VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 47


Oikeassa olemisen pakko.


Pahinta olisi herätä aamuyön tunteina. Katsoa vieressä olevaa tyhjää paikkaa. Ottaa käteen puhelimensa ja selata viimeksi tulleita puheluita ja huomata, että ei ole tullut. Pinota eteiseen tippuneita velvollisuudesta lähetettyjä joulukortteja. Valvoa loppuyö ajatuksesta, että kaikki tämä yksinäisyys on itse aiheutettua. Pahinta olisi ymmärtää vasta vuosikymmenien päästä siitä kuin se olisi pitänyt jo ymmärtää. Silloin kun elämästä on jäljellä vain ne vaipoissa kuljettavat vuodet, jolloin ainoa ihmiskosketus on kiireisen lähihoitajan kädet. Pahinta olisi tajuta armottomuutensa hinta ja tiedostaa, että kaikki on jo liian myöhäistä.

Olen aloittanut uuden tavan aloittaa aamuni. Menen peilin eteen ja sanon ääneen, että ei hätää, olet yhtä keskeneräinen kuin kaikki muutkin ympärilläsi olevat. Sen sanominen ääneen antaa ihmeellisen mielenrauhan ja saa päivän rullaamaan helpommin. Sen ajatuksen voimalla jaksaa oikeassa olemisen pakossa riivaamat ihmiset paremmin. Heidät, jotka eivät ole tunnustaneet itselleen omaa keskeneräisyyttään. Heidät, jotka moralisoivat toisia ihmisiä teoista, joita ovat itsekin tehneet. Heidät, jotka etsivät vikoja ja syitä oman itsensä ulkopuolelta, koska heissä itsessään ei ole mitään vikaa. He ovat ihmisiä, jotka tietävät miten elää oikein, miten hoitaa kaikkia asioita oikein ja miten olla ottamatta toisten ihmisten tapoja lainkaan huomioon. Joka aamu sanomalla peilikuvalleni, että olet yhtä keskeneräinen kuin kaikki muutkin ympärilläsi olevat, helpottaa minua kohtaamaan oikeassa olevat ja huomaamaan, että oikeassa olemisen pakko on vain heidän heikkouttaan, jota he eivät edes itse huomaa vasta kuin silloin kun he vuosikymmenien kuluttua heräävät yksin aamuyön tunteina ja kuulevat ympäriltään vain kodinkoneiden vaimeaa huminaa.

Armo. Yksi sana. Neljä kirjainta. Kokonaisen uuden elämän avaava anteeksianto. Elämässä pitää tehdä valintoja ilman harjoittelua. Koko elämä pelkkää kenraaliharjoitusta, jonka jälkeen ei tulekaan enää varsinaista näytelmää. Se on tässä. Jokainen on vastuussa omista valinnoistaan ja teoistaan. Yksinkertaista. Ja näyttäkää minulle ihminen, joka elämänsä ehtoopuolella on vilpittömästi sitä mieltä, että kaikki valinnat tuli tehtyä oikein ja kaikki teot kestävät päivänvalon. Jos sellainen ihminen löytyy, hän joko valehtelee tai on rajusti dementoitunut. Armo. Anteeksianto. Jos niitä sanoja ei elämässään vaali, tapahtuu seuraavaa:

Hän eli kaksikymmentä vuotta liitossa, joka oli huono. Hän rimpuili huonossa parisuhteessa ja nieleskeli pettymyksiä, jota elämä tarjosi kaksin käsin. Hän teki kaiken lastensa vuoksi. Niin hän myöhemmin lapsillensa sanoi. Hän uhrautui lapsiensa hyvinvoinnin tähden, jotta lapsien ei tarvitsisi kokea vanhempien eroa. Myöhemmin lasten muutettua omiin parisuhdeongelmiinsa, hän viimein saatteli huonon liittonsa loppuun. Katkeroituneena ja uhrautuneena hän alkoi sättiä entistä kumppaniaan lapsiensa kuullen. Ja vaikka lapset olivat jo aikuisia, niin sättiminen satutti. Ei lapsi halua kuulla, että hänen vanhempaansa haukutaan. Ei edes aikuinen lapsi. Huonosta liitosta viimein eroon päässyt henkilö ei ymmärtänyt, että hänen lapsensa kävivät edelleen myös hänen entisen kumppaninsa luona. Olihan hän ollut puolisona niin kelvoton, mutta hän ei halunnut ymmärtää, että vaikka tuo toinen vanhempi olisi ollutkin kelvoton kumppani, niin hän ei välttämättä ollut kelvoton vanhempi lapsilleen. Huonosta liitosta eroon päässyt henkilö odotti uhrautumisestaan palkintoa lapsiltaan ja että he katkaisevat välinsä kelvottomaan ex-kumppaniin. Niin ei käynyt. Katkeruus kasvoi ja hiljalleen se alkoi etäännyttää häntä lapsistaan, jotka eivät halunneet taipua marttyyriuden välikappaleiksi.

Tämä on usean parisuhteen tarina. Päättyneen parisuhteen tarina. On vain kuitenkin niin, että huonoon parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi osapuolta. Jos parisuhde päättyy eroon, syy ei voi olla vain yhden. Ja niin kauan kun ei pysty tunnustamaan itselleen omia virheitään, myöntämään itselleen, että vikaa oli myös itsessä, eron haavat eivät parane. Jokainen on vastuussa omasta erostaan eikä sitä voi koskaan ulkoistaa vain toisen kannettavaksi. Armo. Anteeksianto. Hänelle, joka eli kaksikymmentä vuotta uhrautuen liitossa, joka ei johtanut muuhun kuin krooniseen katkeroitumiseen sanat armo ja anteeksianto olisivat ehdottomat. Armo itseään kohtaan ja anteeksiantaminen itselleen. Sen jälkeen voi aikaisintaan tulla aamu, jolloin voi jakaa armoa ja anteeksiantoa myös ympärillä oleville ihmisille. Marttyyrit kuolevat onnettomana. He ovat heitä, joiden veressä virtaa katkeruuden myrkyllinen veri, joka ajaa kanssaihmiset yksi kerrallaan pois heidän viereltään ja lopputulemana saapuu aamu, jolloin herää odottamaan, että lähihoitaja tulisi ja koskettaisi, sillä jokainen ihminen tarvitsee toisen ihmisen kosketusta ja yksinäinen vanhuus on pelkästään surullista.

Ei hätää, olet yhtä keskeneräinen kuin kaikki muutkin ympärilläsi olevat. Jokaisena aamuna. Ja jokainen aamu on uusi elämä. Jokainen uusi elämä mahdollisuus myöntää oman vastuunsa ja antaa itselleen armoa ja lähteä keveämpänä kohti uuden aamun tarjoamia uusia valintoja. Jokainen aamu antaa mahdollisuuden olla olematta jatkuvasti oikeassa ja antaa luvan olla joskus jopa väärässä.

Armo. Anteeksianto.

Värityskirja