VUOSI PARISUHTEESTANI

Viikko 50


Me vaadimme vapaata rakkautta.


Tämä kirjoitus on vaatimus. Vapauden vaatimus. Tämä on perhepoliittinen ja yhteiskunnallinen teksti. Aloitan sen kertomuksesta, jonka kuulin. Peliyhtiö Supercellin työntekijät kertoivat, että heillä on tapana epäonnistumisen hetkellä juoda lasillinen kuohuviiniä. Aloittaa alusta ja viritellä uusi suunnitelma toteutettavaksi. Pidän tuosta ajatuksesta. Se poikkeaa vanhasta yrittämisen kulttuurista siten, että vanhaan aikaan epäonnistumisen hetkellä oli tapana juoda vuosi koskenkorvaa ja vetää sen jälkeen itsensä narun päähän roikkumaan. Nykyinen tapa on huomattavasti parempi. Uskallus epäonnistumisesta ja taito olla häpeämättä sitä. Rohkeus mennä kohti mahdotonta. Vapaus toteuttaa omia haaveitaan ja toteuttaa ne. Kyky olla oma itsensä, vaikka ympäristön vaatimukset olisivat sen kanssa ristiriidassa.

Yhteiskunta, parisuhde, työyhteisö, perhe tai mikä tahansa joukko ihmisiä. Minulla on unelma. Unelma onnellisemmasta yhteiskunnasta, kestävimmistä parisuhteista ja iloisimmista perheistä. Kutsun unelmaa nimellä vapauden tanssi. Vapauden tanssin ydin on jokin yhteisö. Olkoon se vaikka parisuhde. Vapauden tanssia tanssitaan siten, että riisutaan itsemme ensin täysin alastomiksi. Sen jälkeen vaatetetaan itsemme juuri sellaisilla vaatteilla kuin itse haluamme. Emme puutu toisen pukeutumiseen. Hän muokkaa itsestään haluamansa. Sallimme parisuhdeyhteisön toiselle jäsenelle vapauden päättää omista vaatteistaan. Emme esitä vaatimuksia toistemme valinnoista. Hyväksymme toisemme sellaisina kuin lopulta näytämme. Hyväksymme, vaikka se poikkeaisi rajusti omasta tyylistämme. Annamme toistemme olla omia persooniamme. Kun olemme muovanneet itsestämme oman näköisemme, aloitamme yhteisen tanssimme. Annamme toistemme tanssia omilla tahdeillamme. Emme yritä opettaa yhtä oikeaa tapaa, koska sellaista ei ole. Tanssimme yhdessä, mutta voimme tanssia eri tanssia. Pääasia on, että päätämme tanssia yhdessä. Ehdottoman kiellettyä on johdatella yhteisön toista jäsentä tanssimaan vain toisen päättämää tanssia.

Uskon vapaaseen rakkauteen. Enkä tarkoita vapaalla rakkaudella sitä, että minulla on oikeus tehdä mitä vain ihan kenen kanssa tahansa. Uskon parisuhteen vapaaseen rakkauteen. Se on rakkaus, jossa parisuhteen osapuolet eivät aseta tiukkoja ehtoja rakkaudelle. Se on rakkaus, joka on salliva, hyväksyvä ja kannustava. Se on rakkaus, jossa oman mielipiteen esittäminen on tärkeämpää kuin sen tuputtaminen toisen toteltavaksi. Se on rakkaus, joka hyväksyy toisen epäonnistumiset, virheet ja erehdykset. Se on rakkaus, joka koostuu kahdesta ihmisestä ja ihmisyyteen kuuluu yhtenä tärkeimpänä oikeutuksena uskallus näyttää heikkoutensa ja pienuutensa. Toisen velvollisuus on olla käyttämättä toisen ihmisen uskallusta näyttää heikkouksiaan häntä vastaan. Tuomitseva rakkaus tekee niin. Tuomitseva rakkaus tukahduttaa suhteen heikomman osapuolen alleen ja tekee parisuhteesta valtasuhteen, jossa ei ole oikean rakkauden kanssa mitään yhteistä. Koska ihminen tarvitsee rakkautta silloin kun hän sitä vähiten ansaitsee. Silloin kun hän aseettomana ja alastomana makaa polvillaan maailman edessä apua anoen. Siinä kohdassa hän, joka nostaa kädet työntääkseen apua anovan pois eikä ottaakseen häntä syliin, kertoo teollaan itsestään kaiken tarpeellisen ja hänen luotaan on syytä poistua ovet lopullisesti sulkien.

Samat teesit koskevat muitakin yhteisöjä. Työyhteisö, jossa eri persoonat saavat olla omia persooniaan, jossa ihmiset uskaltavat, jossa ihmiset sallivat, jossa ihmiset kannustavat ja eivät yritä jyrätä vahvemman oikeudella muita allensa. Työyhteisö, jossa on lupa epäonnistua ja näyttää heikkoutensa ja jossa heikkoutta ei yritetä työntää itsestä poispäin vaan itseään vasten. Se luo vapautta ja energiaa tehdä suuria tekoja. Se tekee yhteisön ilmapiirista sellaisen, että on olemassa edes pieni mahdollisuus onnistua ja jokainen onnistuminen on onnistuminen ihan kaikille, joka ruokkii uusia onnistumisia. Samat teesit koskevat yhteiskuntaa. Yhteiskunta, jossa leijuu uskalluksen, sallivuuden ja kannustavuuden ilmapiiri synnyttää sitä uudenlaista hyvää, jota tämäkin yhteiskunta tarvitsisi enemmän. Yhteiskunta, joka syli avoinna ottaa vastaan eikä ole työntämässä ensimmäiseksi pois. Yhteiskunta, joka toimii voiman sijaan luovuudella, innokkuudella ja sallivuudella. Yhteiskunta, joka ei rajaa jäseniään ulkopuolelle, vaan tekee kaikkensa ottaakseen heidät sisäänsä. Yhteiskunta, joka pitää rajat auki uudelle. Yhteiskunta, joka pitää rajat auki. Yhteiskunta, joka nähtyään jäsenensä aseettomana ja alastomana makaamassa polvillaan apua anoen, ei nosta käsiään ajaakseen hänet pois, vaan ottaakseen hänet syliinsä.

Sitä se on. Sallivuutta ja huolenpitoa. Sitä, että ei ole olemassa mitään yhtä totuutta eikä yhtä jumalaa. Parisuhde, perhe, työyhteisö tai yhteiskunta. Kaikki samaa ajatusta. Kaikista voi tehdä sellaisen, jossa jäsenet tuntevat olonsa hyväksi ja vapaaksi olla juuri se joka on, ilman että siinä on joku koko ajan kertomassa, että kaiken minkä teet, teet aivan väärällä tavalla. Jokainen yhteisö tarvitsee vapauden tanssia. Minä haluan tällä kellonlyömällä lopettaa tuomitsevan rakkauden tarpeettomana ja synnyttää vapaan rakkauden aatteen. Ihan jokaisen olisi syytä lähteä toteuttamaan ihan tällä samaisella kellonlyömällä. Talvipäivänseisaus oli jo. Kello käy jo kohti kesää. Päivät pitenee minuutti minuutilta. Me kuljemme valoa päin.

personal jesus