremonttia tai niin minulle sanottiin. Se tarkoitti sitä, että asunnosta revittiin irti kaikki muut paitsi pistorasiat. Se oli kauheaa. En ollut sitä ennen pitänyt kasissäni vasaraa ihmeellisempää työkalua ja nyt ympärilläni oli työkaluja, joiden nimiä en edes tiennyt. Nyt jos koskaan tarvittiin sitä miestä, mitä minusta löytyi. Otin koko miehisyyteni käyttöön ( 52%) ja samalla kun kumppanini ja hänen siskonsa sivelsi pintamaalia seiniin, minä pesin pensseleitä.  Isopappani taisteli talvisodassa venäläisiä vastaan, pappani rakensi kirvesmiehenä kylällisen rakennuksia, isäni korjaa esineen kuin esineen ja minä pesen pensseleitä. Siinä on lyhykäisyydessään suomalaisen miehen kehityksen kaari, ainakin tämän sukuhaaran osalta. Ylenin remontin aikana pensselin pesijästä vähän vaativimpiin tehtäviin ja lopulta minusta kuoriutui loistava poraaja. Se tuntui todella miehekkäältä ottaa iskuporakone käteen ja painaa se kiviseinää vasten ja porata. Porasin aluksi peilin seinään, jotta pystyin sen jälkeen katsomaan siitä itseäni, kun porailin muita paikkoja. Kyllä, siinä oli mies. Tuntui jopa, että muutama prosentti miehisyyttä kasvoi minulle lisää. Hiki, testosteroni ja perkele valui selkääni pitkin, kun porasin olohuoneen kiviseinään kunnon reikää isoa taulua varten. Pora kirskui ja värisi miehekkäillä käsivarsillani ja poranterä sukelsi seinään kuin pumpuliin ja lopulta se sukelsi koko seinän läpi aivan tyttäreni huoneeseen asti. Sen jälkeen valuivat testosteronit ja perkeleet vain puolisoni suusta.

Oletteko koskaan kuulleet kenestäkään, joka on tehnyt lettuja elämänsä ensimmäisen kerran 37-vuotiaana? Minä asun hänen kanssaan.  Tämä asia hämmentää minua edelleen, vaikka siitä on jo kohta kaksi vuotta, kun koin sen. En voi uskoa, että se voi olla edes ylipäätään mahdollista. Sehän on melkein sama kuin ei olisi koskaan kuullut Mamban vielä on kesää jäljellä biisiä. Se tulee elokuussa radiosta, vaikka se ei ole edes päällä. Jumalauta!
Hyviä ne letut olivat. Letunteko neitsyys menetetty 37-vuotiaana. Kertakokeiluksi se jäi. Yhden illan huumaava irtosuhde lettupannun kanssa. Onneksi olin paikalla.

Kultaseni, voiko meillä olla paremmin. Minussa on 52% miestä. Ota siitä kaikki irti. Sinussa on 53% naista. Otan siitä kaikki irti. Mikä tekee tästä lähes täydellistä on se, että minussa on 48% naista. Käytä se hyväksesi. Sinussa on 47% miestä. Käytän sen hyväkseni. Me voimme hyödyntää persoonallisuuksiamme. Muistatko, kun osasin hyvin irroittaa autosta sen rikkinäisen tuulilasinpyyhkijän. Sinä osasit laittaa hienosti uuden paikalleen. Entä muistatko, kun hajotin sen äitisi ruohonleikkurin. Sinä yritit hienosti korjata sitä. Muistatko, kun yritin imuroida liian täydellä imuripussilla. Sinä vaihdoit sen ja minä pääsin jatkamaan. Muistatko kuinka hienosti osasin käydä ostamassa liesituulettimeen uudet lamput, jotka sinä taitavasti kiersit paikalleen. Muistatko, kun äitisi autoon oli jäänyt valot päälle, eikä se lähtenyt käyntiin. Sinä menit täräyttämään sen käyntiin apukäynnistyskaapeleilla ja minä leikin sillä aikaa kummipoikasi ja tyttäreni kanssa barbeilla ja paloautolla. Meissä on molemmissa mies ja nainen. Me voimme vähän leikitellä sukupuolirooleilla. Me voimme tehdä ne merkityksettömiksi. Miksipä emme jotain päivää eläisimme kahtena miehenä. Joku päivä voisi kokeilla, että olemme kaksi naista. Sitähän me jo kokeilimme, että puimme toistemme vaatteet päälle. Toistemme rooleja emme voi kokeilumielessä pukea päällemme, koska meillä ei niitä ole. Tarvitseeko niitä edes olla? Sinä olet nainen ja minä olen mies. Parisuhteessa se ei tarkoita mitään. Parisuhteessa tarkoittaa rakkaus.

Rakastan sinussa sitä 53% naista ja rakastan sinussa sitä 47% miestä. Rakastan juuri sinua. Kuinka paljon sinussa naista tai miestä onkaan, ei sillä ole merkistystä.

http://www.youtube.com/watch?v=BRdG0389hY0

http://www.tahdon2013.fi/toimi/allekirjoita/