lauantai 20. syyskuuta 2014

VUOSI PARISUHTEESTANI.


Viikko 39


Valtiaita ja alamaisia.


On kahdenlaisia ihmisiä. Heitä, jotka pitävät valtaa käsissään ja heitä, jotka tottelevat annettuja käskyjä. Vallassa olevien ihmisten valta kasvaa isommaksi mitä tottelevaisempi alistuneisto on. Valta tulee vallan luokse. Tottelevaisten keskuudessa on kahdenlaisia ihmisiä. Heitä, jotka alistuvat kohtaloonsa ja heitä, jotka ovat myöhemmin tekevä vallankumouksen. Heidän vihansa valtaapitävää  ja itseään kohtaa kasvaa niin suureksi, että pitkään patoutuneet tunteet purkautuvat vallankumoukselliseksi toiminnaksi. Ihminen tulee ulos roolistaan. Astuu vieraalle maaperälle. Haluaa muutoksen. Ottaa ohjakset omiin käsiinsä. Kyseenalaistaa vallitsevaa järjestystä. Murtaa muurin, jonka on itse rakentanut eteensä. Historia on todistanut useita yhteiskunnallisia vallankumouksia. Emme mene niihin. Pidetään vallankumous yksilön tasolla. Viedään se parisuhteeseen. Paikkaan, jossa pätee samat määreet. On parisuhteilijoita, jotka pitävät valtaa käsissään ja heitä, jotka tottelevat annettuja käskyjä.

On sanottu, että parisuhde voi toimia ainoastaan silloin kun pari on tasavertaisessa suhteessa toisiinsa. Parisuhteessa vallitsee tasa-arvo. Sellaisia parisuhteita ei vain ole olemassakaan. Aina toinen on ainakin vähän enemmän vallankahvassa kiinni kuin toinen. Lähtökohtaisesti parisuhde, jossa molemmat osapuolet on vaatijoita, ei tule toimimaan. Ei myöskään parisuhde, jossa molemmat osapuolet ovat alistujia. Parhaiten alkaa toimia sellainen suhde, jossa toinen on vaatija ja toinen alistuja. Toinen palveltava ja toinen palvelija. Molemmat saavat jotain suhteessa. Vaatija saa vallan tunnetta käskyttämällä alistujaa ja alistuja saa hyväksyntää tottelemalla. Vaatija tuntee olonsa vahvaksi ja alistuja hyväksytyksi. Tämä toimii hetken. Kunnes suhde etenee ja vaatijasta muodostuu kotihirviö, despootti ja alistujan patoutunut viha alkaa kuplia yli. Sitten onkin jo myöhäistä.

Mä olen läheisriippuvainen alistuja. Hyvä lähtökohta ihmissuhteelle. Kaikki lähti lapsuudesta. Karkkipäivänä leikkasin suklaapatukasta puolet vanhemmilleni, vaikka he eivät sitä pyytäneet. Viikonloppuisin heräsin aikaisemmin kuin muut keittämään kahvin valmiiksi. Äitini lähdettyä lenkille, lähdin miltei aina mukaan. Olin kiltti. Minua ei tarvinnut juuri edes kasvattaa, koska tein sen ihan itse. Olin kiltti joka tilanteessa ja pidin sitä ihan normaalina. Ei kukaan tullut minulle sanomaan, että kiltteydellä yritin vain miellyttää ympäröivää maailmaa ja pidin sillä huolta, että perheessä kaikilla muilla olisi hyvä olla. Ei ollut. Minullakaan. Lapsuusiän astma. Ihmeellisiä ahdistuskohtauksia. Välillä oikeaa astmalääkitystä. Välillä placeboa. Sama teho. Opin piilottamaan itseni muiden tarpeiden taakse. Koska muiden ihmisten tarpeet ovat tärkeämpiä. Kaikki menee hyvin, kunhan vain olen kiltti. Näkymätön. Helppo. Ei mennyt. Vain kiltteys jäi päälle.

Usein kuulee puhuttavan kilteistä tytöistä, joista kasvaa kilttejä naisia, jotka ajautuvat parisuhteisiin, jossa kiltteyttään sinnittelevät, vaikka pois tekisi mieli. Kerron salaisuuden. Yhteiskunnassamme elää paljon myös kilttejä miehiä. Miehiä, jotka nielevät liikaa. Miehiä, jotka eivät saa sanottua, vaikka pitäisi täysillä karjua. Minä olen kiltti mies. Olen ajatellut, että palvelemalla muita ja olemalla kiltti ja joustava, saa osakseen hyväksyntää ja rakkautta. Ehkä niin. Tunniksi kerrallaan. Lopulta käy kuitenkin niin, että kunnioitus häviää. Edes itse ei kunnoita itseään. Se on pelkästään surullista. Kiltti mies antaa kumppaninsa naputtaa jokaisesta asiasta sanomatta vastaan mitään. Kiltti mies antaa kumppaninsa päättää kaikista menoista ja asioista. Varsinkin jos kumppani on erimieltä hänen kanssaan. Kumppanin mielipide on kuitenkin tärkeämpi. Kumppani rakastaa enemmän kun antaa periksi. Näin kiltti mies ajattelee ja kaivaa samalla itselleen yhä syvempää kuoppaa. Jotkut miehet jäävät kaivamaansa kuoppaan. Elävät näkymättömänä kuopassa niin kauan, kunnes päälle heitetään iänkaikkista multaa. Kivi päälle ja kerran vuodessa tuoreet kukat. Toiset miehet kapinoivat salaa. Tekevät yksin ollessaan asioita, joita ei uskalla kumppanin silmien alla tehdä. Patoutunut viha purkautuu päättöminä känneinä, pettämisinä tai järjettömillä työtunneilla. Sitten on niitä miehiä, jotka syövät aikansa kiltteyden nektariiniä. Syövät kunnes jäljellä on vain kivi. Miettivät tukehtuisiko lopullisesti kiveen vai ottaisiko sen suustansa, heittäisi sen lähinnä olevaan ikkunaan ja lasinsirpaleiden vielä kilistessä huutaisi vuosikymmenet sisällään pyörineet sanat:

Nyt saatana kaikki hiljaa. Mulla on muutama sana viimeisiltä noin neljältäkymmeneltä vuodelta.

Ei se vaatijan vika ole, että alistettu pysyy roolissaan. Miksi kukaan luopuisi saavutetuista eduista. Ainakaan vapaaehtoisesti. Alistetun on heitettävä ensimmäinen kivi. Aloitettava vallankumous. Asettaa ehtoja. Tulla esille. Muuttaa maailma. Saada tarvitsemansa. Ensimmäinen kivi. Johtaa se sitten mihin tahansa, niin kyllä se kannattaa heittää.

don huonot-pyhimys

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti