Paska valuu alaspäin.
Syyskuun 14. päivä kello 13.40 alkoi vesikuuro. Sellainen aivan tavallinen neljän kuukauden pituinen vesisade. Vesi imi loputkin syksyn valot asfaltin pinnasta. Syksyn viimeisenä iltapäivänä mies seisoi bussipysäkillä. Hän katsoi pysäkin seinällä olevaa aikataulua huomaten, että seuraava bussi tulisi vasta seitsemän minuutin kuluttua. Mies ei halunnut odottaa. Työpäivästä väsyneenä ja neljän kuukauden sateesta kastuneena mies päätti hölkätä kotiin. Kotona odottaisi nainen. Mies sulki itsensä ajatuskuplaan. Kuplan sisällä vaimo oli eteisessä odottamassa miestään, syli avoinna, kuohuviinilasit vuoden viimeisen päivän kunniaksi täytettynä, pitkän, raskaat painot mielestä riisuvan halauksen antavana. Mies odotti suudelmaa, jossa kieli tanssisi vartalon läpi ja katsetta, jossa olisi voimaa ja lupausta villistä rakkauden yöstä ja ne ihanat sanat, jotka hän lausuisi riisuisivat miehen aseista ja vaatteista. Vaate vaatteelta he riisuutuisivat, vaatteista tulisi jono eteisen ovelta sängynpäätyyn, himmenisivät valot, kuuluisi ääniä, jotka olisivat tuleva synnyttämään maailman uusia ääniä, peitot ja vartalot kietoutuneena ja solmussa toisiinsa, rakkaudesta jäisi jäljet lakanaan ja sieluun, ulkona paukkuisi raketit, valuisivat valoviivana heitä kohti, kahta alastonta, rakkauskuplan sisässä yhtenä, kiinnittettynä toisiinsa vierekkäin, sisäkkäin ja mies sitoisi itseensä sytytyslangan, sytyttäisi sytkärillä, lentäsi taivaalle ja räjähtäisi vaimonsa eteen kauniimpana ja voimakkaampana kuin koskaan. Mies hölkkäsi rappuset ylös, avain lukkoon ja kaikki tämä olisi toteuttamista vaille valmis.
Eteisessä miestä vastaan tuli nuppineula. Pieni punainen pallopää ja terävä vartalo. Nuppineula puhkaisi miehen ajatuskuplan. Kupla haihtui ilmaan kuin nousukausi. Ei lentänyt vaatteet vaan perkeleet. Sohvalla istui nainen. Hän oli sulkenut itsensä puhekuplaan. Mies otti eteisestä nuppineulan. Painoi sillä naisen puhekuplaa. Kupla ei puhjennut. Se kasvoi. Mies luki puhekuplassa olevat sanat. Ne eivät olleet vaatteita riisuvia sanoja. Miehen ennakolta maalaama kuva illan kulusta revittiin samantien alas. Palaset lentelivät sohvan eri osiin. Tuhannen palan palapeli, mahdotonta koota yhden illan aikana. Mies tarkkaili naista, nainen ärsyyntyi, mies pettyi tehden sen näkyväksi, nainen ärsyyntyi, vuoden viimeinen riita seitsemän tuntia ennen seuraavaa vuotta. Raketit paukkuivat ikkunan takana kuin merkkinä maailmansodasta. Mies ryhdistäytyi ja päätti rikkoa kaavaa, onnistumatta. Vanhat perkeleet imuroivat uudet ajatukset ja mies toisti samat kaavat ja sanoi ne samat sanat, anteeksi, anteeksi, anteeksi, ennenkuin riita oli edes alkanut ja vaikka anteeksipyydettävää ei edes ollut. Vanha asetelma toistui. Mies meni selälleen makamaan, antautuneena, alistettuna, omasta tahdostaan. Nainen hyökkäsi. Samalla nainen muuttui miehen silmissä Margaret Thatcheriksi. Rautarouva sinkoili sanoja, työväki pulustautui ja lopulta alistui.
Välillä pelattiin jääkiekkoa. Nainen oli Ilves. Mies oli Jyp. Ilves hyökkäsi. Jyp puolustatui. Ilves hyökkäsi rajummin. Jyp kilpikonnapuolustautui. Puolustukseen tuli aukko, Tarkki hörppäsi siniviivavedon taaksensa. Mies halusi mennä pimeään komeroon itkemään tappiota niin kuin oli lapsena aina mennyt. Lopulta välirauha, rauhanneuvottelut Martti Ahtisaaren kanssa ja iltaa kohden raketit alkoivat vinkua jo iloisemmin.
Sanotaan, että paska valuu alaspäin. Ihminen toistaa edellisen sukupolvensa virheet. Ketju ei katkea. Lapsi imee mallit ja tavan elää ja tuntea vanhemmiltaan, jotka ovat imeneet ne omilta vanhemmiltaan, jotka ovat imeneet ne omilta vanhemmiltaan... Ympäristö muokkaa lasta omalta osaltaan, mutta tavat elää ja toimia on opittuja. Ketju ei katkea ellei sitä katkaise. Niin kauan kuin elää tiedostamatta ja tietämättä mitä edellisiltä sukupolvilta on omaan syliin valunut, niin ketju ei katkea. Hyvin usein sieltä valuu syliin paskaa. Tapoja, jotka enemmän tuhoavat kuin rakentavat. Sieltä valuu syliimme myös paljon hyvää ja säilyttämisen arvoista. Ehkä olisi parempi tunnistaa ja tiedostaa edellisten sukupolvien omaa elämäämme ja toimintaamme orjuuttavat tavat. Synnyttää tilalle uusia rakentavia tapoja, jotta tulevat sukupolvet olisivat vapaita vuosisatojen takaa valuvasta paskasta. Uudet sukupolvet voivat sitten synnyttää uutta paskaa, mutta se on paljon terveellisempää kuin uida vanhassa muiden suoltamassa paskassa. Se antaa vapauden.
Mies herää vuoden ensimmäiseen aamuun. Hän suutelee naista poskelle. Menee keittiöön ja laittaa kahvin tippumaan. Mies lukee koneeltaan tarinaa, jossa mies on ajatuskuplassa matkaamassa naisen luokse. Mies vaihtaa mies-sanan tilalle sanan minä. Minähän tässä matkaan haaveineni kohti kotia. Menen takaisin makuuhuoneeseen. Sanon vaimolleni, että tervetuloa vuoteen 2014. Tänä vuonna paska, jossa välillä uimme, on meidän omaamme. Siihen ei ole sekoitettuna menneisyyden muinaispaskaa. Levätköön ja eläköön he rauhassa. Ei kuulu meille.
Menen ikkunan eteen ja sanon kippis lumettomalle maisemalle ja lupaan rakastaa lastani, vaimoani ja itseäni tämänkin vuoden ja vaihtaa valmentajaa, jolloin riitatilanteissa teenkin muutaman mojovan hyökkäyksen. Siinä Ilves pistetään kehräämään jalkojeni juureen ennen kuin kissaa ehditään sanoa.
Gabriel oli kaupunginjohtajan poika. Surullinen biisi ja totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti