sunnuntai 14. syyskuuta 2014

VUOSI PARISUHTEESTANI


Viikko 38


Saatanan nössö.

Mä olen saatanan nössö. Mä oon vitun homo. Mä oon miesparka. Mä oon lapanen. Niin minulle on kerrottu tai kirjoitettu. Jopa useaan otteeseen. Parikymppisenä vitun homo kommentin sai pukeutumalla baarissa punaiseen paitaan. Ootsä joku vitun homo vai? Samantekevää. Mä oon parisuhteessa naisen kanssa. Parisuhteeni virallisempi nimi on avioliitto. Sekin on samantekevää. Olen parisuhteessa. Olen parisuhteessa, koska rakastan häntä, jonka kanssa olen parisuhteessa. Rakkaus ei ole mies- tai naiskysymys. Rakkaudessa on kysymys rakkaudesta. Sukupuoli kulkee siinä sivussa. 

Mä oon mies, joka pissaa istualtaan. Istualtaan pissaavat miehet ovat uhka yhteiskuntarauhalle. Miesten kuuluu kusta seisaaltaan. Mielellään niin, että puolet kusesta ruiskuaa pöntön ulkopuolelle. Ennen sen siivosi äiti. Nykyään vaimo. Mä oon mies, joka itkee. Joskus jopa julkisesti jos itkettää. Mä oon jopa sitä mieltä, että itkeminen on terapeuttista toimintaa. Pahan, surun tai ilon pois valuttamista. Mä itken, vaikka muistan kaikki varoitukset. Eihän nyt iso poika enää itke. Eihän miehet nyt ainakaan itke. Itkeminen on heikkouden näyttämistä. Parempi pitää tunteet piilossa. Parempi olla kokonaan piilossa. Sillä enemmin räkänokastakin mies tulee kuin tyhjännaurajasta. Itkeminen on sallittua yksin humalassa tai pimeässä elokuvateatterissa. Voi tosin olla, että kyynel ei enää irtoa. Kyynelkanavat on tukittu lopullisesti. Sillä eihän isot pojat enää itke.

Mä oon mies, joka palvoo kauneutta. Mä etsiydyn tilanteihin, jossa kauneus näyttää kasvonsa. Hetkiä tulee usein. Ne voi olla hyvin pieniä ja arkisia. Katuvalon heijastuma isosta syksyisestä vesilätäköstä. Lapsen tapa pidätellä iltasadun aikana unta. Jonkun vastaantulevan ihmisen tapa kävellä. Astianpesuaineen keveys sitä puhallettaessa. En mä ymmärrä mitä päivistä jäisi jäljelle ilman kauneutta. Pelkät kovat kuoret ja lähestyvästä tuhosta kuuluvat pahantahtoiset äänet.

Mä oon mies, joka voisi saada isojen poikien grillijonobileissä turpaansa. Vuosia sitten lähdin baarista. Kaksi lähti seuraamaan. He pysäyttivät. Sanoivat, että voisivat halutessaan hakata. Tanssin kuulemma baarissa kuin naiset. Häiriintyivät. Taas sinkoilivat vitun homo sanat. Viime viikolla joku tuntematon kirjoitti minulle, että en voi olla mies, kun viljelen kirjoituksissani niin paljon naistermejä. Mä ajattelin, että ei vittu voi olla totta. Voisin antaa miehelle neuvon. Vetäsi ensin rautakangen pyllystään pois ja työntäisi tilalle vähän naistermejä. Saattaisi hänestäkin tulla enemmän ihminen. Mutta en lähde neuvomaan. Voihan sitä umpijäykkänäkin elämänsä elää.

Kahden vuoden kuluttua täytän neljäkymmentä. En ole koskaan omistanut autoa. Onneksi vaimolla on, niin voin välillä lainata. Yhdessä matkustaessamme hän ajaa, minä istun vieressä. Remonttia tehdessämme hän maalasi ja minä pesin pensseleitä. Mä tykkään enemmän tehdä niitä naisjuttuja. Niitä joita yhteiskuntamme on määritellyt naisten jutuiksi. Pidän kotia. Ruoanlaitosta siivoamiseen. Ne on mun juttuja. Vitun nössö. Lapanen. Miesparka. Tossun alla. Kuten sanoin, istualtaan pissaava ja imurin kanssa tanssiva mies on uhka yhteiskuntarauhalle. Sitä vastaan on hyökättävä. Jos ei muuten, niin sanoin. Paras tapa kautta historian on ollut vähättely ja sitä kautta uhan heikentäminen. Poikkeavaksi leimaaminen. Ihmisten mieleen on runtattu jokin normi siitä minkälainen miehen kuuluu olla ja kaikki mikä menee sen normin ulkopuolelle leimataan poikkeavuudeksi. Niin se on vieläkin. Vaikka onkin niin, että rautakanki on hiljalleen pullahtamassa ulos yhteiskunnallisen arvomaailman peräsuolesta. Tilalle on tulossa pehmeämpää. Jotain selvästi pehmeämpää.

Me puhuttiin eilen vaimon kanssa puoleenyöhön. Mä haluan puhua. Mä vittu haluan puhua. Siitä missä me olemme ja mistä tähän tultu. Mä haluan repiä suurimmatkin haavat auki. Paljastaa sen mikä on ollut piilossa. Mä haluan sanoa sen kaiken vaimolleni. Mä haluan sanoa sen maailmalle. Mä haluan olla somehuora. Mä haluan että kaikki jotenkin aukeaa. Että ihmiset jotekin aukeaa. Antaisi tulla. Silläkin uhalla, että mulle sanotaan, että mä olen saatanan nössö. Sanokoot. En mä sanoja pelkää. En mä enää pelkää.

Olavi Uusivirralla on sanottavaa miehisyydestä.

 Erika







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti