maanantai 22. huhtikuuta 2013

2. Luku

Roolileikkejä
(saattaa sisältää yleistyksiä naisen ja miehen rooleista, enkä ole siitä pahoillani.)


Tein testin. Helsingin Sanomien nettisivuilla on testi otsikolla oletko mies vai nainen. Sain tulokseksi; olet 52% mies ja 48% nainen. Miehen puolella siis mennään, mutta niukasti. Ei se minua jaksa yllättää, että olen vain karvan verran miehen puolella. Se alkoi jo lapsena. Minulla on kolme vuotta vanhempi sisko. Hän leikki usein naapurin tytön kanssa hieno rouva-leikkiä. He pukivat äitiensä vaatteita päälle ja meikkasivat. Pienen pojan silmiin se näytti kiehtovalta leikiltä. Vaadin päästä mukaan ja pääsin. Erään kerran naapuruston pojat soittivat ovikelloa pyytääkseen minua pelaamaan pihaan jalkapalloa. Menin ovelle hame päällä ja meikkattuna. Sanoin, etten pääse, on leikit kesken. Sen jälkeen he eivät enää tulleet.

Kumppanini teki saman testin. Hän sai tulokseksi; olet 53% nainen ja 47% mies. Ei se minua jaksa yllättää, että hän on vain karvan verran naisen puolella. Se alkoi jo suhteemme alussa. Noin kolme vuotta sitten kävelimme ensimmäistä kertaa yhdessä hänen luoksensa. Oli aamuyö ja pieni humala. Hän sanoi minulle tuolloin, että minusta ei saa sitten mitään perinteistä vaimon korviketta, joka kokkailee miehelleen ja silittää kalsareita. Minä näytin vähän loukkaantuneelta ja ajattelin, että näytänkö siltä, että olen tässä itselleni emäntää etsimässä. Enhän minä sellaista tarvitse, kun minussa on emäntää jo ihan tarpeeksi. En silloin osannut aavistaa, kuinka syvissä vesissä tässä uidaan.

Suhteemme ensimmäisenä syksynä lähdin eräänä iltana tyttäreni kanssa uimahalliin. Kumppanini kysyi, että tekisikö hän meille sinä iltana jotain iltapalaa. Sanoin, että sepä on kaunis ajatus, että kiitos kyllä kelpaa. Myöhemmin sinä iltana tulin hänen luoksensa ja ovella jo vähän haistelin, että mikä iltapala siellä odottaisi. Ei odottanut vielä mikään. Eikä odottanut koko illan aikana. Hän oli unohtanut jo koko jutun ja en minä kehdannut siitä muistuttaa. Suhde oli vielä tuore ja vaiheessa, jolloin yritetään vielä miellyttää. Menin nälkäisenä nukkumaan. Seuraavana iltana lojuimme hänen sangyllään ja hän muisti, että oli unohtanut lupaamansa iltapalan. Hän oli siitä vähän häpeissään ja sanoi, että korvaa sen sinä iltana. Hetken päästä hän nousi, kävi vessassa ja tuli takaisin sänkyyn ja unohti iltapalan. Hän unohti sen vessareissun aikana! En kehdannut muistuttaa. Enkä kehdannut itsekään mennä iltapalaa tekemään, kun pelkäsin, että se loukkaa häntä. Menin nälkäisenä nukkumaan. Laihduin suhteemme ensimmäisen 6 kuukauden aikana 7 kiloa. Sitähän sanotaan, että suhteen alkuhuumassa ihminen laihtuu. Se voi johtua joko rakkaudesta tai ihan vain ruuan puutteesta. Tässä tapauksessa molemmista.

Ostimme asunnon. Sellaisen, joka tarvitsi pientä pintaremonttia tai niin minulle sanottiin. Se tarkoitti sitä, että asunnosta revittiin irti kaikki muut paitsi pistorasiat. Se oli kauheaa. En ollut sitä ennen pitänyt kasissäni vasaraa ihmeellisempää työkalua ja nyt ympärilläni oli työkaluja, joiden nimiä en edes tiennyt. Nyt jos koskaan tarvittiin sitä miestä, mitä minusta löytyi. Otin koko miehisyyteni käyttöön ( 52%) ja samalla kun kumppanini ja hänen siskonsa sivelsi pintamaalia seiniin, minä pesin pensseleitä.  Isopappani taisteli talvisodassa venäläisiä vastaan, pappani rakensi kirvesmiehenä kylällisen rakennuksia, isäni korjaa esineen kuin esineen ja minä pesen pensseleitä. Siinä on lyhykäisyydessään suomalaisen miehen kehityksen kaari, ainakin tämän sukuhaaran osalta. Ylenin remontin aikana pensselin pesijästä vähän vaativimpiin tehtäviin ja lopulta minusta kuoriutui loistava poraaja. Se tuntui todella miehekkäältä ottaa iskuporakone käteen ja painaa se kiviseinää vasten ja porata. Porasin aluksi peilin seinään, jotta pystyin sen jälkeen katsomaan siitä itseäni, kun porailin muita paikkoja. Kyllä, siinä oli mies. Tuntui jopa, että muutama prosentti miehisyyttä kasvoi minulle lisää. Hiki, testosteroni ja perkele valui selkääni pitkin, kun porasin olohuoneen kiviseinään kunnon reikää isoa taulua varten. Pora kirskui ja värisi miehekkäillä käsivarsillani ja poranterä sukelsi seinään kuin pumpuliin ja lopulta se sukelsi koko seinän läpi aivan tyttäreni huoneeseen asti. Sen jälkeen valuivat testosteronit ja perkeleet vain puolisoni suusta.

Oletteko koskaan kuulleet kenestäkään, joka on tehnyt lettuja elämänsä ensimmäisen kerran 37-vuotiaana? Minä asun hänen kanssaan.  Tämä asia hämmentää minua edelleen, vaikka siitä on jo kohta kaksi vuotta, kun koin sen. En voi uskoa, että se voi olla edes ylipäätään mahdollista. Sehän on melkein sama kuin ei olisi koskaan kuullut Mamban vielä on kesää jäljellä biisiä. Se tulee elokuussa radiosta, vaikka se ei ole edes päällä. Jumalauta!
Hyviä ne letut olivat. Letunteko neitsyys menetetty 37-vuotiaana. Kertakokeiluksi se jäi. Yhden illan huumaava irtosuhde lettupannun kanssa. Onneksi olin paikalla.

Kultaseni, voiko meillä olla paremmin. Minussa on 52% miestä. Ota siitä kaikki irti. Sinussa on 53% naista. Otan siitä kaikki irti. Mikä tekee tästä lähes täydellistä on se, että minussa on 48% naista. Käytä se hyväksesi. Sinussa on 47% miestä. Käytän sen hyväkseni. Me voimme hyödyntää persoonallisuuksiamme. Muistatko, kun osasin hyvin irroittaa autosta sen rikkinäisen tuulilasinpyyhkijän. Sinä osasit laittaa hienosti uuden paikalleen. Entä muistatko, kun hajotin sen äitisi ruohonleikkurin. Sinä yritit hienosti korjata sitä. Muistatko, kun yritin imuroida liian täydellä imuripussilla. Sinä vaihdoit sen ja minä pääsin jatkamaan. Muistatko kuinka hienosti osasin käydä ostamassa liesituulettimeen uudet lamput, jotka sinä taitavasti kiersit paikalleen. Muistatko, kun äitisi autoon oli jäänyt valot päälle, eikä se lähtenyt käyntiin. Sinä menit täräyttämään sen käyntiin apukäynnistyskaapeleilla ja minä leikin sillä aikaa kummipoikasi ja tyttäreni kanssa barbeilla ja paloautolla. Meissä on molemmissa mies ja nainen. Me voimme vähän leikitellä sukupuolirooleilla. Me voimme tehdä ne merkityksettömiksi. Miksipä emme jotain päivää eläisimme kahtena miehenä. Joku päivä voisi kokeilla, että olemme kaksi naista. Sitähän me jo kokeilimme, että puimme toistemme vaatteet päälle. Toistemme rooleja emme voi kokeilumielessä pukea päällemme, koska meillä ei niitä ole. Tarvitseeko niitä edes olla? Sinä olet nainen ja minä olen mies. Parisuhteessa se ei tarkoita mitään. Parisuhteessa tarkoittaa rakkaus.

Rakastan sinussa sitä 53% naista ja rakastan sinussa sitä 47% miestä. Rakastan juuri sinua. Kuinka paljon sinussa naista tai miestä onkaan, ei sillä ole merkistystä.

http://www.youtube.com/watch?v=BRdG0389hY0

http://www.tahdon2013.fi/toimi/allekirjoita/




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti